Yläkäsi, tuo aiheetta aliarvostettu resurssi

Yläkäsi, tuo aiheetta aliarvostettu resurssi


Kirjoittaja fögö » 27 Heinä 2013 14:05
Koska Weltsun aloittama "Melo tehokkaammin" -säie pysyttelee pääosin yleisluonteisissa asioissa, niin päätin aloitaa uuden ja hieman yksityiskohtaisemman säikeen otsakkeen aiheesta.

Yläkädestä puhutaan harvoin erityisesti. Usein sitä käsitellään vain melakulman säädön yhteydessä, vaikka sen rooli on huomattavasti sitä suurempi. Se suurempi rooli liittyy melojan oman painon käyttöön melonnan tehostamisessa. Tehokkaalla melonnalla tarkoitan tässä sitä, miten käytettävissä olevalla lihasvoimalla saadaan kanootti kulkemaan mahdollisimman lujaa.

Omat silmäni avautuivat aiheeseen alunperin siksi, että harjoittelin northwoods stroke (nws) -nimellä kulkevaa perinnemelontatapaa. Siihen innostuin luettuani aiheesta artikkelin, jossa vakuutettiin nws:llä päästävän hyvään matkanopeuteen ilman suurta voimankäyttöä. Kyllähän tuollaisesta vähävoimainen meloja innostuu! Hankin siis melontatekniikasta helposti saatavilla olleen materiaalin ja ryhdyin harjoittelemaan. Reilun kymmenen vuoden harjoittelujakson aikana yritin levittää tätä ilosanomaa myös kanssamelojille. Yritykseksi se jäi, sillä menestys oli surkea: kukaan ei ole koskaan osoittanut minkäänlaista kiinnostusta nws:ää kohtaan. Olen siis luovuttanut ja lopettanut ilosanoman levityksen ja nautin tällä tekniikalla melomisesta yksikseni. Tai enhän minä tiedä, olenko ainoa "näillä selkosilla".

Mutta ylävartalon painon hyväksikäyttöä voi soveltaa myös moderniin melontatapaan. Siis kanoottia eteenpäin vievä voiman tuottamiseen. Tapahtuuko ohjailu sitten J:llä, puolta vaihtamlla, "perä-pry:llä", tms. on sitten asia erikseen. Tässä keskitytään vain ns. oleelliseen.

Ja lyhyt oppimäärä menee näin:

Kun melan lapa on upotettu mahdollisimman kauas eteen, pärskeettä ja äänettömästi, niin vetovaihe alkaa. On se hetki, jolloin eteenpäin vievä voima tuotetaan, tehottomasti tai tehokkaasti. Tavallisesti vetovaihe kuvataan siten, että yläkäsi työntää melaa viistosti eteen ja alas samalla kun alakäsi vetää taakse. Oikeastaan melan lapa ei liiku vedessä lainkaan (tai vain hyvin vähän), vaan kanootti liukuu eteenpäin luoden illuusion melan liikkeestä. Käsien kyynärkulmat eivät vedon aikana muutu, koska käsien lihaksilla ei kanootti pitkään kulje. Vartalossa ne pitkäkestoiseen työhön pystyvät lihakset ovat.

Mutta se yläkäden rooli, missä se on? Se on tässä: Ajattele siirtäväsi ylävartalon painoa melaan taittamalla vartaloa hieman eteenpäin lantiosta samalla kun kallistat vartaloa melaan päin. Tämä tehdään samalla hetkellä, kun mela työnnetään veteen. Mutta älä anna painon mennä melapuolen polven kautta (oletan melojan melovan polviasennossa) kanoottiin, vaan siirrä se yläkäden kautta melaan! Näin kanootti ei kallistu melan puolelle, vaan se pysyy vaakatasossa. Sitten on vedon vuoro: palauta hartialinja menosuuntaan nähden kohtisuoraan ja vartalo etunojasta pystysuoraan. Myös melan puoleinen olkapää nousee, joten hartialinja palautuu vaakasuoraan (melapuolen hartia on vedon alkaessa alempana, koska lavan upotusvaiheessa se tipahtaa alemmas). Tässä on kysymyksessä 3D-liike!

