Joku vuosi sitten meloin lyhyesti otsakkeen kanoottia laajassa kanoottitestissä (ks. offroadpaddler-blogi). Mieleeni jäi, että se oli kiikkerä peli. Nyt kun olen vuoden verran melonut Northstar Canoe:n ADK-soloa, niin tuli mieleeni kokeilla, millaiselta se nyt tuntuisi. ADK:n pohja on hyvin pyöreä, mikä tekee siitä herkästi kallistuvan. Vaati aikaa ja melontakilometrejä, että opin olemaan kallistelematta sitä tarpettomasti ja kallistumaan vain tarvittaessa. Kuten aiemmin olen näillä sivuilla kirjoittanut, niin ADK:n melomisessa on urheilumeinikiä: Pienetkin melojan liikkeet aiheuttavat näkyvän ja tuntuvan vasteen, niin kiihtyvyytenä, kääntymisenä kuin kallistelunakin. Tämä on juuri se piirre, joka tekee siitä niin mainion pelin iltamelonnassa. Mutta suuremman selän ylitys kylmän veden aikaan tuulisella säällä ei samasta syystä tunnu lainkaan houkuttelevalta. Ne kuvaavat kuitenkin olosuhteita, joihin retkellä usein joutuu.
SP-kanootin kuvissa sen pohja näyttää melko tasaiselta, laidan ja pohjan välinen kulma ADK:n vastaavaa terävämmältä ja laita pystymmältä. Tällainen muoto vastustaa kallistusta. Se tuo vakauden tunteen. Rokkeria on speksien mukaan melko vähän, joten oletettavasti ketterä kääntyminen ei ole SP:n ominaisin piirre. Rokkerille ei kuitenkaan ole mitään varsinaista standardia olemassa, joten kanoottien ketteryyden luotettava vertailu on mahdollista vain melomalla. Siis soitto Welhonpesään ja testimahdollisuus oli varmistettu. Otin vertailun vuoksi mukaan oman Kolibrini, joka on pituudeltaan sama. Kolibri ei ole mikään painava kanootti, mutta SP osoittautui tuntuvasti kevyemmäksi – kuten speksien mukaan oli odotettavissakin.
Siis vesille, mutta sitä ennen otan istuimen pois ja laitan tilalle retkipatjasta tehdyn käärön, joka toimii satulaistuimena. Melon käytännössä aina polviasennossa. Ensivaikutelma on sama kuin kaikissa kanooteissa ADK:n jälkeen: Ne tuntuvat suurilta, niin myös SP. Mutta uumoiluni pohjan muodosta ja vakaudesta piti paikkansa. SP on selkeästi vakaampi kuin ADK, joskin siihen vaikuttaa osaltaan lähes kaksi jalkaa pidempi runko. Aloitin koemelonnan melomalla hetken SP:tä ja sitten vaihdoin tuttuun Kolibriin. Kolibri tuntui ketterämmältä ja jollain tavalla ”turvallisemmalta” tai ”luottamusta herättävältä”. Vaihto takaisin SP:hen ja uudestaan käännösten kimppuun. Reilu kallistus ulkokurviin ja johan kääntyy. Kyllä, kallistelu tuntuu vakaalta ja kunnon käännöksiä alkaa syntyä. Ihan sama, mitä spekseissä sanotaan, kyllä SP kääntyy hienosti, kun sitä vähän käskee! SP:n laidat taittuvat sisäänpäin, mikä tekee melonnasta helppoa: Ei tarvitse kurotella. Kolibri on suunnilleen yhtä kapea laitojen yläosasta, mutta hieman leveämpi leveimmältä kohdalta. Se on yksi tekijä ym. ”turvallisuudessa”. Toinen asiaan vaikuttava tekijä on keulan muotoilu, minkä johdosta on vaikea kuvitella aaltojen vyöryvän keulan yli kanootin sisään kovallakaan kelillä. Koskessa asiat ovat tietysti toisin.
Jos ostaisin SP:n, niin laittaisin siihen ilman muuta kunnon istuimen – pohjalla istuminen sopinee vain kaksilapaisella melomiseen. Kokeilin istuinta yksilapaisella, mutta siitä ei ole mitään myönteistä sanottavaa. Polviasennossa sen sijaan kanootti kulkee mukavasti ja ulkokurviin kallistettaessa myös kääntyy hyvin. Kovin kivisiin koskiin en tällä pelillä lähtisi, mutta järvien välisten jokiosuuksien pikku koskia tällä varmaan laskisi mukavasti. Tilaa on tavaroille runsaasti, joten viikon, kahden retket sujunevat tällä ongelmitta. Aallokko-ominaisuudet jäivät testaamatta, sillä koemelonnan aikana tuuli oli heikohkoa.
SP on kevyt kanootti. Keveys on kanootissa erinomainen piirre. Siitä saa iloa joka kerta, kun siihen tarttuu ja siirtää sen vajasta vesille tai auton katolle; tai maastossa lammelta toiselle. Juuri keveys innoittaa katsomaan karttaa uusin silmin: Lyhyet, vesistöjä erottavat kannakset eivät muodosta enää ylittämätöntä estettä (tai sietämätöntä raahauksen tuskaa), vaan mahdollisuuden nauttia kovan maan tuomasta vaihtelusta etenemisessä.
-Fögö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti