tiistai 20. elokuuta 2019

Vedenjakajan yli -artikkeli Retki-lehdessä 3/2016



Kirjoittaja Janne Pyykkö 04 Huhti 2016

Kirjoitin 10 sivun artikkelin Retki-lehteen 3/2016, johon tiivistin viiden vuoden kokemukset = mitä nämä retket vaativat ym.


Kuva

Linkit:
Klikkaa tästä blogiin, jossa asiaa pohjustetaan lisää ennen kuin mennään artikkeliin.
Klikkaa tästä mennäksesi suoraan artikkeliin.


Artikkelissa on luettelo 16 vedenjakajaa ylittävästä reitistä Lapissa, joista 8 olen mennyt ja 8 en. Noille lopuille kahdeksalle reitille odotan tietenkin kiinnostusta teiltä muilta, mutta niistä aion nostaa sitten erillisiä keskusteluja.


keskiviikko 14. elokuuta 2019

Kaudella 2015 melottuja sooloja

Kirjoittaja fögö » 17 Marras 2015 12:05
Kausi alkoi tutustumalla Welhonpesän uuteen Kolibri-sooloon. Olin melonut 0-sarjan Kolibria edellisenä syksynä, eikä se tehnyt mitään erityistä vaikutusta. Toukokuussa Welhonpesä oli jättänyt 1.0-sarjan Kolibrin Espoon Eskimoille koemelottavaksi noin viikoksi. Ehdin käydä sinä aikana melomassa sitä neljä kertaa. Ohessa muistikuvia tästä ja kokemuksia myöhemmältä ajalta.

Koemelottava kanootti poikkesi myönteisesti syksyisestä 0-sarjan pelistä. Jo meno vesille oli helppoa kanootin keveyden ansiosta: koemelonnassa ollut kevlar-versio painoi enintään 17 kg, eli se on helppo kantaa vesille. Kanootti tuntui heti kevytkulkuiselta. 13,5 jalkaa pitkän kanootin märkäpinta on pieni ja se tekee siitä kevytkulkuisen. Myös rungon muotoilu vaikuttaa asiaan. Kolmanneksi, rokkeria (kölilinjan kaarevuutta) on riittävästi, mikä tekee kanootista ketterän. En pidä kanooteista, jotka eivät käänny. Neljänneksi, suunnan pitäminen osoittautui helpoksi myös tuulessa ja aallokossa. Missään äärioloissa en ko. koeviikon aikana ollut, mutta jonkin verran tuulta ja aallokkoa oli päätelmien tekemiseen. Lisäksi partaiden sisäänveto kanootin keskiosassa tekee kanootista kapeamman oloisen ja helpottaa melan pitämistä pystyssä vedon aikana. Samalla se mahdollistaa kunnon laitakorkeuden, mikä yhdistettynä keulaa kohti nouseviin partaisiin antaa vihjeen siitä, että koskikelpoisuutta löytyy. Se on yleiskanootille tärkeä piirre. Lopuksi on vielä mainittava laatukanoottiin erottamattomasti kuuluva toisiovakaus (secondary stability), minkä ansiosta Kolibria on hauska pyöritellä lähivesillä, kiertää poijuja, harjoitella kaikenlaisia manöövereitä, mitä soolomelontaan kuuluu oleellisena osan.

Niinhän siinä sitten kävi, että viikon koemelonnan seurauksena myin erinomiaisen Esquif Echon pois ja ostin Kolibrin tilalle. Vajassa kun on rajoitettu määrä paikkoja, eli uuden hankkimisen ehtona on jostain toisesta kanootista luopuminen. Kesällä tuli melottua Kolibrilla myös Kymijoella, Kultaan ja Pernoon koskilla. Hyvin toimii Kolibri myös koskiolosuhteissa. Sivusurffi Kultaan stopperissa päättyi tosin säännöllisesti kanootin täyttymiseen vedellä, mutta siitä ei voi kanootille paljon miinuspisteitä antaa. Ainoa vielä kokematon käyttöalue on useamman päivän mittainen retki kaikin retkivarustein. Se jää ensi kesään.

Oikeastaan ainoa huomautettava seikka liittyy partaiden tukevuuteen. Uskoisin, että kevyempikin ratkaisu riittäisi. Huomautettuani tästä Welhonpesässä sain vastauksen, että ensi talvena on tarkoitus kehittää komposiittiparrasratkaisu, joka leikkaa painosta vielä arviolta 1,5 kg. Alumiinipartaat olisivat periaatteessa mahdolliset myös, mutta esteenä on kuulemma se, että parraslistaa tulisi tilata kilometrikaupalla, ennen kuin yksikköhinta asettuisi järkeviin lukemiin.

