Kemijoki

Terveisiä Kemijoelta (Leena Arpiainen 6.7.2005)


Kirjoittaja Janne Pyykkö » 28 Maalis 2010 12:56


Terveisiä omasta puolestani Kemijoelta, jossa vietin juuri viikon kahden

muun ikisinkun kanssa. Perinteinen avokanoottiretkemme suuntautui tällä

kertaa itäiseen kairaan, meloimme UKK-kansallispuiston reunalta

Kemihaarasta Pelkosenniemelle (n. 150 km). Kemijoki itsessään on

ylhäällä rauhallinen ja laskee tasaisesti. Kaikki tämän välin kosket

ovat I-luokkaa, hyvin tilaa ja leppoisaa virtaa, joten isoja ylläreitä

ei matkalla vastaan tule. Maisemat olivat komeita, säät paranivat koko

ajan, hyttyset lisääntyivät ja naama ja käsivarret paahtuivat

tummanpuhuviksi. Uusi sooloni (Wenonah Sandpiper) toimi hienosti ja on

paljon kevyempi kuin vanha MR Guideni. Leireilimme luonnossa yhtä yötä

lukuunottamatta, jolloin kohdalle sattui maatilamajoitus ja sauna.

Itikoiden takia leiripaikan valinnassa piti unohtaa pahimmat

lehtipuupusikot, mutta muuna ajankohtana retkeiltäessä yöpymispaikoista

ei olisi pulaa - toisin kuin esim. Ounasjoella.




Pelkosenniemeltä alkaa sileä joki-/järviosuus ja alempanahan Kemijoki

onkin rakennettu, kävimme katsomassa Pirttikosken voimalaa kotimatkalla

(sellainen tunnelivoimala), joten taas sivistyi tässäkin suhteessa.

Voimalan toimintaperiaate oli selvitetty ihan kansantajuisesti

opastustaulussa. Ilmeisesti tämäkin voimala on kokonaan automatisoitu,

koska ovet olivat lukossa eikä ketään näkynyt missään, ei ainoatakaan

autoa parkkipaikalla (tosin oli lauantai). Silti koneet kytkeytyivät

päälle ja pois omaan tahtiinsa konehallissa, mikä teki tunnelman

jotenkin aavemaiseksi. Mittasuhteet Pirttikoskella ovat melko isot,

sillä pelkästään voimalarakennuksen pihalta on pudostusta tunnelin

yläsuulle jo 35 metriä. Aidan yli katsominen alas veteen ei tuntunut

enää kivalta. Joki on ennen patoamista laskenut tällä koskijaksolla

kaikkiaan 27 m. Jotenkin oli kyllä tuskaa katsoa vanhaa koskenpohjaa.

Pitkä laakso, jossa ennen on virranut melkoisen kokoinen koski makasi

nyt hengettömänä ja kuivana, vain hieman vettä lirisee isojen

kivenlohkareiden välissä. Vesi menee voimalaitoksen tunneliin, joka

purkautuu vasta jonkin matkaa alempana. Olisikin ollut pitkä kanto

alempaan altaaseen, jos haluaisi kanootilla ohittaa. Eipä ihme, että

koko kompleksin rakentamiseen on tarvittu 50-luvulla parhaimmillaan 2000

työläistä. Todellinen meidän aikamme pyramidi, siis.




Vuosia pohjoista Suomea autolla ja kanootilla kolunneena on voinut myös

todeta VR:n palvelun huonontuvan vuosi vuodelta. Viime vuonnahan jo

tälläkin palstalla keskustelimme konduktöörivaunujen koosta (pienet

Kolarin- ja isommat Rovaniemen junissa) ja kanoottien mahtumisesta

niihin. Kerronpa nyt vielä tämän tuoreimmankin tapauksen opastukseksi

seuraaville pohjoiseen yrittäjille.

No, ensinnäkään autojunalla ei pääse kuin Rovaniemelle asti (vaikka sama

juna jatkaa siitä ilman autovaunuja vielä Kemijärvelle). Kanooteille

kannattaa muuten aina kysyä paikkaa autovaunusta, mikäli mahdollista.

Näin homma toimii Helsingin päässä parhaiten, voi lastata sekä auton

että kanootit samalla kertaa. Muuten joutuu itse kantelemaan kanootit

autovaunun lastauspaikalta junaan. Lisäksi on vielä se hyvä puoli, että

kanootit eivät maksa ekstraa, jos ne menevät autovaunussa.

Asemapalvelusta voi varmistaa päivää-paria ennen reissua, mikä on

tilanne.




Mennessä (juhannusaatto) saimmekin kanootit autovaunuun, koska siellä

oli tilaa (ne on joka tapauksessa poistettava auton katolta ja sidottava

itse kiinni lattiaan). Takaisin tullessamme autovaunu olikin sitten

täynnä, joten Rovaniemellä jouduimme viemään kanootit

konduktöörivaunuun. Sillä asemalla se ei ole ongelma, koska laiturille

voi ajaa autolla. Helsingissä ei voi. Autovaunuvastaavana sattui

kuitenkin olemaan täysverinen öykkäri, joka poltti päreensä heti, kun

edes kysyin Rovaniemellä asiaa ja alkoi karjua vasten naamaa. Emme siis

olisi saaneet niitä autovaunuun kuitenkaan, vaikka tilaa olisikin ollut.

No, junan etupään tultua Kemijärveltä saimme kyllä paatit

konduktöörivaunuun jopa ystävällisen konnarin auliisti avustamana. Hän

tietenkin peräsi niistä heti 20 EUR/kpl matkatavaramaksua. Sovimme, että

maksamme lippujen tarkastuksen yhteydessä, mutta sen tekikin sitten

toinen kaveri, joka ei perinytkään tätä lisämaksua. Kumpikaan näistä ei

kertonut meille, että Helsingin päästä on matkatavarapalvelut lopetettu

kokonaan ja että kanootit olisi ITSE pitänyt nostaa alas vaunusta

pääteasemalla. Ennen ne ovat löytyneet joko laiturilta tai

matkatavarahallista autoon lastattaviksi ja melojat ovat voineet

rauhassa noutaa autonsa ensin. Tällä kertaa ne menivät sitten

tyhjentyneen junan mukana Ilmalaan varikolle, kun olimme hakemassa

autoa. Asemapalvelussa oltiin taas ystävällisiä, mutta eihän se asiaa

juuri enää auttanut. Piti siis ajella vielä Ilmalaan, etsiä juna

uudestaan ja lastata sieltä kanootit katolle. Kyllä harmitti, varsinkin

kun emme saaneet niitä ulos ennen kuin tuo matkatavaramaksu 40 EUR oli

sitten viimein suoritettu - itsepalvelusta ilmeisesti??.




Hieman sekavasta kotiinpaluusta huolimatta kiva lomaviikko kuitenkin,

kun sai tehdä jotain ihan MUUTA kuin kotona tai töissä, ei kelloa, ei

puhelinta, ei aikatauluja, ei sukulaisia, ei arkea.

Tämä oli tavallaan myös juhlaretki, sillä nyt on tullut melottua kaikki

Lapin isot erämaajoet, osa jo moneenkin kertaan. Minnekähän sitten

seuraavaksi - Lätäseno olisi ainakin vielä käymättä...




Terveisin Leena A.


Yhteystiedot: Janne Pyykkö, Aallonhuippu 6 B 18, 02320 Espoo, 040-5333649, blogi http://avisuora.wordpress.com
Janne Pyykkö

Jussarö

Jussarö (Martti Pesonen 13.7.2005)

Kirjoittaja Janne Pyykkö » 28 Maalis 2010 12:58


Tänä keväänä on tullut mahdolliseksi nousta maihin Jussarön saarelle Tammisaaren saaristossa. Jussaröhän on ollut tähän saakka suljettua aluetta, armeijan hallinnassa. Puolet siitä kuuluu edelleenkin Tammisaaren saariston kansallispuistoon, eikä siellä saa liikkua muutoin kuin merkityllä luontopolulla.

Ennen armeijan haltuun joutumista Jussarössä oli rautakaivos vuoteen 1967 saakka. Siltä ajalta ovat perua aavemaiseen kuntoon rähjääntyneet rakennukset, joiden seinät ovat täynnä luodinreikiä. On harjoiteltu kaupunkisotaa ja sen semmoista. Yksi rakennus on paremmassa kunnossa ja siellä toimiikin jo kahvila, jossa on vaatimaton pullasortimentti, mutta myöskin pizzalista seinällä.

Miljöö on osittain varsin rujoa, mutta myös idyllisiä rantapoukamia löytyy. Mereltä katsoen koillisnurkassa näyttäisi olevan hiekkarantaa, mutta tosiasiassa ranta koostuu isokivisestä sorasta. Kansallispuiston puoli on sankan metsän peitossa.

Olin joskus vuosia sitten käynytkin niillä vesillä, mutta nyt päätin lähteä tarkistamaan, onko avokanoottiretkeily sinne kuinkakin mahdollista. Saari sijaitsee aika ulkona, mutta sinne johtaa saariketju, jota myöten on hyvä liikkua. Ylitykset ovat enimmillään kilometrin luokkaa.

Ajankohta oli viime perjantaina eli 8.7. Välineenä oli soolo Dagger Sojourn ja lähtö lähimmästä paikasta eli Baggön satamasta, josta linnuntietä on saareen n. 8 km. Nykyisin Baggössä on runsaasti pysäköintitilaa, vaikkakin viikonloppuisin saattaa joutua jättämään auton tulotien varteen. Tuuli oli menomatkalla puolilta päivin idästä 2-3 m/s, joten matkaa saattoi tehdä istualtaan jalkatuilta, aallokko vain 10-20 cm. Jussarön yleinen satama sijaitsee Ison ja Pienen Jussarön välisessä salmessa. Paremman kuvan saamiseksi päätin ensin kiertää saaren vastapäivään. Kolusin länsi- ja etelärannan, joissa on jylhiä kalliomuodostumia, etelärannalla lisäksi pieniä saaria. Etelärannan sopukoissa on myöskin merivartioston satama. Vartioston torni tököttää saaren kaakkoisnurkassa.

Tuon kaakkoisnurkan kierron jälkeen keli muuttui. Itäsivulla tuli vastaan 40-50 cm:n ristiaallokko, lisäksi vielä maininki. Piti jo heittää polvilleen. Tuuli oli vähän yltynyt, nyt ehkä 4-5 m/s. Pikkusoololla ei enää tehnyt mieli mennä sivutuuleen, vaan se saaren sivu, n. 1,5 km, piti mennä taktiikalla: ensin sivuvastaista luodon suojaan, sitten suoraan myötäiseen. Ja sama uudestaan. Tuntui välillä vuoristoradalta, mutta Sojourn käyttäytyi uskomattoman rauhallisesti, eikä vettäkään roiskinut sisään kuin pari kahvikupillista. Viimein pääsin satamaan johtavan salmen suulle ja siitä vauhdilla satamaan, johon on jo ehditty tehdä veneilijöille hyvät laiturit.

Saareen tutustumisen jälkeen läksin paluumatkalle. Nyt kävi selville, että viimeinen ylitys ennen Jussarötä on erittäin altis sekä itä- että lounaistuulille. Molempiin suuntiin näkyy vain horisonttia. Ja kun nyt oli itätuuli, piti alkumatka taas tehdä samaan tyyliin kuin saaren itäsivulla, sillä erotuksella, että nyt tuuli vielä vähän kovempaa ja aallokko oli vielä korkeampaa, jopa 60 cm. Mutta sen osuuden jälkeen olikin pelkkää nautinnollista sivumyötäistä.

Tästä opimme sen, että jos Jussaröhön lähtee avokanootilla, saisi tuuli olla mieluiten pohjois-eteläsuuntainen. Ja jos lähtee aamulla tarpeeksi ajoissa, niin voi päästä pläkällä saareen ja merituulen mukana takaisin. Itä- ja lounaistuulen ei tarvitse olla kovin voimakaskaan, kun viimeisellä ylityksellä sivuaallokko voi olla kokemattomalle paha paikka.

Tuon päiväretken pituudeksi tuli Jussarön kiertoineen 22 km. Pitemmän retken saa aikaiseksi lähtemällä esimerkiksi Skåldön Sommaröstä tai Sandnäsuddista. Näitä kauempaa lähdettäessä retkestä tuleekin sitten useampipäiväinen. Telttailu on Jussarössä mahdollista.

Martti


Yhteystiedot: Janne Pyykkö, Aallonhuippu 6 B 18, 02320 Espoo, 040-5333649, blogi http://avisuora.wordpress.com
Janne Pyykkö

Joutenvesi - Kolovesi

Joutenvesi-Kolovesi (Martti Pesonen 14.7.2005)

Kirjoittaja Janne Pyykkö » 28 Maalis 2010 12:59

Savonlinnasta luoteeseen Haukiveden pohjoispuolella Saimaa sokkeloituu saaristoiseksi labyrintiksi nimeltä Joutenvesi. Sieltä johtaa myös yhteys Koloveden kansallispuistoon, jossa sokkelot jatkuvat. Alueen pohjoispäähän laskevat Heinäveden reitin vedet Pilpan kanavan kautta.