ÄLÄ nosta vartaloa pystyyn, siis ajattele vetäväsi hartilinjaa taaksepäin, vaan vedä melapuolen suoliluu (lantio) melan viereen. Sama asia toisin sanoin: Työnnä melapuolen polvella kanoottia eteenpäin melasta kiinni pitäen ja sitä tukipisteenä käyttäen. Liikkeen seurauksena vartalo suoristuu, kun lantio työntyy hartialinjan alle. Yläkäden alaspäin painava voima tulee vartalon painon siirtämisestä melaan, ei melan aktiivisesta painamisesta. Eteenpäin osoittama voimakomponentti on seurausta hartialinjan liikkeestä.

Vanha hokema "älä vedä melaa taaksepäin, vaan itsesi melan luo" pysyi minulle pelkkänä hokeman, ennen kuin opin yllä kuvatun proseduurin. Tärkeää on siirtää vartalon paino melaan vedon alkaessa ja vetoa tehtäessä se siirtyy vartalon suoristumisen seurauksena taas tasapainosessa kolmipistetuennassa, siis polvien ja takapuolen varassa. Ja kanootti pysyy vaakasuorassa koko ajan. Vartalon eteen kallistaminen, painon siirto melaan ja takaisin tukikolmioon ovat kaikki hienoviritteisiä tapahtumia, joten älä liioittele!

Ja eikun melomaan ja kokeilemaan, jos ylläolevassa oli jotain uutta!

Oliko? Vai pitäisikö voimantuotto tehdä jotenkin toisin? Muuten, McGuffinien Paddle Your Own Canoe on erinomainen lähde!

-Fögö fögö


Kirjoittaja Weltsu » 01 Elo 2013 17:54
Kyllä näköjään vanhakin koira voi vielä oppia uusia asioita. Tarkoitan tällä omaa avokanoottimelontaani ja eri tyylejä.

Entisenä koskisyöksy- ja jokimaratonmelojana olen vuosikymmenet hokenut kaikille melojille (kajakki ja avokanootti), ettei vartaloa saa nyökytellä minnekään vaan ainoastaan kierretään pystyakselin suhteen. Tämä on tärkeää juuri kapeakeulaiselle kajakille, koska keula alkaa muutoin pomppia. Avokanooteissa sensijaan on enemmän kantavuutta ja vartalon liikettä ja lihaksia voi käyttää monilla eri tavoilla, kuten Fögö kirjoitti.

Tänä kesänä on vasen olkapääni vihoitellut ja kajakkimelonta on aika tuskallista. Avokanootilla olen sensijaan meloskellut kohtuu pitkiäkin päivätaipaleita.

Olen pitänyt kolmea erityyppistä ja pituista melaa mukana. Pääosin lipittelen lyhyehköllä vinkkelimelalla. Välillä vaihdan ylipitkään melaan, jolloin yläkäsi nousee reilusti pään yläpuolelle. (Kuten fysioterapeutti neuvoi aikoinaan jumppaamaan olkapään lihaksia...) Välillä käytän lyhytvartista, mutta pitkälapaista "saukonhäntämelaa", jolloin vartalon pieni nyökkiminen eteen antaa voimaa yläkäden kautta. Erilaisia tyylejä vaihdellen matka taittuu ja hieman eri lihasryhmät saavat töitä.

Näin se matka taittuu.

Weltsu, Veli-Matti Lehtonen Weltsu


Kirjoittaja Martti P. » 13 Elo 2013 12:16
fögö kirjoitti:Muuten, McGuffinien Paddle Your Own Canoe on erinomainen lähde!
Ainakin yläkäden käyttö käy kirjan kuvia katsellessa harvinaisen selväksi. Fögön seikkaperäinen selostus on vähän vaikea muistettavaksi melomaan lähtiessä, jollei sitä printtaa eteensä. Mutta omakohtainen kokemus tukee yläkäden voimakasta roolia. Itselleni se merkitsee sitä, että voima siirtyy kropasta olkapään kautta ojentuneeseen yläkäteen ja siitä melaan ja edelleen vedoksi. Kuinka usein näkeekään, että yläkäsi aloittaa vedon kyynärpää taipuneena , ikäänkuin ranteesta lähtevänä kainalovetona. Tällainen veto alkaa auttamatta liian takaa vajaatehoisena. Jotkut väittävät, että suorilta käsiltä lähtevä veto ei sovi heidän anatomialleen. Mutta kun kokeilee kierrot kohdalleen, niin johan alkaa sopia.

