Avokanoottiyhdistys: lokakuuta 2019

maanantai 21. lokakuuta 2019

Yläkäsi, tuo aiheetta aliarvostettu resurssi

Kirjoittaja fögö » 27 Heinä 2013 14:05
Koska Weltsun aloittama "Melo tehokkaammin" -säie pysyttelee pääosin yleisluonteisissa asioissa, niin päätin aloitaa uuden ja hieman yksityiskohtaisemman säikeen otsakkeen aiheesta.

Yläkädestä puhutaan harvoin erityisesti. Usein sitä käsitellään vain melakulman säädön yhteydessä, vaikka sen rooli on huomattavasti sitä suurempi. Se suurempi rooli liittyy melojan oman painon käyttöön melonnan tehostamisessa. Tehokkaalla melonnalla tarkoitan tässä sitä, miten käytettävissä olevalla lihasvoimalla saadaan kanootti kulkemaan mahdollisimman lujaa.

Omat silmäni avautuivat aiheeseen alunperin siksi, että harjoittelin northwoods stroke (nws) -nimellä kulkevaa perinnemelontatapaa. Siihen innostuin luettuani aiheesta artikkelin, jossa vakuutettiin nws:llä päästävän hyvään matkanopeuteen ilman suurta voimankäyttöä. Kyllähän tuollaisesta vähävoimainen meloja innostuu! Hankin siis melontatekniikasta helposti saatavilla olleen materiaalin ja ryhdyin harjoittelemaan. Reilun kymmenen vuoden harjoittelujakson aikana yritin levittää tätä ilosanomaa myös kanssamelojille. Yritykseksi se jäi, sillä menestys oli surkea: kukaan ei ole koskaan osoittanut minkäänlaista kiinnostusta nws:ää kohtaan. Olen siis luovuttanut ja lopettanut ilosanoman levityksen ja nautin tällä tekniikalla melomisesta yksikseni. Tai enhän minä tiedä, olenko ainoa "näillä selkosilla".

Mutta ylävartalon painon hyväksikäyttöä voi soveltaa myös moderniin melontatapaan. Siis kanoottia eteenpäin vievä voiman tuottamiseen. Tapahtuuko ohjailu sitten J:llä, puolta vaihtamlla, "perä-pry:llä", tms. on sitten asia erikseen. Tässä keskitytään vain ns. oleelliseen.

Ja lyhyt oppimäärä menee näin:

Kun melan lapa on upotettu mahdollisimman kauas eteen, pärskeettä ja äänettömästi, niin vetovaihe alkaa. On se hetki, jolloin eteenpäin vievä voima tuotetaan, tehottomasti tai tehokkaasti. Tavallisesti vetovaihe kuvataan siten, että yläkäsi työntää melaa viistosti eteen ja alas samalla kun alakäsi vetää taakse. Oikeastaan melan lapa ei liiku vedessä lainkaan (tai vain hyvin vähän), vaan kanootti liukuu eteenpäin luoden illuusion melan liikkeestä. Käsien kyynärkulmat eivät vedon aikana muutu, koska käsien lihaksilla ei kanootti pitkään kulje. Vartalossa ne pitkäkestoiseen työhön pystyvät lihakset ovat.

Mutta se yläkäden rooli, missä se on? Se on tässä: Ajattele siirtäväsi ylävartalon painoa melaan taittamalla vartaloa hieman eteenpäin lantiosta samalla kun kallistat vartaloa melaan päin. Tämä tehdään samalla hetkellä, kun mela työnnetään veteen. Mutta älä anna painon mennä melapuolen polven kautta (oletan melojan melovan polviasennossa) kanoottiin, vaan siirrä se yläkäden kautta melaan! Näin kanootti ei kallistu melan puolelle, vaan se pysyy vaakatasossa. Sitten on vedon vuoro: palauta hartialinja menosuuntaan nähden kohtisuoraan ja vartalo etunojasta pystysuoraan. Myös melan puoleinen olkapää nousee, joten hartialinja palautuu vaakasuoraan (melapuolen hartia on vedon alkaessa alempana, koska lavan upotusvaiheessa se tipahtaa alemmas). Tässä on kysymyksessä 3D-liike!

ÄLÄ nosta vartaloa pystyyn, siis ajattele vetäväsi hartilinjaa taaksepäin, vaan vedä melapuolen suoliluu (lantio) melan viereen. Sama asia toisin sanoin: Työnnä melapuolen polvella kanoottia eteenpäin melasta kiinni pitäen ja sitä tukipisteenä käyttäen. Liikkeen seurauksena vartalo suoristuu, kun lantio työntyy hartialinjan alle. Yläkäden alaspäin painava voima tulee vartalon painon siirtämisestä melaan, ei melan aktiivisesta painamisesta. Eteenpäin osoittama voimakomponentti on seurausta hartialinjan liikkeestä.

Vanha hokema "älä vedä melaa taaksepäin, vaan itsesi melan luo" pysyi minulle pelkkänä hokeman, ennen kuin opin yllä kuvatun proseduurin. Tärkeää on siirtää vartalon paino melaan vedon alkaessa ja vetoa tehtäessä se siirtyy vartalon suoristumisen seurauksena taas tasapainosessa kolmipistetuennassa, siis polvien ja takapuolen varassa. Ja kanootti pysyy vaakasuorassa koko ajan. Vartalon eteen kallistaminen, painon siirto melaan ja takaisin tukikolmioon ovat kaikki hienoviritteisiä tapahtumia, joten älä liioittele!

Ja eikun melomaan ja kokeilemaan, jos ylläolevassa oli jotain uutta!

Oliko? Vai pitäisikö voimantuotto tehdä jotenkin toisin? Muuten, McGuffinien Paddle Your Own Canoe on erinomainen lähde!

-Fögö fögö

Kirjoittaja Weltsu » 01 Elo 2013 17:54
Kyllä näköjään vanhakin koira voi vielä oppia uusia asioita. Tarkoitan tällä omaa avokanoottimelontaani ja eri tyylejä.

Entisenä koskisyöksy- ja jokimaratonmelojana olen vuosikymmenet hokenut kaikille melojille (kajakki ja avokanootti), ettei vartaloa saa nyökytellä minnekään vaan ainoastaan kierretään pystyakselin suhteen. Tämä on tärkeää juuri kapeakeulaiselle kajakille, koska keula alkaa muutoin pomppia. Avokanooteissa sensijaan on enemmän kantavuutta ja vartalon liikettä ja lihaksia voi käyttää monilla eri tavoilla, kuten Fögö kirjoitti.

Tänä kesänä on vasen olkapääni vihoitellut ja kajakkimelonta on aika tuskallista. Avokanootilla olen sensijaan meloskellut kohtuu pitkiäkin päivätaipaleita.

Olen pitänyt kolmea erityyppistä ja pituista melaa mukana. Pääosin lipittelen lyhyehköllä vinkkelimelalla. Välillä vaihdan ylipitkään melaan, jolloin yläkäsi nousee reilusti pään yläpuolelle. (Kuten fysioterapeutti neuvoi aikoinaan jumppaamaan olkapään lihaksia...) Välillä käytän lyhytvartista, mutta pitkälapaista "saukonhäntämelaa", jolloin vartalon pieni nyökkiminen eteen antaa voimaa yläkäden kautta. Erilaisia tyylejä vaihdellen matka taittuu ja hieman eri lihasryhmät saavat töitä.

Näin se matka taittuu.