Kaiken kaikkiaan Kolibri on erinomainen kanootti, joka sopii moneen käyttöön. Sopii niin aloittelijalle kuin kokeneelle. Komposiittirakenteisena se on kevyt ja kokemuksesta voin sanoa, että ne kestävät uskomattoman paljon kolhuja kiviin ja muita mällejä. Ja niitä on helppo korjata, jos sattuu suurempi vahinko. Luottakaa komposiittikanootteihin, kyllä ne kestävät! Ja keveydestä nauttii joka kerta, kun kanoottia on siirrettävä maalla.

Jotkut isokokoiset soolot (yli 15 jalkaa) ovat aivan erityisiä melottavia. Niissä on jotain ”majesteetillista”, myönteisessä mielessä: Ne ovat vakaita, johdonmukaisia, luottamusta herättäviä ja kallistettaessa ketterästi kääntyviä. Viime kesänä minulla oli mahdollisuus kokeilla kuvatun kaltaisen vaikutuksen tehnyttä Northwind Solo (jäljempänä NWsolo) -kanoottia. Se on Ted Bellin uuden (entinenhän oli Bell Canoe Works) yhtiön, nimeltään Northstar canoes, 15,5 jalkainen iso retkipeli. Jossain julkaisuissa on todettu, että se olisi ominaisuuksiltaan Merlin II:n kaltainen. Väite mainittujen kanoottien samankaltaisuudesta voi perustua vain siihen, että se on tehty pöydän ääressä mittalukujen perusteella. Lyhytkin koemelonta paljastaa, että kanootit ovat käyttäytymiseltään aivan eri planeetalta.

Sain NWsolon Mäkikylän Jaskalta neljän päivän lainaan ja meloin sillä neljä kertaa ilman retkivarusteita. Tämä tarina perustuu tähän melontakokemukseen

Pitkä kanootti on suuntavakaa, mikä tekee melonnasta aallokossa miellyttävää. Kun siihen liittyy vielä pohjan ja laidan sopivan pyöreä muotoilu, ottaa kanootti pehmeästi terävätkin aallot. Tällöin melonnasta tulee rentoa nautiskelua, vaikka sää ei aivan täydellinen olisikaan. NWsolo on tällainen kanootti. Se on miellyttävän kapea, jolloin melonta pystysuoralla melalla on helppoa. Se on kaikilla tavoilla vakaan oloinen ja toisiovakaus on erinomainen: molemmat polvet voi laittaa toisen puolen laitaan, jolloin kanootti kallistuu, mutta kaatuminen ei käy edes mielessä. Tässä asennossa sitä on mukava pyöritellä freestyle-melonnan parhaiden perinteiden mukaisesti. Myös North Woods stroke tuntuu oikealta tässä kanootissa. Pienissä sooloissa se on toki mahdollinen melontaveto, mutta jotenkin se on aina minusta tuntunut pikkusooloissa väärältä tavalta meloa. Pieniin sooloihin sopii moderni melontatyyli modernilla melalla tehtynä huomattavasti paremmin. Tyhjässäkin NWsolossa voi nousta seisomaan, niin tukeva se on. Tällä voisi vaikka sauvoa jotain helppoa koskea ylöspäin – etenkin, jos mukana on normaali retkivarustus, mikä aina vakauttaa kanoottia.

Koska omistan mainitun Merlin II:n, niin oli ihan pakko tehdä vähän tarkempi vertailu näiden välillä. Meloin hetken toista, vaihdoin, ja meloin taas, vaihdoin uudelleen jne. On suorastaan hämmästyttävää, miten erilaiset nämä kanootit ovat, vaikka julkaistut mitat ovat sangen lähellä toisiaan. Merlin on pyöreäpohjaisempi, mikä tekee jo kanoottiin menemisen aivan erilaiseksi: Merlin kanssa on oltava tarkempana, ettei keikauta itseään nurin. Merlin on yleistuntumaltaan kaiken kaikkiaan ”levottomampi”. Sen vaste painon siirtoon on välitön ja voimakas verrattuna NWsoloon, joka vaimentaa suurehkotkin painon siirtymät suuremmin kallistelematta. NWsolo on tasapohjaisempi ja siirtymä pohjasta laidaksi on jyrkempi, mikä lisää alkuvakautta ja rauhallista siirtymää alkuvakaudesta loppuvakauteen. Rokkeri on speksien mukaan kanooteissa sama, mutta silmämääräisen havainnoin perusteella se ei sitä ole. NWsolossa on rokkeria vähemmän. Ja vesillä sen huomaa, kun kanoottia kallistaa ja pyrkii tekemään tiukan kurvin: Merlin on ketterämpi (toki kyljen muodolla on vaikutuksensa).