McGuffinien kirja on erinomaisen hyvä kirja, vaikkakin enemmän mutkitteluun keskittyvä. Suoraan melonnasta taitaa olla sivu pari. Oleellinen kohta on sentään se, jossa kehotetaan aloittelijaa ensin perehtymään tehokkaan suoraan melonnan haasteisiin ja sitten vasta palkitsevampiin temppuihin.

Pariskunta on kyllä varmasti myös suoraan melonnan ekspertti korkeimmassa potenssissa.Onhan heillä takanaan Kanadan halkimelonta vuonna 1983 St. Lawrence-joen suulta Yläjärven ja Winnipegin kautta Mckenzie-joelle ja sitä myöten Inuvikiin Beaufortin merelle. 8000 km 7 kuukauden aikana kahden vuoden kesinä. Alla 18½-jalkainen kevlar-Sawyer ja työvälineinä Grey Owl-melat. Kirjoittivat reissustansa kirjankin "Canoeing across Canada". Tästä retkestä 99% oli suoraan melontaa. Kovin suoritus oli Yläjärven pohjoisrannan (800 km) melonta kahdessa viikossa, josta 12 melontapäivää, 2 kelinpitopäivää. Eli Suomenlahden ylitys tai Partalansaaren kierto päivittäin.

Onhan heidän teksteissään vähän meikäläiselle outojakin asioita. Etenkin ohje: "Pick Your Paddling Side and Stick to It". Eli valitse melontapuolesi ja pysy siinä. Mutta siinä on tietenkin takana se viisaus, että manöövereissä ei pidä vaihtaa melaa kädestä toiseen, vaan tarvittava puolenvaihto hoituu crossein. Mutta lieneekö Kanada melottu läpi tällä tyylillä? Ainakin matkakirjan harvoissa kuvissa rouva aina esiityy mela vasemmalla. Melontaoppaassa näkyy sentään välillä melovan oikealtakin.

Hassulta tuntuu myös puhe "modernista" J-vedosta, jossa mela tuetaan kanootin laitaan eikä "vanhanaikaiseen" tapaan pidetä irti kanootista. Muistan, että ensimmäisinä kanoottivuosinani 1970-luvulla kulutin monista muovipintaisista 160-senttisistä alumiinimeloista muovit pois juuri tällä menetelmällä. Ja siinä sivussa kolosin kanootin laidat. Ja tämä kirja on julkaistu v. 1999.

Kuin ohimennen mainitaan J-vedon jälkeinen "feathered" palautus. Eli pitkin pintaa uitellen sopivassa kulmassa. Sillä pitäisi hoitua loput suunnan korjauksesta. Taitaa olla kysymyksessä vanha tuttu "Canadian Stroke", jolla itse asiassa usein pystyy hoitelemaan koko korjauksen elegantisti ilman J-vääntöjä.

Kirjassa on myös erilaisia jumppa-asentoja kuvaileva joogaosasto, josta moni varmaan voi saada virikkeitä. Pitäisi itsekin kokeilla, mutta tähän asti on riittänyt vain täysi relaaminen palautuksen aikana. Viitseliäisyyden puutetta.

Kehottavat ajattelemaan, että kanottiin pukeudutaan sen sijaan että siihen istuttaisiin. Että se on alaruumiin jatke. Niinkuin housut, pitänee siis ajatella. Mela taas on käsien ja yläruumiin jatke. Minä tähän lisäisin, että kanootti on kuin soitin, josta on saatava ulos kunnon musaa eikä epämääräistä meteliä.

Martti Martti P.


Kirjoittaja Weltsu » 23 Elo 2013 20:41

Näitä hienon hienoja tekniikoita sitten syystapaamisessa! Ekakertaa elämässäni näin miten Fögö "heilutti" kanootin tyhjäksi ja sitte kiipesi sisään. Oli joskus miekka ja kilpi vuodella ja paikka oli jossain Tampereen paikkeilla Murolessa.