Weltsu, Veli-Matti Lehtonen Weltsu

Kirjoittaja Martti P. » 13 Elo 2013 12:16
fögö kirjoitti:Muuten, McGuffinien Paddle Your Own Canoe on erinomainen lähde!
Ainakin yläkäden käyttö käy kirjan kuvia katsellessa harvinaisen selväksi. Fögön seikkaperäinen selostus on vähän vaikea muistettavaksi melomaan lähtiessä, jollei sitä printtaa eteensä. Mutta omakohtainen kokemus tukee yläkäden voimakasta roolia. Itselleni se merkitsee sitä, että voima siirtyy kropasta olkapään kautta ojentuneeseen yläkäteen ja siitä melaan ja edelleen vedoksi. Kuinka usein näkeekään, että yläkäsi aloittaa vedon kyynärpää taipuneena , ikäänkuin ranteesta lähtevänä kainalovetona. Tällainen veto alkaa auttamatta liian takaa vajaatehoisena. Jotkut väittävät, että suorilta käsiltä lähtevä veto ei sovi heidän anatomialleen. Mutta kun kokeilee kierrot kohdalleen, niin johan alkaa sopia.

McGuffinien kirja on erinomaisen hyvä kirja, vaikkakin enemmän mutkitteluun keskittyvä. Suoraan melonnasta taitaa olla sivu pari. Oleellinen kohta on sentään se, jossa kehotetaan aloittelijaa ensin perehtymään tehokkaan suoraan melonnan haasteisiin ja sitten vasta palkitsevampiin temppuihin.

Pariskunta on kyllä varmasti myös suoraan melonnan ekspertti korkeimmassa potenssissa.Onhan heillä takanaan Kanadan halkimelonta vuonna 1983 St. Lawrence-joen suulta Yläjärven ja Winnipegin kautta Mckenzie-joelle ja sitä myöten Inuvikiin Beaufortin merelle. 8000 km 7 kuukauden aikana kahden vuoden kesinä. Alla 18½-jalkainen kevlar-Sawyer ja työvälineinä Grey Owl-melat. Kirjoittivat reissustansa kirjankin "Canoeing across Canada". Tästä retkestä 99% oli suoraan melontaa. Kovin suoritus oli Yläjärven pohjoisrannan (800 km) melonta kahdessa viikossa, josta 12 melontapäivää, 2 kelinpitopäivää. Eli Suomenlahden ylitys tai Partalansaaren kierto päivittäin.

Onhan heidän teksteissään vähän meikäläiselle outojakin asioita. Etenkin ohje: "Pick Your Paddling Side and Stick to It". Eli valitse melontapuolesi ja pysy siinä. Mutta siinä on tietenkin takana se viisaus, että manöövereissä ei pidä vaihtaa melaa kädestä toiseen, vaan tarvittava puolenvaihto hoituu crossein. Mutta lieneekö Kanada melottu läpi tällä tyylillä? Ainakin matkakirjan harvoissa kuvissa rouva aina esiityy mela vasemmalla. Melontaoppaassa näkyy sentään välillä melovan oikealtakin.

Hassulta tuntuu myös puhe "modernista" J-vedosta, jossa mela tuetaan kanootin laitaan eikä "vanhanaikaiseen" tapaan pidetä irti kanootista. Muistan, että ensimmäisinä kanoottivuosinani 1970-luvulla kulutin monista muovipintaisista 160-senttisistä alumiinimeloista muovit pois juuri tällä menetelmällä. Ja siinä sivussa kolosin kanootin laidat. Ja tämä kirja on julkaistu v. 1999.

Kuin ohimennen mainitaan J-vedon jälkeinen "feathered" palautus. Eli pitkin pintaa uitellen sopivassa kulmassa. Sillä pitäisi hoitua loput suunnan korjauksesta. Taitaa olla kysymyksessä vanha tuttu "Canadian Stroke", jolla itse asiassa usein pystyy hoitelemaan koko korjauksen elegantisti ilman J-vääntöjä.

Kirjassa on myös erilaisia jumppa-asentoja kuvaileva joogaosasto, josta moni varmaan voi saada virikkeitä. Pitäisi itsekin kokeilla, mutta tähän asti on riittänyt vain täysi relaaminen palautuksen aikana. Viitseliäisyyden puutetta.

Kehottavat ajattelemaan, että kanottiin pukeudutaan sen sijaan että siihen istuttaisiin. Että se on alaruumiin jatke. Niinkuin housut, pitänee siis ajatella. Mela taas on käsien ja yläruumiin jatke. Minä tähän lisäisin, että kanootti on kuin soitin, josta on saatava ulos kunnon musaa eikä epämääräistä meteliä.

Martti Martti P.

Kirjoittaja Weltsu » 23 Elo 2013 20:41

Näitä hienon hienoja tekniikoita sitten syystapaamisessa! Ekakertaa elämässäni näin miten Fögö "heilutti" kanootin tyhjäksi ja sitte kiipesi sisään. Oli joskus miekka ja kilpi vuodella ja paikka oli jossain Tampereen paikkeilla Murolessa.

Nyt meillä on hyvä paikka opetella pelastamisia, vaikkakin osa porukasta todella nauttii tasaisen veden melonnasta. Mutta jos joku sielläkin kaatuu? Retkilastissa kukaan ei kaadu. Ohjaajan tulee osata homma jos jokin sittenkin menee pieleen.

Tulee antoisa syystapaaminen. Paikka on aivan mahtava ja asioita on porukalla moneen junaan...

Nähdään

Weltsu, Veli-Matti Lehtonen Weltsu

Kirjoittaja tuomas.tuomi » 05 Syys 2013 15:16
fögö kirjoitti:...erin siksi, että harjoittelin northwoods stroke (nws) -nimellä kulkevaa perinnemelontatapaa. ...na yritin levittää tätä ilosanomaa myös kanssamelojille.

-Fögö

Nyt kyllä pitää kiittää julkisesti Fögöä!! Sain häneltä erinomaista opetusta! Nws on hyvä tekniikka saukonhäntä-melalle. Melonta oli jossain määrin käynyt tylsäksi minulle, ja tuolla nws vedolla huomasi että on aivan aloittelija melonnassa ko. tyylisuunnalla.

En nyt tiedä onko tämä oikeaoppinen, mutta parampaakaan en löytänyt. http://www.youtube.com/watch?feature=pl ... bN4el2ZrtI

Hauskuus taas palasi melontaan!
Terv. Tuomas T. tuomas.tuomi

Kirjoittaja Julle » 10 Syys 2013 00:27
Moi,
kertokaas vielä onko Canadien stroke, knifing J, ja nws kaikki samaa tekniikkaa? Sen käsityksen ainakin tuosta videoltakin saa. Tää on kiinnostava aihe, olen ajatellut hankkia ensi kesäksi ensimmäisen perinnemelani ja alkaa treenata tekniikkaa kunnolla. Olen sitä jo itsekseni kokeillut ja saanut vähän tolkkua siihen jo nykyisillä meloillanikin.

Pitää kertoa vielä tämä:
Hankin pari kesää sitten epähuomiossa liian pitkän melan. Koska se nyt oli kuitenkin ostettu, pitihän silläkin meloa, kun oli muuten ihan hyvä mela. Se osoittautuikin ihan parhaimmaksi virheostokseksi ikinä, sillä ylipitkä mela pakotti tekemään vartalon kiertoa, mitä en aikaisemmin ollut saanut onnistumaan. Sen seurauksena tekniikka paranikin tuntuvasti, ja aloin hiljalleen ymmärtämään jotakin tuosta kanadalaisestakin vedosta.