Merlin tuntuu kiihtyvän helpommin ja uskon sen olevan myös matkavauhdiltaan NWsoloa nopeampi. Mitään mittauksia en tehnyt. Arvio on puhtaasti perstuntumalla tehty. Jaska on sitä mieltä, että marssivauhti olisi NWsolossa suurempi, mutta itse olen siis toisella kannalla. Ehkä ero ei ole kovin suuri, puoleen tai toiseen. Kanootti on joka tapauksessa mukavasti kulkeva ja sillä meloskelee mielellään pitkiäkin matkoja silkasta melonnan ilosta. Jollain tavalla eteneminen oli letkeän menevää. Ei tehnyt mieli tehdä mitään hikilenkkejä, vaan edetä kulloinkin sopivalta tuntuvaa vauhtia – ja fiilis oli koko ajan sellainen, että matka joutuu mukavasti.

NWsolo olisi varmasti erinomainen kanootti pitkällä sisävesiretkellä. Tavaraa mahtuu paljon ja kanootin olemus huokuu sellaista rauhallista varmuutta, että suurtien selkävesienkään ylittäminen ei varmasti tuo stressiä. Ja taisin unohtaa mainita kanootin painon: Oliko se nyt 16 kg vai vielä vähemän? Joka tapauksessa aivan älyttömän vähän kanootin koon huomioiden. Siitä huolimatta en havainnut mitään velttoilua pohjassa tai laidoissa

Vielä kolmaskin kanootti ansaitsee tulla mainituksi tässä yhteydessä. Jo hakiessani Kolibria Welholta huomioni kiinnittyi hyllyllä nuokkuvaan Northstar canoe:n ADK-kanoottiin. ADK tulee sanasta Adirondack. Se on paikallinen Nuuksio Pohjois-Amerikassa. ADK on 12 jalkaa pitkä 9 kg painava ”avoin kajakki”: se on suunniteltu melottavaksi kaksilapaisella melalla pohjalla istuen. Tuomas Tuomi oli kiinnostunut samasta kanootista, joten sovimme yhteisen koemelonnan joskus elokuun lopulla. Otin mukaan siirrettävän satulaistuimen, sillä aikomukseni oli meloa kanoottia, kuten kanoottia tulee meloa: yksilapaisella melalla polviasennossa. Mukaan otimme myös Phoenix-kanootin, jotta molemmille olisi koko ajan jotain melottavaa. Keskityn tässä kuitenkin vain ADK:hon.

Mahdollisimman pieni ja kevyt kanootti on pitkään minua kiinnostanut ja Ripan kanssa rakensimmekin yhden koekanootin (tai Ripahan kaiken työ teki – joiltain se sujuu niin paljon rivakammin..), mutta se ei ollut niin onnistunut, että siitä olisi sarjatuotantoon ollut. Kiinnostus pikkukanootteihin jäi kuitenkin elämään.

ADK:n melonnan ensimmäinen haaste on siihen asettautuminen nurin menemättä. Koska se on niin pieni ja melko pyöreäpohjainen, niin vaara on todellinen. Ihan eri kertaluokkaa kuin ym. Merlinin kanssa. Myös kanootista pois nouseminen vaatii harjoittelua ja korkeille laitureille tai rannan kiville se on mahdotonta. Ainakin minulle. Kun kanoottiin on sitten asettautunut, niin ensimmäinen huomio on sen herkkäliikkeisyys, välitön vaste painon siirtoon. Kanootti ei siis ole kiikkerä, vaan se antaa välittömän vasteen melojan tekemisiin. Tässä se on hyvin samankaltainen aiemmin omistamani koskipulkka, Blackfly Option. Kokemus siitä oli suureksi avuksi ADKn koemelonnassa. ADK:n laidat ovat matalat, eli kovin paljon ei tarvitse kallistaa, kun vesi on jo partaan tasolla. Mutta silloin ADK jo kääntyykin todella hyvin. Pienuutensa ja keveytensä ansiosta se myös kiihtyy todella nopeasti. Tuntuu, että suhde käytetyn voiman ja syntyvän vauhdin välillä on erinomainen. Poijujen kierto oli todella mukavaa heti alusta lähtien – ja kaikki muukin Ja niinhän sitten kävi, että kun koemelonta oli lauantaina, niin maanantaina tein jo kaupat. Oli se niin vastustamattoman mukavan tuntuinen peli.