Nyt meillä on hyvä paikka opetella pelastamisia, vaikkakin osa porukasta todella nauttii tasaisen veden melonnasta. Mutta jos joku sielläkin kaatuu? Retkilastissa kukaan ei kaadu. Ohjaajan tulee osata homma jos jokin sittenkin menee pieleen.

Tulee antoisa syystapaaminen. Paikka on aivan mahtava ja asioita on porukalla moneen junaan...

Nähdään


Weltsu, Veli-Matti Lehtonen Weltsu


Kirjoittaja tuomas.tuomi » 05 Syys 2013 15:16
fögö kirjoitti:...erin siksi, että harjoittelin northwoods stroke (nws) -nimellä kulkevaa perinnemelontatapaa. ...na yritin levittää tätä ilosanomaa myös kanssamelojille.

-Fögö

Nyt kyllä pitää kiittää julkisesti Fögöä!! Sain häneltä erinomaista opetusta! Nws on hyvä tekniikka saukonhäntä-melalle. Melonta oli jossain määrin käynyt tylsäksi minulle, ja tuolla nws vedolla huomasi että on aivan aloittelija melonnassa ko. tyylisuunnalla.

En nyt tiedä onko tämä oikeaoppinen, mutta parampaakaan en löytänyt. http://www.youtube.com/watch?feature=pl ... bN4el2ZrtI

Hauskuus taas palasi melontaan!
Terv. Tuomas T. tuomas.tuomi


Kirjoittaja Julle » 10 Syys 2013 00:27
Moi,
kertokaas vielä onko Canadien stroke, knifing J, ja nws kaikki samaa tekniikkaa? Sen käsityksen ainakin tuosta videoltakin saa. Tää on kiinnostava aihe, olen ajatellut hankkia ensi kesäksi ensimmäisen perinnemelani ja alkaa treenata tekniikkaa kunnolla. Olen sitä jo itsekseni kokeillut ja saanut vähän tolkkua siihen jo nykyisillä meloillanikin.

Pitää kertoa vielä tämä:
Hankin pari kesää sitten epähuomiossa liian pitkän melan. Koska se nyt oli kuitenkin ostettu, pitihän silläkin meloa, kun oli muuten ihan hyvä mela. Se osoittautuikin ihan parhaimmaksi virheostokseksi ikinä, sillä ylipitkä mela pakotti tekemään vartalon kiertoa, mitä en aikaisemmin ollut saanut onnistumaan. Sen seurauksena tekniikka paranikin tuntuvasti, ja aloin hiljalleen ymmärtämään jotakin tuosta kanadalaisestakin vedosta.

Ei kun lisää treeniä. Ja kuulen mielelläni lisää sekä nws:stä että yläkädestä. Olen jo yllättänyt itseni hosumasta käsillä täällä tietokoneen ääressä, kun olen yrittänyt sisäistää mitä olette kertoneet - kuivaharjoittelua Hyvä ettei ole tuoli kaatunut kun olen nojannut rahissa polvella kuviteltua kanoottia

Julle Julle


Kirjoittaja Weltsu » 10 Syys 2013 13:12
Nimistä eri vedoissa en kommentoi, mutta "ylipitkällä?" miiten niin, melalla olen saanut kipeät olkapääni toimimaan siedettävästi. Fysioterapeutti aikoinaan kehoitti nostamaan kättä pystyyn ja vahvistamaan samalla etupuolen lihaksia. No tämä on toinen tarina tehokkaasta melonnasta.

Alakäsi se vasta huomiotta usein jää. Kun heittää melan eteen ja ojentaa sekä käden että vielä olkapään samaan suuntaan, sitten polkaisee (ei ole jalkatukea monessakaan kanootissa!) vedon puoleista jalkaa, suoristuneen yläkäden "pönkkään" painaa hartiavoimin niin johan tulee paattiin vauhtia. Kokeilimme viime viikonlopun retkellä jonkin aikaa rivakkaa siirtymisvauhtia. Kämmenpuoli kipeytyi sekä jalat. Tuli yläkädelle painetta ja samalla hieman sitä j-vetoa, jolloin kahvakäsi ei ollut kunnolla melassa, vaan paine kohdistui pienelle alalle kämmentä. Oma vika, mutta vauhtia löytyi.