Ei kun lisää treeniä. Ja kuulen mielelläni lisää sekä nws:stä että yläkädestä. Olen jo yllättänyt itseni hosumasta käsillä täällä tietokoneen ääressä, kun olen yrittänyt sisäistää mitä olette kertoneet - kuivaharjoittelua

Hyvä ettei ole tuoli kaatunut kun olen nojannut rahissa polvella kuviteltua kanoottia

Julle Julle

Kirjoittaja Weltsu » 10 Syys 2013 13:12
Nimistä eri vedoissa en kommentoi, mutta "ylipitkällä?" miiten niin, melalla olen saanut kipeät olkapääni toimimaan siedettävästi. Fysioterapeutti aikoinaan kehoitti nostamaan kättä pystyyn ja vahvistamaan samalla etupuolen lihaksia. No tämä on toinen tarina tehokkaasta melonnasta.

Alakäsi se vasta huomiotta usein jää. Kun heittää melan eteen ja ojentaa sekä käden että vielä olkapään samaan suuntaan, sitten polkaisee (ei ole jalkatukea monessakaan kanootissa!) vedon puoleista jalkaa, suoristuneen yläkäden "pönkkään" painaa hartiavoimin niin johan tulee paattiin vauhtia. Kokeilimme viime viikonlopun retkellä jonkin aikaa rivakkaa siirtymisvauhtia. Kämmenpuoli kipeytyi sekä jalat. Tuli yläkädelle painetta ja samalla hieman sitä j-vetoa, jolloin kahvakäsi ei ollut kunnolla melassa, vaan paine kohdistui pienelle alalle kämmentä. Oma vika, mutta vauhtia löytyi.

Kyllä kannattaa välillä keskittyä tekniikkaan. Rauhaisasti meloskellen se ei ole niin oleellista, mutta tuulessa taikka siirtymätaipaleella on kiva testailla eri tekniikoita sekä meloja. Melaa ja eri muotoisia/mallisia vaihtelemalla tulee rasitettua hieman eri lihaksia.

Weltsu, Veli-Matti Lehtonen Weltsu

Kirjoittaja tuomas.tuomi » 10 Syys 2013 20:34
Tässä hienoa linkki Mr F. http://vimeo.com/24585419

Juttua on Englanniksi täällä http://www.songofthepaddle.co.uk/forum/showthread.php?20662-North-Woods-stroke
Terv. Tuomas T. tuomas.tuomi

Kirjoittaja Tiina Kujansuu » 10 Syys 2013 21:51
Tässä videossa on se kuinka minulle on opetettu knifing-J stroke. Variaatioita on muitakin. Mutta mela palautetaan takaisin osan matkaa (osittain) veden alla.
http://www.youtube.com/watch?v=HOyVmkNRgCU
Hyvä että tuomas kaivoi esiin Mr F:n, koska olen etsinyt tovin videota jossa näkysi kunnolla vartalon kierto. Sitä on minusta vaikeaa havaita. Erityisesti jos ihmiset istuvat jalat eteenpäin näyttää siltä ettei vartalon kiertoa ole lainkaan. Tuossa videossa mennään tavallisella J-vedolla eteenpäin. Käsittääkseni tunnettu myös nimellä pitch.
http://vimeo.com/24585419

Indian stroke:ssa vaihtuu melan vetopuoli, eli mela pyörii kädessä. (Tunnettu myös nimellä rolling-J tai silence stroke)

Canadian strokessa mela palautetaan kokonaan veden alla, mutta vetopuoli ei vaihdu.

North wood stroke on kuten (lyhyt) knifing-J, mutta yläkäden ote melasta on erilainen. Eli voidaan käyttää pidempää melaa. Luulisin ettei onnistu jos melassa on tavallinen t-kahva.

Menikö oikein? Korjatkaa jos olen väärässä.

Tiina Kujansuu

Kirjoittaja Martti P. » 11 Syys 2013 17:24
Piti oikein kaivaa esiin Bill Masonin "Path of the Paddle", kun ei ole tuota kurssitaustaa. Ja siellähän sivulla 20-21 esitellään "knifing J" erittäin selkeästi. Ja samalla mainitaan, että toiselta nimeltään tämä kaunis liike (suosikkini) on "Canadian stroke". Siinä siis palautusvaihe alkaa korjaavalla pyyhkäisyllä pitkin pintaa. Joko saukonhännän kärjellä kuten Mason tai nykymelan alanurkalla.

Youtuben videolla saa kalpean aavistuksen siitä, miltä kanadalaisvedon pitäisi näyttää. Sen sijaan se on malliesimerkki epätehokkaasta melonnasta. Vetovaiheen jälkeen seuraa täysin hyödytön uitteluosio, joka kestää yhtä kauan kuin itse veto. Kun sen sijaan pitäisi tehdä viistävä palautus heti vedon jatkeeksi. Mason sanoo sattuvasti: "A well done Canadian stroke is the pinnacle of perfection in motion: however, it can take years to master perfectly. Some people never do get it quite right".

Fögön esimerkki edustaa mielestäni pitch strokea, joka siis ei ole sama kuin j-stroke. Edellisessä lapakulma muuttuu vedon aikana saaden aikaan korjauksen. Jälkimmäisessä vääntö tehdään vasta vedon lopussa.

Intiaanivedossa kahva todella pyörähtää kämmenessä, kun sen tekee tavallisella melalla. Esim. saukonhännällä tämä vedenalainen palautus onnistuu ilman tuota kääntöä. Tämä siis ei ole canadian stroke.

Martti

lauantai 19. lokakuuta 2019

Säätöpenkkiä ja melontatekniikkaa

Kirjoittaja M.Mantere » 03 Heinä 2010 20:43
Minulla on MR Legend 15 jonka hankin jokikäyttöön sooloksi ja ajatuksena oli kokeilla myös kaksin melontaa. Etupenkiltä taaksepäin meloen kaikki toimii hyvin, polviltaan vakaa ja penkillä istuen jalat edessä onnistuu sileällä. Hieman kiikkerä sileällä mutta koskessa turvallisen ja vakaan tuntuinen. Metrisen kiven yli tultiin komeasti ilman tasapaino ongelmia, pitänee harjoitella kosken lukua.

Kun emäntä istui keulassa jalat edessä ilman melaa ja minä polvillaan takana niin melonta oli vaivatonta mutta huterahkoa. Tuntui että harjoittelulla saataisiin vartalon liikkeet sovitettua ja homma toimimaan.
Kun keulaan istui 110 kg kaveri, minä olen 115 niin homma muuttui vaarallisen kuuloiseksi vaikka kaveri meloi myös. Kantavuus riittää kyllä mutta ilman kuormaa painopiste on aivan liian ylhäällä. kaveri ei pysty polvistumaan, minä olin takana haarat levällään polvillaan. Ei tullut oloa että lähdettäisiin Näätämöjoki melomaan kahdestaan.

Kysymyksiä: Hankinko kaksikoksi toisen kanootin vai kehitänkö penkkiin säädön jolla sitä voisi laskea 5 cm kun meloo jalat edessä. Jalat alla korkeus on hyvä yksin meloessa kun kengän koko on 47. Penkki on 25cm pohjasta. Soutukäytössä 20 cm korkea irtopenkki on todella vakaa. Soolona tämä on sitä mitä kaipasinkin, kaksikkona haasteellinen.