ADK:n melomisessa on siis urheilumeininkiä asettaessaan melontatekniikan koetukselle. Se vaatii melojalta tarkkaavaisuutta, mutta vastaavasti se palkitsee toteuttamalla melojan käskyt: Se kiintyy hyvin, se kääntyy kallistettaessa ulkokurviin niin hyvin, että jo melko pienellä vauhdilla voi tehdä 180 asteen käännöksen. Ja eteenpäin menemisen vauhti on myös hyvä. Syyskuussa Ripa soitti eräänä iltapäivänä, että hän on Helsingissä käymässä, eikä iltaohjelmaa ollut tiedossa, niin mehän sovimme menevämme melomaan (eikä oluelle). Ripa laittoi GPS-seurannan päälle, kun lähdimme ADK:lla ja Kolibrilla pienelle iltamelonnalle. Osoittautui, että reilun tunnin melonnan keskivauhti oli 6,4 km/h, emmekä todellakaan meloneet kovaa, vaan mukavaa vauhtia ja juttelimme koko ajan. Olimme hämmästyneitä, kuinka kevyesti kanootit kulkivat.

Yhden kerran olen melonut ADK:ta vähän tuulisemalla säällä. Aallot eivät olleet korkeita, mutta sopivia ensimmäiseksi kokeiluksi. Mieluinen lopputulos oli, että yllättävän vakaalta tuntui. Meloin ensin vastatuuleen, sitten käännyin ja palasin myötätuulen siivittämänä, uudestaan vastaiseen jne. noin tunnin verran. Tuli sellainen olo, että seuraavaksi pitää löytää vähän suurempaa aaltoa.

Mutta ensi oli ratkaistava istuinkysymys. Retkipatjatötterö takapuolen alla ei ollut aivan riittävän hyvä. Päätin rakentaa satulaistuimen. Sellaisen, kun Wenonahin Reconissa. Sen ominaispiirre on säädettävyys. Koska ADK on hyvin pieni, niin pienikin virhe satulan paikassa tekisi kanootin etu- tai takapainoiseksi. Säädettävyys antaa myös mahdollisuuden trimmin säätöön melonnan aikana olosuhteiden mukaan. Liimailin siis retkipatjan kaltaista materiaalia aihioksi ja veistelin siitä kaksiosaisen satulaistuimen, jonka alaosan liimasin kanootin pohjaan. Siitä tuli hyvä. Täytyy laittaa kuvia johonkin sopivaan paikkaan nähtäväksi.

ADK:sta tuli syksyn aikana aivan ehdoton ykköskanoottini. Sillä on tosi mukava treenata kallistuksia sisä- ja ulkokurviin, kierrellä poijuja, kiihdytellä ja jarrutella, peruuttaa jne. Myös aivan perusmelonta eteen- ja taaksepäin on erilaista, koska kanootin antama vaste on niin hyvä. Yhdellä sanalla sanottuna, ADK:ssa on urheilumeininkiä jo tasaisella meloessa. Eilen, sunnuntaina , sain aivan mahtavan surffin Suomenojan voimalaitoksen edessä, kun kalastaja suurehkolla avoveneellä lähti satamasta ja kiihdyttäessään ajonopeuteen teki voimakkaan kaarroksen. Tällöin sisäkurviin syntyy erityisen terävät ja korkeat aallot. Oli aivan siinä ja siinä, ettei vesi olisi tulvinut keulasta sisään, kun ratsastin aallolla. Ja koko ajan oli varma ja vakaa olo. Aivan mahtavaa!