Kyllä kannattaa välillä keskittyä tekniikkaan. Rauhaisasti meloskellen se ei ole niin oleellista, mutta tuulessa taikka siirtymätaipaleella on kiva testailla eri tekniikoita sekä meloja. Melaa ja eri muotoisia/mallisia vaihtelemalla tulee rasitettua hieman eri lihaksia.

Weltsu, Veli-Matti Lehtonen Weltsu


Kirjoittaja tuomas.tuomi » 10 Syys 2013 20:34
Tässä hienoa linkki Mr F. http://vimeo.com/24585419

Juttua on Englanniksi täällä http://www.songofthepaddle.co.uk/forum/showthread.php?20662-North-Woods-stroke
Terv. Tuomas T. tuomas.tuomi


Kirjoittaja Tiina Kujansuu » 10 Syys 2013 21:51
Tässä videossa on se kuinka minulle on opetettu knifing-J stroke. Variaatioita on muitakin. Mutta mela palautetaan takaisin osan matkaa (osittain) veden alla.
http://www.youtube.com/watch?v=HOyVmkNRgCU
Hyvä että tuomas kaivoi esiin Mr F:n, koska olen etsinyt tovin videota jossa näkysi kunnolla vartalon kierto. Sitä on minusta vaikeaa havaita. Erityisesti jos ihmiset istuvat jalat eteenpäin näyttää siltä ettei vartalon kiertoa ole lainkaan. Tuossa videossa mennään tavallisella J-vedolla eteenpäin. Käsittääkseni tunnettu myös nimellä pitch.
http://vimeo.com/24585419

Indian stroke:ssa vaihtuu melan vetopuoli, eli mela pyörii kädessä. (Tunnettu myös nimellä rolling-J tai silence stroke)

Canadian strokessa mela palautetaan kokonaan veden alla, mutta vetopuoli ei vaihdu.

North wood stroke on kuten (lyhyt) knifing-J, mutta yläkäden ote melasta on erilainen. Eli voidaan käyttää pidempää melaa. Luulisin ettei onnistu jos melassa on tavallinen t-kahva.

Menikö oikein? Korjatkaa jos olen väärässä.

Tiina Kujansuu


Kirjoittaja Martti P. » 11 Syys 2013 17:24
Piti oikein kaivaa esiin Bill Masonin "Path of the Paddle", kun ei ole tuota kurssitaustaa. Ja siellähän sivulla 20-21 esitellään "knifing J" erittäin selkeästi. Ja samalla mainitaan, että toiselta nimeltään tämä kaunis liike (suosikkini) on "Canadian stroke". Siinä siis palautusvaihe alkaa korjaavalla pyyhkäisyllä pitkin pintaa. Joko saukonhännän kärjellä kuten Mason tai nykymelan alanurkalla.

Youtuben videolla saa kalpean aavistuksen siitä, miltä kanadalaisvedon pitäisi näyttää. Sen sijaan se on malliesimerkki epätehokkaasta melonnasta. Vetovaiheen jälkeen seuraa täysin hyödytön uitteluosio, joka kestää yhtä kauan kuin itse veto. Kun sen sijaan pitäisi tehdä viistävä palautus heti vedon jatkeeksi. Mason sanoo sattuvasti: "A well done Canadian stroke is the pinnacle of perfection in motion: however, it can take years to master perfectly. Some people never do get it quite right".

Fögön esimerkki edustaa mielestäni pitch strokea, joka siis ei ole sama kuin j-stroke. Edellisessä lapakulma muuttuu vedon aikana saaden aikaan korjauksen. Jälkimmäisessä vääntö tehdään vasta vedon lopussa.

Intiaanivedossa kahva todella pyörähtää kämmenessä, kun sen tekee tavallisella melalla. Esim. saukonhännällä tämä vedenalainen palautus onnistuu ilman tuota kääntöä. Tämä siis ei ole canadian stroke.

Martti