Vatsanpohjaa
nipistää. Näen kuinka joki lipuu hiljaa sillan pilarin ohi, kiihdyttää
vauhtiaan iskien vaahtopäitä kivien kylkeen ja katoaa alas koskena. Olemme
katsoneet kosken jo sillalta, miettineet reitin valmiiksi ja olen katsonut
kuinka koko jono kanootteja on onnistuneesti kadonnut kosken kuohuihin. Mutta silti,
jännittää.
Olemme Iller
joella Baijerissa, Etelä Saksassa. Tämä on toinen päivä koskimelontakurssia ja
olemme saaneet jo tuntumaa koskikanootteihin sekä paikalliseen virtaan. Vesi on
erittäin matalalla ja koskesta on noussut uusia kiviä mutta reitti on silti
selkeä ja melko suora. ”Tämä on reilu joki” kurssin toinen ohjaaja Wolfgang
Klaiber sanoi edellisenä päivänä ”vaikka tekisit virheitä, ei tuloksena ole
mitään uintireissua pahempaa”. Mietin kuinka reilu kaatuminen tästä tulisi ja
käännän kanootin akanvirrasta päävirtaan. Ensin rauhassa sillan ohi, sitten
hieman vauhtia ja vasempaan laitaan, keskellä on iso kivi, tähtään sen
vasemmalle puolelle. Virta kiihtyy, kolautan melani kiveen, käännän kohti
viimeistä kuohua ja komean pärskäyksen saattelemana pudottaudun viimeisestä
könkäästä kosken läpi. Onnistuin! Katson koskea ja mietin että se mikä vielä
aiemmin tuntui vaaralliselta ja mahdottomalta, on harjoittelun myötä muuttunut
hallittavaksi ja hauskaksi.
Kurssia oli
suunniteltu jo tammikuusta lähtien ja nyt oli päästy matkaan. Ensimmäisenä
päivänä lensimme Müncheniin, lunastimme vuokra-auton ja ajoimme moottoritien
meluvalleja ihaillen Neuschwansteinin linnalle. Sateiseen turistilenkin ja
currywurstin jälkeen jatkoimme matkaamme pienten kylien läpi Sonthofeniin.
Majoituimme nuorisoliikkeen leirikeskukseen jossa yöpyi meidän lisäksemme
useampi koululuokka melko äänekkäitä lapsia. Samana iltana saapui myös toinen kouluttajamme
Wolfgang Klaiber täyteen lastatun pickupin kanssa ja ilta sujui kanooteista
tarinoiden.
Keskiviikkona
pääsimme tositoimiin. Aamulla myös toinen ohjaajamme Michell saapui paikalle
tuoden lisää kanootteja. Hetken tutkimme ja testailimme maalla kanootteja jotka
lähes kaikki olivat koskikäyttöön suunniteltuja ja varustettu satulapenkeillä
sekä reisihihnoilla. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta koskikanootissa ja
hieman jännitin tuntuisiko kanootti epävakaalta. Onneksi aloittaisimme päivän
läheiseltä lammelta. Vedimme kanootit kärryillä lammelle ja ihastelimme hetken
epätodellisen kaunista maisemaa. Vesi oli kirkasta ja taustalla hehkuivat vuoret.
Kun olimme
ottaneet hetken tuntumaa kanootteihin, aloitimme ensimmäisen oppitunnin.
Kävimme läpi tavalliset melanvedot, aivan perustekniikkaa mutta silti niin
tärkeää. Päivän edetessä pääsimme koskimelonnan tekniikoihin, edestä vetoon
rystypuolelta (offside forward stroke) ja kanttaamalla kääntämiseen (carving). Lounaan jälkeen kannoimme kanootit kannaksen yli ensimmäiselle koskiosuudelle
jossa harjoittelimme parin läpilaskun jälkeen virran ylityksiä ja leikimme
pienessä surffiaallossa.