Että tällaisia soolokokemuksia menneeltä kesältä.
-Fögö

Koemeloin Swift Pack 13.6

Kirjoittaja fögö » 13 Syys 2016 00:27

Joku vuosi sitten meloin lyhyesti otsakkeen kanoottia laajassa kanoottitestissä (ks. offroadpaddler-blogi). Mieleeni jäi, että se oli kiikkerä peli. Nyt kun olen vuoden verran melonut Northstar Canoe:n ADK-soloa, niin tuli mieleeni kokeilla, millaiselta se nyt tuntuisi. ADK:n pohja on hyvin pyöreä, mikä tekee siitä herkästi kallistuvan. Vaati aikaa ja melontakilometrejä, että opin olemaan kallistelematta sitä tarpettomasti ja kallistumaan vain tarvittaessa. Kuten aiemmin olen näillä sivuilla kirjoittanut, niin ADK:n melomisessa on urheilumeinikiä: Pienetkin melojan liikkeet aiheuttavat näkyvän ja tuntuvan vasteen, niin kiihtyvyytenä, kääntymisenä kuin kallistelunakin. Tämä on juuri se piirre, joka tekee siitä niin mainion pelin iltamelonnassa. Mutta suuremman selän ylitys kylmän veden aikaan tuulisella säällä ei samasta syystä tunnu lainkaan houkuttelevalta. Ne kuvaavat kuitenkin olosuhteita, joihin retkellä usein joutuu.
SP-kanootin kuvissa sen pohja näyttää melko tasaiselta, laidan ja pohjan välinen kulma ADK:n vastaavaa terävämmältä ja laita pystymmältä. Tällainen muoto vastustaa kallistusta. Se tuo vakauden tunteen. Rokkeria on speksien mukaan melko vähän, joten oletettavasti ketterä kääntyminen ei ole SP:n ominaisin piirre. Rokkerille ei kuitenkaan ole mitään varsinaista standardia olemassa, joten kanoottien ketteryyden luotettava vertailu on mahdollista vain melomalla. Siis soitto Welhonpesään ja testimahdollisuus oli varmistettu. Otin vertailun vuoksi mukaan oman Kolibrini, joka on pituudeltaan sama. Kolibri ei ole mikään painava kanootti, mutta SP osoittautui tuntuvasti kevyemmäksi – kuten speksien mukaan oli odotettavissakin.
Siis vesille, mutta sitä ennen otan istuimen pois ja laitan tilalle retkipatjasta tehdyn käärön, joka toimii satulaistuimena. Melon käytännössä aina polviasennossa. Ensivaikutelma on sama kuin kaikissa kanooteissa ADK:n jälkeen: Ne tuntuvat suurilta, niin myös SP. Mutta uumoiluni pohjan muodosta ja vakaudesta piti paikkansa. SP on selkeästi vakaampi kuin ADK, joskin siihen vaikuttaa osaltaan lähes kaksi jalkaa pidempi runko. Aloitin koemelonnan melomalla hetken SP:tä ja sitten vaihdoin tuttuun Kolibriin. Kolibri tuntui ketterämmältä ja jollain tavalla ”turvallisemmalta” tai ”luottamusta herättävältä”. Vaihto takaisin SP:hen ja uudestaan käännösten kimppuun. Reilu kallistus ulkokurviin ja johan kääntyy. Kyllä, kallistelu tuntuu vakaalta ja kunnon käännöksiä alkaa syntyä. Ihan sama, mitä spekseissä sanotaan, kyllä SP kääntyy hienosti, kun sitä vähän käskee! SP:n laidat taittuvat sisäänpäin, mikä tekee melonnasta helppoa: Ei tarvitse kurotella. Kolibri on suunnilleen yhtä kapea laitojen yläosasta, mutta hieman leveämpi leveimmältä kohdalta. Se on yksi tekijä ym. ”turvallisuudessa”. Toinen asiaan vaikuttava tekijä on keulan muotoilu, minkä johdosta on vaikea kuvitella aaltojen vyöryvän keulan yli kanootin sisään kovallakaan kelillä. Koskessa asiat ovat tietysti toisin.
Jos ostaisin SP:n, niin laittaisin siihen ilman muuta kunnon istuimen – pohjalla istuminen sopinee vain kaksilapaisella melomiseen. Kokeilin istuinta yksilapaisella, mutta siitä ei ole mitään myönteistä sanottavaa. Polviasennossa sen sijaan kanootti kulkee mukavasti ja ulkokurviin kallistettaessa myös kääntyy hyvin. Kovin kivisiin koskiin en tällä pelillä lähtisi, mutta järvien välisten jokiosuuksien pikku koskia tällä varmaan laskisi mukavasti. Tilaa on tavaroille runsaasti, joten viikon, kahden retket sujunevat tällä ongelmitta. Aallokko-ominaisuudet jäivät testaamatta, sillä koemelonnan aikana tuuli oli heikohkoa.
SP on kevyt kanootti. Keveys on kanootissa erinomainen piirre. Siitä saa iloa joka kerta, kun siihen tarttuu ja siirtää sen vajasta vesille tai auton katolle; tai maastossa lammelta toiselle. Juuri keveys innoittaa katsomaan karttaa uusin silmin: Lyhyet, vesistöjä erottavat kannakset eivät muodosta enää ylittämätöntä estettä (tai sietämätöntä raahauksen tuskaa), vaan mahdollisuuden nauttia kovan maan tuomasta vaihtelusta etenemisessä.