Onko olemassa jälkiasenteista kaupallista säätöpenkkiä tai teillä kuvia omista ratkaisuista. Olen miettinyt vaneriin leikattua aukkoa jossa penkin voi asettaa kahdelle korkeudelle ja lukita kumiköydellä. Vaneri roikkuu partaasta pystyssä kinnitettynä vakiopenkin ruuvien reikiin, penkkinä vakio"cane" penkki, vain kannattimet poistetaan.

Näin aloittelijalle varsinkin vastatuulimelonta on haasteellista. Olen saanut hyviä vinkkejä keskusteluketjuista. Kiitos siitä kaikille. Ensin tuntui mahdottomalta että voi meloa mela pystyssä mutta kyllä se rautakankikin taipuu ja nyt voi jo kokeilla kaiken maailman vetoja ja tekniikoita. Ällistyttäviä juttuja yhdellä lavalla voi tehdä. Aluksi käytin vastatuuli sileillä kajakkimelaa mutta nyt sen jättää jo kotiin ja suoriutuu tavallisella melalla, haasteita, kiva.

MikkoM.Mantere Viestit: 59Liittynyt: 20 Maalis 2010 20:24Paikkakunta: Tornio

Kirjoittaja Martti P. » 05 Heinä 2010 10:04
Legend 15 taitaa olla pienimmästä päästä kanootti, jota vielä kehtaa nimittää kaksikoksi. Kun siihen istuu kaksi täysikasvuista melojaa kuten sinä ja kaverisi, niin en ihmettele siitä koituvia tuntemuksia. Kyllä silloin pitää olla jo oikea kaksikko alla, ja mieluimmin mahdollisimman iso. Tai ainakin kohtuullisen leveä. Jos Mad Riverin mallistosta puhutaan, niin Reflection 17 voisi olla sopiva. Ei kaiketi mikään vauhtihirmu, mutta tukeva. Painoa on yli 30 kiloa, mutta sehän ei ole ongelma noin riskeille miehille.

Korkeussuunnassa säädettäviä penkkejä on joissakin mallistoissa, mutta tuskin irrallisina varusteina. Mikään ei estä kehittelemästä omia ratkaisuja. Polvi-istunnassa melominen tuntuu todella stabiililta istuma-asentoon verrattuna. Pelkkä polvien pudottaminen penkin alle laskee soolomelojan painopistettä kolme tuumaa. Kallistusten hallinta polviasennossa on myös tehokkaampaa kuin istualtaan.

Soolon melominen katse perään päin on aika hyvä ratkaisu, mutta vaatii usein lisäpainoa melojan eteen vaikkapa vesikanisterin muodossa, jos muuta kuormaa ei ole. Muutoin tahtoo vastatuuleen melomisessa olla ongelmia, ja varsinkin tuuleen nousussa.

Jos sinulla ja emännällä on suuri painoero, niin huteruuden tunne syntyy siitä, että keula nousee korkealle. Siinäkin auttaa lisäkuorma etuosaan. Paras ratkaisu olisi pituusssuunnassa säädettävä etupenkki, jollainen on monessa isommassa kanootissa.

MarttiMartti P. Viestit: 163Liittynyt: 15 Huhti 2010 17:05

Kirjoittaja M.Mantere » 05 Heinä 2010 21:52
Kiitoksia. Pitää kokeilla vesikanisteria ja melontapaikan muutosta säkkipenkin avulla soolona.

Täytynee hyväksyä se ettei samalla kanootilla voi tehdä kaikkea. Tämä soveltuu jokiretkeilyyn, lampikalastukseen heittelemällä ja lohensoutuun kaikki soolona. Lampikalastukseen teen vielä keulaan ja perään läpiviennit ankkuriköyttä varten. Kahdella ankkurilla saa hallittua asentoa paremmin, köysilukot keskelle partaan alle. Heittäminen ja "manoveeraaminen" paljon helpompaa kuin kalastus SOT:issa joka sopii paremmin merelle.

Kun on hyvin syönyt niin kaksikkokäytön kaverin kanssa unohdan. Siihen tarvitsisin varmaan Wenonah cascade 17,6:n , champlainin tai esquif prospector 17:n koska käyttöalue olisi Näätämö, Ivalojoki, Inarijärvi.

MikkoM.Mantere Viestit: 59Liittynyt: 20 Maalis 2010 20:24Paikkakunta: Tornio

Kirjoittaja M.Mantere » 19 Heinä 2010 23:56
Kokeilin melomista siten että keulassa oli n.20 kg vesikanisteri jota siirtelin tuulen suunnan mukaan. Tämä avasi aivan uudelleen melontaa, nyt loppui keulan vaeltelu vastaisessa ja kuvittelee jo osaavansa meloa. Kiitoksia vinkistä Martti. Nyt en enää tuskaile melatekniikankaan kanssa niin paljon kun trimmi on oikea. Nyt valkeni kuinka paljon oikea painopiste vaikuttaa kanootin käyttäytymiseen, oli kuin meloisi eri vehkeellä. Sileällä paino edessä suuntavakavuus parani ja koskessa paino polvissa kiinni käsiteltävyys säilyi loistavana.

MikkoM.Mantere Viestit: 59Liittynyt: 20 Maalis 2010 20:24Paikkakunta: Tornio

Kirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 20 Heinä 2010 23:56
Hävittiin Martille ja Tuomakselle Sommarö-runtissa runsaaan 14 kilsan matkalla 8 minuuttia, noin 10 %!

Tietysti pääsyy on hauiksissa, mutta ainakin perämies musertui, kun joutui kolmanneksen matkasta vetämään 45 asteen kulmassa kanoottia sekä eteenpäin että sivulle kompensoimaan tuulen kääntävää vaikutusta. Ensi kerralla kanootissani on säädettävä keulapenkki.
Yleensä noissa koitoksissa ei tule edes hiki - tällä kertaa oli selkä kipeä vielä seuraavana päivänä.
Trimmi on a ja o, mitä lujempaa mennään sen enemmän A & O
Jaakko~

Kirjoittaja Martti P. » 21 Heinä 2010 11:40

Jaakko Makikyla kirjoitti:Tietysti pääsyy on hauiksissa, mutta...

Hauiksia en ensimmäiseksi menisi syyttämään. Olen ollut huomaavinani, että melojat, joilla on päällisin puolin samanlaiset hauikset, saattavat saada kanootin kulkemaan ihan eri nopeuksilla. Enemmän riippuu siitä, mitä mela tekee vedessä. Tarkoitan tässä matkanopeutta, jolla noissa kisoissa pääosin edetään. Spurtit ovat sitten erikseen, ja tietysti kaikki vääntäminen ja kampeaminen, silloin hauista kysytään. Esimerkki omasta elämästä: juoksu- ja hiihtokunto on pudonnut 20 vuodessa 30%, mutta matkamelontakunto on hyvin pysynyt, vaikka hauikset ovat kadonneet.

Arvioni on, että 18½-jalkaisella kaksikkomiehistöllä on kohtuutekniikalla mahdollista pitää 9-9,5 km/h kisavauhtia pari tuntia. Kun siitä lähdetään yrittämään kovempaa, niin sitten jo hauista tarvitaan.

MarttiMartti P. Viestit: 163Liittynyt: 15 Huhti 2010 17:05

Kirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 21 Heinä 2010 14:02

Martti P. kirjoitti:
Arvioni on, että 18½-jalkaisella kaksikkomiehistöllä on kohtuutekniikalla mahdollista pitää 9-9,5 km/h kisavauhtia pari tuntia.
Kun siitä lähdetään yrittämään kovempaa, niin sitten jo hauista tarvitaan.