Toisena päivänä
lastasimme kanootit trailerille ja ajoimme Iller jokea ylöspäin. Kun kanootit
oli saatu rantaan, Leena piti hyvän aamujumpan ja Wolfgang kertoi Dublo- melojan
avulla virran käyttäytymisestä ja akanvirtaan kääntymisestä. Sitten meloimme
paikallisen padon alle harjoittelemaan virran ylityksiä, S- käännöksiä ja
lossaamista. Kun olimme saaneet päämme pyörälle virrassa pyörimisestä,
suuntasimme virtaa alas tehtävänä löytää ja kääntyä mahdollisimman moneen
akanvirtaan. Niitä löytyikin jokaiseen lähtöön. Ennen lounasta laskimme läpi
kosken josta kerron tarinan alussa. Siitä jatkoimme leppoisasti alavirtaan
kohden majapaikkaa yhä akanvirtoja etsien ja niissä pyörähtäen. Olimme
opettaneet Michelille pari kannustushuutoa ja aika ajoin joella kajahti
saksalaisittain äännetty Mahtavaa! kun joku onnistui käännöksissään. Illalla pidimme
nuotiotulen ääressä purkutilaisuuden päivän opeista ja saimme nautti Woflgangin
kitaran ja laulun sävelistä tähtikirkkaan taivaan alla.
Kolmas päivä saatiin
nopeasti alkuun kun kanootit oli edellisenä päivänä jätetty traileriin. Ajoimme
vielä ylemmäs Iller jokea paikallisen vapaapalokunnan parkkipaikalle. Sieltä
oli juuri lähdössä pieni porukka koskikajakkeja. Nämä ja muutamat kumilautat
olivat ainoita vesillä liikkujia joita kohtasimme. Virta oli heti lähdössä
voimakkaampi kuin edellisenä päivänä. Heti ensimmäisessä koskessa oli pieni
pudotus joka tuli hieman yllätyksenä kaikille. Myös joen kaarteisiin pakkautui
enemmän vettä ja niissä edellisen päivän teoria kaarteeseen melomisesta tuli
hyvin käytäntöön. Päivän kolmannessa koskessa oli jo sen verran pudotusta että
sitä noustiin tutkimaan rannalta. Tässä, kuten myös muissa haastavammissa
koskissa, jokainen sai päättää oman laskulinjansa ja myös sen halusiko ollenkaan
laskea. Helpommat virtapaikat menimme peräkkäin ohjaajan osoittamaa reittiä.
Neljäs päivä oli
tarkoitus viettää Lech- joella Itävallan puolella mutta vesitilanne oli liian
heikko joten ohjaajamme kanssa keskusteltuamme päätimme lähteä saman joen
alavirralle Kauferingin kaupunkiin. Lähtöpaikka oli kaupungin puistossa suuren
pohjapadon alla. Täällä virran voima oli taas hieman suurempi kuin edellisen
päivän joella. Joukkoomme liittyi myös kolmas ohjaaja Iines. Oli hauska katsoa
hänen sekä Michelin ja Wolfgangin leikkiä virrassa ja koittaa jäljitellä heidän
tekniikkaansa. Saimme myös tehtäviä kuten jokaisena päivänä. Niitä teimme omaan
tahtiimme samalla koittaen jo aiemmin harjoiteltuja asioita uudessa virrassa. Kolmen
päivän koskipuljaus alkoi jo tuntua kehossa mutta silti jokainen virtapaikka
oli mahdollisuus uudelle tekniikalle. Niitä löytyi Wolfgangilta ja Micheliltä
aika liuta.
Lopulta vastaan
tuli viimeinen koski. Olimme pysähtyneet joen keskellä olevalle särkälle jossa
Michell selosti kiviä ja heiniä apunaan käyttäen kosken laskulinjaa ja väsynyt
joukkomme kuunteli ohjeet, vasenta laitaa josta kääntö keskelle virtaa ja
takaisin vasempaan akanvirtaan, siinä vielä lounas ja kohti matkan päätä.
Lounaalla ihailin koskea ja varsinkin sen keskellä virtaavaa kieltä. Voisiko
tuossa surffata? Paikka veti minua puoleensa magneetin lailla. Lounaan jälkeen
lähdimme vielä koskeen puljaamaan ja pikku hiljaa hivuttauduin kohden suurinta
aaltoa. Vihdoin rohkaistuin, lossasin aivan aallon alle ja nykäisin kanoottini
parilla vedolla aallon harjalle. Heti aalto kertoi että siinä oli väärä tapa
lähestyä, heitti kanoottini ympäri ja päästi minut kellumaan virran vietävänä
kohti alavirtaa. Paljon on vielä opittavaa ,mietin virne naamallani viimeisiä
kilometrejä meloessani. Ja paljon hauskaa pidettävänä, paljon kauniita maisemia,
hauskoja tarinoita, paljon melanvetoja edessä!
Kiitos kaikki reissusta! Kuvassa osallistujat Kari, Wolfgang, Michel, Markku, Petri, Jaska, Leena ja Suvi.