-Fögö

Firebird vs Kolibri vs Phoenix


Kirjoittaja fögö » 13 Heinä 2019 11:29

Muistiinpanot North star canoes -yhtiön (NSC) Firebird-soolokanootin koemelonnasta. Vertaan ko.kanoottia Welhonpesän Kolibriin ja saman NSC-yhtiön Phoenix-kanoottiin. Vertailu paljastaa kanootin ominaispiirteet paremmin kuin yksittäisen kanootin käyttäytymisen kuvaus.

*Kolibrin ja Firebirdin perusmitat ovat hyvin lähellä toisiaan, joten voisi olettaa melontatuntumankin olevan kutakuinkin saman, mutta niin ei tosiaankaan ole, sillä Firebirdin pohjan kaarevuus sekä poikittain että kölilinjan suuntaan, ovat Kolibrin vastaavia suuremmat;

*Kaarevuuserojen vuoksi kanootit ovat melontatuntumaltaan sangen erilaisia: Firebird on sähäkkä ja reagoi voimakkaasti melojan tekemisiin, kun taas Kolibri on säyseämpi ja rauhallisempi liikkeissään;

*Firebird on ketterämpi: sen pyörittäminen paikallaan onnistuu kallistettuna helposti; Kolibriakaan ei ole vaikea pyörittää, mutta tyylinsä mukaisesti se sujuu hieman rauhallisemmin;

*Firebird kiihtyy (tuntuma, ei mitattu) nopeasti, Kolibri tuntuu Firebirdiin verrattuna hieman tahmeammalta liikkellelähdössä;

*Testihetkellä vallitsi navakka tuuli ja kanootteja melottiin ilman kuormaa: tuuli vaikutti Firebirdiin enemmän kuin Kolibriin, mikä näkyi Firebirdin suuremmassa sorrossa, ts. liukumisena sivusuunnassa;

*Lastattuna Firebird rauhoittui selvästi, eikä sortoakaan enää esiintynyt.

Toisella melontakerralla oli vähemmän tuulta, mutta hieman korkeampaa aallokkoa, jollon Firebird osoittautui helpoksi melottavaksi aallokossa, myös moottoriveneen peräaaltosurffit olivat hauskoja ja vakaita!

Yhteenvetoa: Firebird on Kolibria sähäkämpi ja ketterämpi. Se suorastaan houkuttelee pysähtelemään ja tekemään kaikenlaisia siirtymiä ja käännöksiä matkanteon lomassa. Sopii erityisesti melojalle, joka haluaa tehdä kanootillaan muutakin kuin vain mennä eteenpäin. Erinomainen päiväretkikanootti. Kolibri on rauhallisemmin käyttäytyvänä sopivampi aloittelevalle soolomelojalle. Sekin on ketterä, mutta vähemmän ärhäkällä tavalla. Itse olen tehnyt kaksi retkeä Kolibrilla ja todennut sen hyväksi jokiretkikanootiksi (Toriseno - Lätäseno ja Vietka-Ivalo): Mukaan mahtuu kaikki tarvittava reilun viikon retkelle, eikä tule ahdastakaan. Lastattunakin käyttäytyy mukavasti.

Lopuksi vielä Firebirdin ja Phoenixin vertailua lyhyen melontasession perusteella:

*Phoenix on jalan verran Firebirdiä pidempi, mutta kölilinjan kaarevuus (rokkeri) on sama; silmämääräisesti arvioiden Phoenixin pohja kaareutuu poikittaissuunnassa Firebirdin pohjaa vähemmän;

*Phoenix on Firebirdiin verrattuna SUURI kanootti: suurempi märkäpinta tuntuu pienempänä kiihtyvyytenä liikeelle lähdettäessä ja pituusero tekee siitä vähemmän ketterän;

*Vastapainoksi Phoenix liikkuu aallokossa vakaan pehmeästi ja vauhtiaa menettämättä sekä tarjoaa ruhtinaalliset tilat tavaroille.