Martti
Joo - tekniikkaa pitää hioa. Me molemmat huomasimme, että 8,5–9,2 kilsan nopeudella kanootti kulki itseasiassa kevyemmin, kuin alhaisilla nopeuksilla. Tuo tasaisen nopeuden saavuttamininen on varmasti etenemisen salaisuus. Pitää meloa huolella, pitää olla trimmi oikein. Pariin tuntiin pitäisi pystyä tekemään 6000 hyvää melanvetoa. Tasavarmasti näin ei mennyt.

Juuri tämän vuoksi melonta yksilapaisella on niin kiinnostavaa.

Koottava Pakboat kanootti

Koottava kanootti - Pakboat

Kirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 22 Touko 2011 19:36
Tuli kysymys Pakboatista, jollaisia minulla on ollut kaksin kappalein. Jaan kommentini tännekin:
Pakboatista: minulla ei ole kokemusta muista koottavista kuin Pakboatista ja sitten ilmatäytteisistä Grabnereista. Grabneria olen muutaman kerran kokeillut, mutta toisaalta matkannut paljon kumikanoottiporukoissa.
Puhallettaviin verrattuna Pakboat on vähän hankalampi kuljettaa: painaa hieman enemmän ja vie pakattuna vähän enemmän tilaa. Se omn myös hitaampi koota ja reissun jälkeen purkaa.

Mutta vesillä se on omaa luokkaansa. Marssivauhti on sama kuin normaaleilla avokanooteilla, 6-6,5 km/t. Solona ja suuremmilla nopeuksiaa oma 14-jalkainen pakboatini alkaa vikuroida. Sen suuntavakavuus jotenkin karkaa käsistä ja kun se alkaa kääntyä, ohjailuvoimat kasvavat sen verran suuriksi, että helpompi on pudottaa nopeutta ja kiihdyttää uudelleen. Vika voi olla myös minussa ja kuormaamisessa. Sain juuri uuden köliputken. Vanhan putken jatkokohtien liitokset pettivät huolimattoman käsittelyn seurauksena. En ole vielä kokeillut vehjettä uudella putkella.

Koskissa Pakboat on kuin taikapatja. Tottelee ohjausta ja myötäilee aaltoja. Kanootissa pysyy ja kanootti pysyy kuivana. Ilman muuta paras koski-inkkarini.

Kokoaminen ja purkaminen vie n. 45 minuuttia. Kokoaminen on helpompaa, jos on kaveri apuna. Kylmällä, alle 10 asteen lämpötiloissa muoviset leuat putkien päissä rapsahtavat helposti poikki, ellei niitä esilämmitä esim. autossa tai kämmenen sisässä. Tässä maltti on valttia. Olenkin viilannut leukoja hieman löysemmiksi, jotta rasitus muoviin kanoottia kootessa olisi pienempi.

Kanootin sivuilla olevat ilmaputket, joilla ulkokuori pingoitetaan, vakavoittavat kanoottia vesiastissa loistavasti. Kanootti on vakaa täydessä vesilastissakin. Mulla on keulassa ja perässä lisäkellukksseet ja kaatutnut kanootti nousee vedestä ja jää virtaan kellumaan ylösalaisin. Paras mahdollinen asento kivisessä koskessa.

Polviasennossa meloessa on hyvä pitää kunnon pehmusteet polvien kohdalla. Veneen pohja ei juurikaan suojaa polvia kivien iskuilta. Muuten joustava runko kestää kovaakin kohtelua. Muovinipsujen lisäksi mitään muuta ei ole käytössä hajonnut.

Reissun jälkeen kanootti kannattaa huuhdella hyvin suihkussa ja kuivata sen jälkeen. Muovin ikää lisää, kun sen huoltaa edes keran kaudessa 303-kamalla. http://www.welhonpesa.fi/tuote/639/303- ... suojaspray

Täällä kuvia Pakboat-reissuiltani

https://picasaweb.google.com/7aacco/Pakboat#

Muita kehuja ei tule mieleen.

Kevlarilla vahvistaminen

Kirjoittaja Tiina Kujansuu » 18 Elo 2011 11:13
Olen selvitellyt erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa kuitukanoottiin keula ja perä vahvistukset. Erilaisia variaatioita on useita. Melkein jokainen kuitukanootin omistaja lienee sellaiset itselleen hankkinut tavalla tai toisella. Ne voi tehdä ite tai käydä teettämässä. Kanoottiyrittäjät myyvät valmiita paketteja kemikaaleineen ja välineineen. "Kevlar skid palate" nimellä yleensä.

Jos olette tehneet ne itse tai teettäneet laittakaa tänne kuvia ja kertomuksia. Miten olette tehneet ja mitä mieltä olette lopputuloksesta? Mitä ongelmia ja mitä vinkkejä voitte antaa muille?

Oma kanoottini ei ole keltainen, vaan keltamusta. Epäilen, että se on valmistettu kevlar-hiilikuitu hybrid materiaalista. Siksi en kelpuuta keltaisesta kevlarnauhasta tehtyjä vahvistuksia, vaan olen päättänyt tilata kevlar-hiilikuituhybridnauhaa ja vähän muitakin materiaaleja Sveitsistä. En löydä ainoatakaan paikkaa Suomesta, joka tarjoaisi ohuita kevlarmateriaaleja. Ohuella tarkoiotan alle 180 g/m2. Ohut materiaali soveltuu vahvistuksiin ja paikkauksiin. Tässä on linkki tomittajan katalogiiin. Meitä on nyt kaksi tilaajaa, mutta jos vielä joku kiinnostuu kertokaa siitä minulle 26.8. mennessä.

Kirjoittaja tuomas.tuomi » 18 Elo 2011 16:16
Tällästa olen itse ajatellut. Ei kokemusta tuotteesta. Onko muilla?
http://www.chillcheater.com/aqshop/cata ... hp?id=2399
Terv. Tuomas tuomas.tuomi

Kirjoittaja IS. » 18 Elo 2011 16:57
Minulla on royalex-inkkari jota käytän pääasiassa jokiretkillä pienissä joissa ja I-II koskissa. Pikkujoissa törmäykset kiviin, joenpenkkaan yms. ovat toistuvia. Samoin kanoottia joutuu usein vetämään maata pitkin lyhyempiä ja pidempiä matkoja.

Noissa olosuhteissa keulassa on hyvä olla törmäyssuoja. Siihen paksu kevlar-huovasta ja epoksista tehty skid plate on omiaan koska kevlar kestää hyvin iskuja. Hiilikuitu ei olisi kovin hyvä koska se taas ei kestä iskuja. Epoksin voi tietysti värjätä haluamallaan värillä, vaikka mustaksi.

Perässä tarvitaan hankaussuojaa maassa vetämistä varten. Siinä minun kokemusten mukaan kevlar ei ole niin hyvä, se kuluu hankauksessa. Ilmeisesti olennaista on laminaatin laatu, se pitäisi luultavasti puristaa muovin ja teipin avulla mahdollisimman tiiviiksi. Ainakin kannattaa varmistaa että kuitu on hyvin läpikastunut. Epoksi sinänsä (kuten muutkin hartsit) on kovaa ja kestää melko hyvin hankausta.

Tuo Tuomaksen löytämä teippi (PVC:tä?) voisi olla perään hyvä vaihtoehto. Ainakin siitä saa rippeet irti jos se kuluu keskeltä puhki, toisin kun epoksilaaminaatista.

Ilkka IS.

Kirjoittaja mpikkara » 18 Elo 2011 20:22
tuo tuomaksen tv-shopin tuote ois kyl aikas bueno jos oikeesti toimii
eikä siinä vielä kaikki, se toimii iltaisin myös leirissä hyttyskarkoitteena...

Kirjoittaja keke » 19 Elo 2011 19:44
Terve,
onko kenelläkään kovin pitkäaikaista kokemusta teipeistä? Itse olen joitakin kokeillut kajakkihommissa ja toimivat kohtuullisesti hankaussuojana ainakin yhden kauden. Markkinoilla on aika monenlaisia "kangasteippejä" joilla hyvät hankauskestot.

Kevlari ja hypridilujitteita löytynee kyllä suomestakin. Itse kyllä koitan suosia suomalaisia maahantuojia. Heillähän on enemmän mielenkiintoa valikoimiensa lisäämiseksi kun kyselyt johtavat myös kauppoihin. Täällä pääkaupunkiseudulla matskuja löytyy mm. http://www.kevra.fi/

Olen noita vahvistuksia joitakin laitellut. Siisteimmän tuloksen saa kun tekee sisätiloissa ja suorittaa liimaus/laminoinnin alipaineella (tyhjiöllä)

Laminointi onnistuu kyllä mainiosti ulkonakin, mutta yleensä käy niin että tuuli, sadekuuro tms tekevät lopputuloksesta epäsiistin. Monasti paineet vesille aiheuttavat viimeistelyn jäämisen hamaan tulevaisuuteen.

tv. keke

Kirjoittaja akum » 19 Elo 2011 21:23
Kanootissa oli kesän jäljiltä keulan kohdalla selvää kulumaa siinä keulamutkan kohdalla. Jokunen helppo vähävetinen koski tuli laskettua ja useita rantautumisia biitsille ja isompaan ja pienempään kivikkoon. Vaikka kuitukerroksia näyttää keulassa olevan aika paljon, niin laitoin eniten kuluneeseen kohtaan lisävahvikkeen. Käytin 50 mm leveää kevlarnauhaa paksuudeltaan 190 g/m2 ja SP115 epoksihartsia Kevrasta.
Työvaiheet:

1. Hionta paikkauksen kohdalta 150 karkeuden hiontapaperilla + 5 cm joka puolelta tulevan paikkakohdan ulkopuolelta. Hionta varmistaa epoksin tarttumisen.

2. Hiontapölyn poisto ensin märällä rätillä ja alueen kuivuttua asetooniin kastetulla rätillä. Asetooni poistaa rasvan. Tässä ja tulevissa työvaiheissa on käytettävä kumi/lateksi-sormikkaita

3. Keskilinjan merkintä pohjaan.

4. Epoksihartsin ja kovettajan mittaus ja sekoitus

5. Hartsin levitys paikattavaan kohtaan hieman paikkaa suuremmalle alueelle. Hartsia reilusti, mutta ei niin paljon, että alkaa valumaan

6. Kankaan laitto paikkakohdan päälle keskilinjan harjanteesta aloittaen

7. Kankaan taivuttaminen pohjan muotoon vaahtomuovin palalla tökkien vuoron perään kummaltakin syrjältä.

8. Hartsin lisäys samaisella vaahtomuovipalalla niin että kangas on joka paikasta kyllästynyt.

9. Muovikalvon pingoitus laminoinnin päälle päälle. Ohut muovikalvo (minigrip pussin paksuinen) venyy sopivasti. Kooltaan muovikalvon syytä olla 10 cm suurempi kuin paikka joka puolelta.

Muovikalvo kiinnitetään tiukasti ilmastointiteipillä ensin keskikaanootin puoleisista kulmista ja siiten keskilinjalta keulasta ja lopuksi tiuhasti sivuilta. Keulan kohdalla ei voi estää muovin laskostumista, koska keula on niin terävä.

10. Muovikalvoa sormin painelemalla ajetaan liika epoksi paikkakankaasta paikka-alueen ulkopuolelle.

11. Annetaan kuivua

12. Muovinkalvon poisto ja paikan ulkopuolelle ajetun liikahartsin poisto. Terävän puukon käyttö siklinä toimi yllättävän hyvin tuossa.

13. Lisäsatsin sekoitus hartsia ja siklatun alueen pyyhkiminen hartsiin kastetulla vaahtomuovipalalla. Tekee matan alueen kiiltäväksi ja kauniiksi

14. Annetaan taas kuivua

Siinä se. Itse kulutuspinnan kohdalta lähes täydellinen. Sivuilla tuon tyyppinen kudos ei taivu riittävästi, mutta haitta on pelkästään kosmeettinen.

(Jos olisi oikeat välineet, niin silloin käyttäisin irroituskangasta, huopaa, muovia ja tyhjöpumppua. Imulla saataisiin liika hartsi piois ja kangas puristumaan tiukasti kanoottia vasten) akum

Kirjoittaja ripa » 19 Elo 2011 22:37
Pääpiirtein olen tehnyt samoin kuin "akum", mutta muovin tilalla olen käyttänyt leivinpaperia. Muovi voi kyllä antaa sileämmän lopputulokset. Varsinaisia vahvikkeita olen laittanut vain kevlarhuovasta ja ne pitää kastella läpimäräksi epoksilla jonkun alustan päällä ennen kanoottiin asettelua, muuten jää heikoksi. 1. vahvikkeen hioin sileäksi hiekkapaperilla/raspilla kovettumisen jälkeen ja sitten uusi hartsikerros. Siitä tuli sileä ja hieno, sittemmin en ole jaksanut.

Ripa, OCmeloja

Kirjoittaja Tiina Kujansuu » 24 Elo 2011 20:45
keke kirjoitti:Kevlari ja hypridilujitteita löytynee kyllä suomestakin. Itse kyllä koitan suosia suomalaisia maahantuojia. Heillähän on enemmän mielenkiintoa valikoimiensa lisäämiseksi kun kyselyt johtavat myös kauppoihin. Täällä pääkaupunkiseudulla matskuja löytyy mm. http://www.kevra.fi/
Noita ohuita kevlar/hybrid materiaaleja ei oikein löydy. Ei ainakaan nettin kautta, ei edes maailmalta. Tuotakin mainitsemaani paikkaa Sveitsissä sain ihan etsimällä etsiä tosi kauan. Kevran sivut katsastin ihan ekana. Yritän jossain välissä soittaa Kevralle ja kysyä noista. Epäilen vaan ettei heitä välttämättä kiinnosta meidän pätkätilauksemme, mutta kysyminenhän ei paljon maksa

Kuitu ja royalex paatit kivikossa

Kirjoittaja Tiina Kujansuu » 04 Kesä 2013 16:23

Olen käynyt laskeskelemassa pieniä kivisiä koskia sekä kuitusoololla, että royalex soololla ja olen sitä mieltä, että höyhenen kevyellä ja "hiilihankojäykällä" kuitupaatilla on paljon vaikeampaa laskea kivikkoisia pikkukoskia, joissa ei kokonaan voi välttää kosketuksia kiviin. Kuitupaatin jäykkyyden vuoksi jokainen kosketus heilauttaa melojaa kunnolla. Ellei ole tosi tarkkana koko ajan niin uitikeikka tulee. Sen sijaan Royalex antaa anteeksi melkein mitä vaan. Muovi joustaa ja "epävakaaksi" tuomittu Argosykin tuntuu minusta vakaammalta kuin oma kuitupaattini. Argosyllä tuntui siltä että törmäsinpä mihin vaan niin pohja ja partaat joustavat ja liukuvat kuin saippua kivien päältä tai ohi. Ei tullut kertaankaan sellaista oloa että olisi edes horjahtanut kunnolla ja tarvinnut melasta tukea.