Kaikki mainitut kanootit ovat kelpo vehkeitä. Melojan mieltymykset ja käyttötarkoitus lopulta määrittää, mihin valinta päätyy (kun ei huomioida hintatekijää). Koskikokemusta on minulla vain Kolibrista. Phoenixin koskikelpoisuudesta ei ole epäilystä ja uskoisin Firebirdin olevan Kolibrin veroinen koskessa sen yleisen käyttäytymisen perusteella.

-Fögö

Koemeloin Clipper kanootteja



Kirjoittaja fögö » 13 Heinä 2019 11:34

Kauniina ja vähätuulisena kesäpäivänä koemeloin Bear & Water -liikkeen maahantuomat kanadalaiset Clipper-merkkiset soolokanootit Prospector 14 (jalkaa) ja Caribou S (15 jalkaa 3 tuumaa). Ennen vesille lähtöä tarkastelimme Ilkka Salmen kanssa kanootteja kuivalla maalla. Työn jälki osoittautui erinomaiseksi: emme löytäneet mitään moitittavaa. Myös komposiitti, Duraflex nimeltään, vaikutti vakuuttavalta. Se koostuu kevlarista, S-glass -lasikuitukankaasta ja joistain muista materiaaleista, jotka eivät selvinneet lyhyellä verkkoselauksella.

Kanoottien pohjan vertailu paljasti Prospectorin pohjan kaarevammaksi kuin Caribou S:n. Se ei sinänsä yllätä, sillä Prospectoria suunniteltaessa on painotettu koskiretkeilyä kun taas Caribou on isokokoinen kaikkien vesistöjen retkisoolokanootti. Eräretkilujuus saavutetaan komposiittikanooteissa mateiraalia lisäämällä, minkä vuoksi kanootit eivät ole ihan kevyimmästä päästä - no eihän 21 kiloa ole pajon! -, mutta toki kevyempiä kuin vaikkapa Royalex-kanootit. Komposiittikanoottien melottavuus on aina muoviversioita parempi.

Vesillä:
Prospectorin ilmoitettu rokkeri (kölilinjan kaarevuus, rocker) on vain 1,5 tuumaa, mutta tunnestuti tämä mittaluku kelpaa vain saman valmistajan eri mallien vertailuun. Mitään yleispätevää päätelmää ei sen perusteella voi tehdä. Sen vuoksi ei ole yllätys, että Prospector on ketterä: sitä pystyy laatikkovedolla (box-stroke) pyörittämään paikallaan, kunhan vähän kallistaa kanottia. Myös sivuttaissiirtymiset eri tavoin, kääntymiset sisä- tai ulkokurviin kallistamalla jne. sujuvat helposti.

Prospectorissa on tilaa pitkänkin reissun tavaroille, laidat on korkeat ja tulee tunne, että tähän kanoottiin eivät suurenkaan kosken aallot tule sisälle! Mukava penkki kruunaa kokonaisuuden. Ainoa negatiivinen seikka on suunnittelun tietty "vanhanaikaisuus", jolla tarkoitan sitä, että laitoja ei ole vedetty yhtään sisäänpäin melonta-aseman kohdalla. Silloin menetetään ehkä hitunen kuivuudesta, mutta vastaavasti saadaan lisää tasaisen veden melontamukavuutta. Suunnitelija on tehnyt johdonmukaisen valinnan painottaessaan koskikelpoisuutta, mutta itse olisin tehnyt toisin. Sisäänveto tarkoittaa kallimpaa muottia ja valmistuskustannuksilla on toki oma vaikutuksensa suunnitteluun.

Koemelontaolosuhteet olivat niin leppeät - vähätuuliset ja aallottomat - että tuulen vaikutus ja aallokko-ominaisuudet jäivät testaamatta.

Caribou on iso (pitkä) kanootti, mutta 2 tuumaa rokkeria tekee siitä hyvin kääntyvän, koostaan huolimatta. Ei toki Prospectorin veroinen, mutta kuitenkin erinomainen. Ehkäpä mieleen jäävin ominaisuus on kanootin hämmästyttävä toisiovakaus (secondary stability): vaikka siirryin istumaan ihan penkin laidalle, ei käynyt edes mielessä, että kohta mennään nurin, ei todellakaan. Harmi, ettei ollut kuivapukua päällä. Jos olisi ollut, olisin kokeillut, kuinka pitkälle kallistusta olisi voinut jatkaa ja vielä palautua hallitusti vaakatasoon. Tästä innostuin kokeilemaan Cariboussa seisomista ajatuksena testata mahdollisuutta sauvoa sitä vastavirtaan. Tukevalta tuntui tyhjänäkin, eli lastattuna aivan varmasti kelpo peli sauvomiseen.

Toisin kuin Prospectorissa, tässä mallissa rungon keskiosa kääntyy pyöreälinjaisesti sisään, joka tekee melonta-asemasta miellyttävän kapean (27 tuumaa speksien mukaan). Hyvässä kelissä kanootti kulki kepeästi ja voi uskoa, että tällä taittuu pitkäkin päivämatka ilman erityisä ponnistuksia.

Molemmat kanootit osoittautuivat miellyttäviksi tuttavuuksiksi. Jos jokiretkeily on erityisesti mielessä, niin Prospector on oiva valinta: tässä on kanootti, jolla voi laskea ne kosket, jotka retkiolosuhteissa ylipäänsä ovat laskettavissa - sellaisen vaikutelman tämä kanootti teki. Vaikka Cariboun koskipainotus on Prospectoria vähäisempi, niin aivan varmasti normaalit koskireittien kosket laskee silläkin ongelmitta. Ihan pieneen puroon se ei tietenkään mahdu. Molemmissa kanooteissa on suuri laitakorkeus, joka takaa koskissa kuivuuden, mutta tuulisella säällä ilman lastia voi odottaa hieman työläämpiä kilometreja - jos tuuli ei ole myötäinen. Tasaisen veden melottavuudessa Caribou saa Prospectoria korkammat arvosanat kapeampana ja pidempirunkoisena.

-Fögö (Juha Forsström)

Salamajärven kansallispuisto


Salamajärven kansallispuisto

Kirjoittaja Pasi Talvitie » 05 Loka 2015 10:26
En ole ikinä käynyt Salamajärven kansallispuistossa. Olen kuitenkin useasti ajanut ohi Peuranpolkun maisemista Lestijärven - Kinnulan suunnalla ja todennut kiinnostavan näköiseksi seuduksi. Ennemmin tai myöhemmin tuonne täytyy lähteä.

Eräänä iltana mittailin alueen karttaa hieman ja totesin, että siellä voi teoriassa tehdä melomalla noin 40 km lenkin, jos lähtee liikkeelle Hepolammen maisemista ja päättää Koirasalmen suunnille. Alku- ja loppupisteen väliin tosin jää reipas 10 km pätkä tietä ja jonkin verran polkua. Reitti on Hepojoki - Salamajärvi - Honkajoki/Lievostenjoki/Alajoki Nielujärvelle ja toinen jokipätkä on Koirajoki. Jompi kumpi pitäisi mennä ylävirtaan.

Koirajoki virtaa Heikinlammennevan rajoitusosan läpi, jossa saa 1.3. - 15.7. liikkua vain merkityllä reitillä. Muutoin saa liikkua järjestyssäännön mukaan liikkua jokamiehenoikeuksilla.

En tiedä noista vesistöistä muuta kuin että korkeusero on luokkaa 1m/km, ja että ilmakuvassa ne näkyvät. Suon keskellä virtaavat pienet purot saattaa ihan hyvin olla melottavia. Onkohan kukaan käynyt?

Sellainen ennakkokäsitys alueesta on, että tasaista suoperäistä seutua ja paikoin isoja rakkakivikoita ja metsäsaarekkeita. Palvelurakenteet on varsin hyvät, laavuja, tulipaikkoja ja tupia on.

Etäisyyksiä ja matka-aikoja autolla:
Helsinki - Hepolampi 420 km, 5 h
Tampere - Hepolampi 273 km, n. 3,5 h
Seinäjoki - Hepolampi 140 km, 2 h
Jyväskylä - Hepolampi 150 km, 2 h

Jos joku nyt innostui, niin saa hihkaista. Katsotaan josko saisi aikatauluihin mahdutettua parin-kolmen päivän retken Suomenselälle.

Tähän vielä joitain linkkejä ihmisten tekemiin retkiin seudulle:
http://retkipaikka.fi/vapaa/hirvaan-kie ... puistossa/
http://retkiajahetkia.blogspot.fi/2013/ ... uisto.html
http://jalkaisin.blogspot.fi/2014/10/va ... arven.html

Puiston esite:
http://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp ... rvifin.pdf