Onko muut samaa mieltä, vai onlenko minä vaan luulotautinen?
Tiina Kujansuu Viestit: 412Liittynyt: 17 Huhti 2010 22:25Paikkakunta: Espoo

Kirjoittaja mpikkara » 05 Kesä 2013 00:39
kyllä oli kiva kuulla kerrankin jotain hyvää rx argosystä. tässä on loman alun jälkeen joka päivä moisella melottu, tosin saimaalla vaan paatissa on kyllä koskivarustus, joten pitäisiköhän hakeutua koskeenkin...
markompikkara Viestit: 112Liittynyt: 06 Huhti 2010 00:04Paikkakunta: suomen turku

Kirjoittaja Weltsu » 05 Kesä 2013 09:44
Näin on näreet, kuten Tiina kertoi. Juuri aprikoin lähdemmekö Kemihaarasta retkeilemään alavirralle kevlarisella vaiko royalexilla. Ei sen heilahtelun vuoksi, mutta laiskuus alkaa vaivata enkä viitsisi fixailla hienoa valkoista menopeliäni. Sensijaan muovipaatti antaa anteeksi kolhut paremmin eikä uusia naarmuja erota entisten joukosta.

Weltsu, Veli-Matti LehtonenWeltsu Viestit: 422Liittynyt: 05 Joulu 2009 21:17

Kirjoittaja Janne Janhunen » 11 Kesä 2013 14:25
Tottakai se on noin. Muovi taipuu ja luistaa, joten se ottaa tönttäykset paremmin vastaan. Enkä ainakaan minä ole vikuriksi tuominnut kuin kevlar Argosyn. Nimenomaan sanoin, että kevlar ja royalex versiot voivat olla täysin eri vehkeitä ja royalex versiosta en tiedä yhtään mitään.

Janne Janhunen Viestit: 320Liittynyt: 15 Helmi 2010 09:43Paikkakunta: Espoo

Kirjoittaja Weltsu » 14 Kesä 2013 20:34
Royalex sun muut muovipaatit ovat painavampina ikäviä käsitellä maissa. Muutoin niistä laiskalassina tykkään. Jätin valkoisen uudenkarhean kevlarpaatin kotiin ja Jaanan kanssa meloimme Kemijoen latvat Kemihaarasta Pelkosenniemelle wanhalla ja hitaalla Freedomilla. Vaikka oli hidasta, kyllä kannatti. Ei selkäpiitä karminut jotkut raapaisut.

Kyllä kevlar kestää, mutta pintaan ympätyt materiaalit eivät aina myötäile joustavampaa materiaalia.

Pohjan muoto tekee kanootista sen mikä se on vedessä. Muilla koukeroilla haetaan lisäomonaisuuksia.

Kanootin paino tietenkin vaikuttaa hitausmomentin muodossa. Vertaa 13 kg-23kg kanootin heilahtelua tyhjänä...

Nämähän on tehty kuormajuhdiksi. Tavaraa kyytiin saman painon verran, mitä aikoo retkillään kuskata ja sitten keinuttelemaan ja kurvailemaan.

Meille oli royalexin valinta aivan nappiin tällä Kemijokiretkellä. Ei tullut harmaita hiuksia vaikka vesi oli aika alhaalla.

(On niitä harmaita kyllä päässä, mutta kaluston ikä nääs.)

Kannattaako koskarin hankinta?

Kirjoittaja Julle » 08 Tammi 2014 01:36

Sain joululahjaksi Paul Masonin ja Marc Scriverin kirjan Thrill of the Paddle. Kirja on siis koskimelontaopas avokanooteille. Kanootti- ja varusteosuus on osin vähän vanhentunut, mutta koskitekniikat on monipuolisesti esitelty erilaisella kalustolla. Minuun puraisi erityisesti Marc Scriverin toteamus siitä, että playboatilla melominen hänen mielestään nopeutti reilusti myös oppimiskäyrää perinteisillä avokanooteilla. Playboatilla siis tarkoitettiin näitä lyhyempiä ja ketteriä, lähes pelkästään koskeen soveltuvia pelejä, koskareita.

Olen monesta paikasta lukenut, että playboat koskareiden tekniikka on ihan erilaista, ja olen ajatellut että minun pitäisi ensin opetella tekniikat hyvin kuntoon, ennenkuin on järkevää siirtyä erikoiskalustoon. Kertokaapa te, joilla niitä jo on, miten olette asian kokeneet? Onko yleinen melontatekniikka kohentunut, vai soveltuvatko erikoiskalustolla opitut tekniikat vain niihin? Missä vaiheessa koskarilla harjoittelu kannattaa mielestänne aloittaa?

Nimimerkillä "eihän se Pernoonkoski nyt niin kovin kaukana Helsingistä ole",

t. Julle Viestit: 21Liittynyt: 15 Helmi 2010 17:26Paikkakunta: Helsinki

Kirjoittaja Weltsu » 10 Tammi 2014 11:13

No joo...

Varmaan vastauksia on yhtä monta kuin on vastaajaakin. Ketterällä kanootilla melomalla oppii hyvin ohjausliikkeet ja kanootin suunnassa pidon ja erilaiset ohjaukset. Ei mielestäni erikseen kannata ostaa jotain varta vasten koskeen suunniteltua kanoottia, ellei aio tosissaan vihkiytyä koskimelontaan.

Mikäli harkitset ensimmäisen kanoottisi ostoa, mieti tarkkaan millaisissa olosuhteissa enimmäkseen melot. En suosittele ainakaan ensimmäiseksi koskikanootin ostoa, sillä sen melominen yleiskäytössä on aika turhauttavaa.

Pääosin jokikäytössä hieman "kiikkutuolimaista" rokkeria pohjassa olevaa on ketterämpi meloa, mutta se häviää nopeudessa suoralinjaiselle pohjalle.

Koskikäyttöön tarkoitetut kanootit ovat muodoiltaan pyöreitä vähän joka suuntaan. Tämä tekee niistä herkkäliikkeisiä.

Kaikki melontavälineet on suuniteltu jotain ominaisuutta korostaen. Parasta ja kaikkeen sopivaa ei ole eikä tulla keksimään. Retkikäyttöön sopivalla kanootilla kannattaa myös puljata virrassa taikka koskessa aina kun siihen on turvallisesti mahdollisuus. Kunnolla kallistamalla ja polviasennossa kanootti kuin kanootti kääntyy ketterämmin, kuin istualtaan ja tönkkönä melottaessa.

Koskimelonnassa on erittäin tärkeää osata lukea virtaa ja käyttää veden voimaa hyödyksi. Ellei tätä taitoa ole, ei koskeen kannata yksin mennä. Uida voi tasaisellakin ja se on turvallisempaa.

Virtavesissä ja koskessa melominen on todella mielenkiintoista ja sitä kannattaa harjoitella. Reitinvalinnan mukaan voi retkille sattua koskipaikkoja. Kun tietää omat taitonsa, osaa päättää kannattaako laskea, vai kantaako kosken ohi.

Turvallista ja antoisaa melontavuotta 2014 tv. Weltsu

Weltsu, Veli-Matti LehtonenWeltsu Viestit: 422Liittynyt: 05 Joulu 2009 21:17

Kirjoittaja Julle » 10 Tammi 2014 18:16

Moi Weltsu,
kiitos kommenteista. Unohdin avata omaa taustaani, mutta lyhyesti kerrottuna olen käynyt puljaamassa silloin tällöin avokanoottiyhdistyksen koskipuljauksissa nimenomaan retkikalustolla. Jotakin tuntumaa siis on, mutta harrastukseen kuuluu vielä säännöllisen epäsäännöllisesti koskiuinti

Pienissä virroissa ja selkeissä koskipaikoissa pärjään jo kohtuullisesti, kaatumiset tulevat lähinnä uusia asioita opetellessa tai omia rajoja hakiessa. Olen tykännyt.

Jotenkin on vain alkanut tuntua siltä että haluaisin kanoottiini remmit, niin että pääsisin kokeilemaan ohjailua paremmin painon siirroilla ja niin edelleen. Eskimon treenaaminenkin kiinnostaa, surffaus, jne. Tuon lahjakirjan osto oli kyllä vaimolta vikatikki, koskikuume on tainnut iskeä

Minulla on nyt soolona Wenonah Argosy, ja kai siihenkin voisi ne remmit laittaa, mutta sitten aloin tosiaan harkita tuota koskarin hankintaa. Nyt mietin vielä onko hetki sopiva, ja kuinka vaativalla koskarilla aloitus kannattaa. Makuasia kai sekin on, ja riippuu taas omista tavoitteista. Pohdintaa, pohdintaa...

t. JulleJulle Viestit: 21Liittynyt: 15 Helmi 2010 17:26Paikkakunta: Helsinki

Kirjoittaja Weltsu » 11 Tammi 2014 14:29
Kysäise Erästelyn Artolta missä luuraa tosi hyvä koskikanootti? Siinä on satula ja reisiremmit. Kokeile vaikka Jongun Hujauksen yhteydessä. Jos ei koskimelonta ole tuttua, kokeile vasta lopetuspaikalla. Torsti Kinnunen on myös tosi hyvä hemmo ja osaltaan hallitsee tätä oikeaa koskikanoottia. Artolla ja Torstilla on Jaakko Mäkikylän varusteslema pullukka. Itse en siihen mene vaikka tarjotaan... Polvet eivät taivu ja jää vain haikea mieli.

Retkikanootilla kun oikein kallistelee polviltaan, saa uskomattomia ominaisuuksia omasta välineestään.

Nähdään vesillä. Ainakin Iijokisoutu on kaikkien pakollinen tapahtuma! Samoin meidän Water Route täällä Kuopion kuppeella. Viimeistään siellä opetan kaikille avokanoottimelonnan ihanuuksia. Weltsu

Weltsu, Veli-Matti LehtonenWeltsu Viestit: 422Liittynyt: 05 Joulu 2009 21:17

Kirjoittaja ripa » 15 Tammi 2014 18:23

Mainion kirjan olet saanut Julle. Olen itsekin lukenut/selannut sen moneen kertaan. Opeteltavaa riittää pitkäksi aikaa.

Tuohon koskikanootin hankkimiseen on tietty vaikea toista neuvoa. Omista tarpeista ja haluista tarve on lähdettävä. Perinteiset koskikanootit (joihin luen sellaiset 12-14 jalkaiset, oma paatti myös) ovat kohtuullisen tukevia ja anteeksiantavia koskessa. Nämä uusimmat agressiiviset pikku paatit, joita syystapaamisessa oli pari paikalla, ovat sitten hyvin herkkiä. Uinteja ainakin alussa tulee paljon, mutta sehän oli yksi osa harrastustasi

. Kannattaa varmasti kokeilla noita erilaisia paatteja vaikka altaalla. Siellä piäkaapunkissa niitähän on useita erilaisia ainakin Eskimoiden ja HeMen jäsenillä. Multa löytyy Mikkelistä Wenonah Recon.

En nyt osaa omalta kohdalta sanoa, onko tasaisen veden melontatekniikka parantunut koskikanootilla meloessa, mutta kyllähän noita ohjausliikkeitä yms. koskimelonnassa paljon tulee. Usein kyllä koskessa huomaa (sekä kajakki että kanoottipuolella) jos melojalla ei ole hyvä eteenpäin melomisen tekniikka. Tällöin ei surfiin pääseminen ja muutkaan onnistu niin helposti. Tekniikan opettelu on helpompaa tasaisella.

Itsekin aluksi duunasin remmejä noihin retkikanootteihin, mutta ei ne tuntuneet kuitenkaan hyviltä. Kunnon satulassa pysyy niin paljon paremmin. Surffaus ja monet muutkin onnistuu kyllä tuolla Argosyllä, toki koskareissa ei tule vesi sisään niin helposti yms (= helpompaa).

Ripa, OCmeloja

ripa Viestit: 149Liittynyt: 22 Helmi 2010 17:10Paikkakunta: Mikkeli

Kirjoittaja Julle » 16 Tammi 2014 22:54

Kiitos Ripa.
Sen verran on kyllä alkanut tehdä mieli treenata koskitekniikoita eskimoineen, että täytyy varmaan jokin oikea koskikanootti hankkia. Kaduttaa jos en kokeile.

Rahat kuitenkin puuttuu, ja se hillitsi nyt sen verran että hankinta jää odottamaan raivokkaan säästämisen tuloksia (tai käytetyn koskarin löytymistä, mutta lottovoitto on varmaan todennäköisempi). Ensi kesänä siis vielä treenaan surffausta Argosyllä, eskimot ja muut saa jäädä odottamaan oikeaa kalustoa. Joka tapauksessa, tulen mieluusti kyselemään koeajoa Reconilla, kunhan satutaan jossakin samaan koskeen, siis varmaan jossakin yhdistyksen tapahtumassa.

Kanootin mallin kanssa olen vielä aika sekaisin. Parhaalta tuntuisi sellainen kompromissi jossa yhdistyisivät tuon perinteisen koskikanootin anteeksiantavuus ja uuden agressiivisemman herkkyys. Kysyin asiaa suoraan Esquifilta Kanadasta, ja sieltä suositeltiin lähinnä Ravenia, Detonatoria tai Zephyriä. Zephyrin materiaalia ei suomessa taida pystyä korjaamaan lainkaan, ja Raven joka on noista tukevin on myös melkoisen leveä ja Esquifkin kommentoi sitä vähän isoksi minulle. Olen siksi nyt eniten kallellaan tuon Detonatorin suuntaan. Mutta katsotaan uudestaan jos pääsen kesällä kokeilemaan sinun Reconiasi ja lisäksi toivottavasti muitakin paatteja, miltä ne tuntuvat. Aikaahan tässä nyt on eikä tarvi kiirehtiä.

Ei kun takaisin kirjan kimppuun ja odottelemaan jäiden lähtöä...Julle Viestit: 21Liittynyt: 15 Helmi 2010 17:26Paikkakunta: Helsinki

Kirjoittaja ripa » 17 Tammi 2014 13:26

Julle
Jos kiinnostaa vuokrata RECON kesäkuuksi, niin voimme varmaa päästä sopimukseen kuluista/ehdoista. Itse ole rapakon takana ja kanootti on käyttämättömänä.

Tai jos haluat ostaa pienen koskarin jo täksi kesäksi, niin pikkurahalla luovun MRC Me:stä modifioidusta kanootista. Siitä ei tullut ihan sellaista kun piti. Voi olla sullekin liian kaatuileva, mutta aina kannattaa kokeilla.

Muuten, Argosillä eskimo pyörähtää luultavasti helpommin kuin jollain isolla koskarilla. Että siitä vain harjoittelemaan.

Ripa, OCmeloja