Olin jo pitempään suunnitellut lähteä tutkimaan tuota labyrinttiä, joka kartalla näytti kiinnostavalta. Juhannuksen alusviikolla retki toteutui. Kaksikkoretki koira mukana, välineenä 18½ jalan MR Typhoon, johon tavaraa mahtuu. Sopiva lähtöpaikka on Oravi, jossa on Oravin Melontakeskus hostellitiloineen, vierasvenesatama ja kauppa-ravintolayhdistelmä Ruukinranta. Paikkaa on kovasti kunnostettu viime vuosina, mm. vierasvenesatama siirretty salmen toiselle puolelle.

Seudun vesistä on laadittu Norppareitin vesiretkeilykartta mittakaavassa 1/100000, johon on merkitty reittisuosituksia, suojasatamia, nähtävyyksiä ja taukopaikkoja. Karttaa saa mm. melontakeskuksesta, ja se on erittäin hyödyllinen, vaikka olisi muitakin karttoja. Kartan lisäksi tarvitaan suunnistustaitoa, muuten päätyy äkkiä johonkin umpiperukkaan. Se näillä vesillä mielenkiintoista onkin.

Tarkoitus oli meloa Joutenveden kautta Kolovedelle, kiertää se ja palata toista reittiä takaisin Oraviin. Ja näin tehtiinkin. Karttaa tutkimalla huomaa pian, että Joutenvedeltä Kolovedelle johtaa vain kaksi väylää. Näennäisesti niitä on useampia, mutta viime hetkellä tuleekin vastaan kantotaival. Päätettiin mennä koko matka vesitse. Tästä seuraa, että matkaan sisältyy muutamia lähes 180 asteen suunnanmuutoksia ja kilometrejä alkaa kertyä. Kahdessa päivässä oltiin sitten keskellä kansallispuistoa ja toiset kaksi päivää kesti tulla sieltä pois. Itse kansallispuistossa on aika paljon rajoitusosia, joihin ei saa vesitsekään mennä, mm. mielenkiintoisia pohjukoita, joten puiston osuus jäi paljolti läpimelonnaksi. Löytyy sieltä kalliomaalauskohdekin, johon on rakennettu kulkusiltoja Astuvansalmen tapaan. Selostustauluja kuitenkaan ei ollut, niin että arvailun varaan jäi, oliko nähnyt kalliomaalauksia vai jotain muuta.

Telttailu on kansallispuistossa sallittu vain merkityillä paikoilla. Leiripaikat olivatkin vielä tähän aikaan vuodesta hyvässä ja siistissä kunnossa, puuseetkin paperilla varustettuja. Maasto leiripaikoilla on semmoista, että luonnollista teltan paikkaa ei tahdo löytyä. Sitä varten on rakennettu puisia lavetteja, mutta eihän niille kovin monia telttoja mahdu. Joten kannattaa katsella rantoja, jotka eivät puiston alueeseen kuulu. Mekin löysimme Metsoselän rannalta mainion paikan.

Vielä oli hiljaista vesillä. Kolovedellä nähtiin kaksi paria kajakkiyksiköitä sekä yksi kaksikko. Ynnä kolmihenkinen perhe, joka oli liikkeellä Old Townin Discovery 174:llä. Vähän oli holtittoman näköistä meno.

Palveluita ei alueella liiemmälti ole. Paluumatkalla Vaaluvirran kautta poikkesimme Säynämön leirikeskuksessa, jossa on mm. kahvio. Mutta emäntä oli jossain kirkonkylällä, niin että kahveja ei saatu. Saatiin sentään vesitäydennystä, kun kanisteri alkoi olla tyhjillään helteen takia. Myöhemmin kuultiin, että kyllä Koloveden vettä voi juodakin.

Kelit olivat aurinkoiset. Alkumatkalla vallitsi kyllä kohtalainen vastatuuli, joka muuttui myötäiseksi ensimmäisessä neulansilmäkäännöksessä. Avokanoottia ajatellen pitkiäkin tuuliosuuksia sattuu taipaleelle, vesistö on sen muotoista. Mutta aallokko ei pääse kuitenkaan kasvamaan kovinkaan suureksi niillä pyyhkäisymatkoilla. Joten suosittelen näitä vesiä kokeneille suunnistustaitoisille inkkarimelojille.

Meillä matka kesti neljä täyttä päivää. Matkaa kertyi 101 km. Jos haluaa tarkemmin tutkia paikkoja, tarvitaan lisäpäiviä. Norppia ei näkynyt, mutta Joutenveden nimikkolintuja joutsenia kylläkin. Aika kesyjäkin jotkut.

Oravista voi jatkaa matkaa toiseen suuntaan Haukivedelle Linnansaaren kansallipuistoon. Siellä saa varautua aallokkoonkin, jos lähtee aukeille vesille, mutta suojaistakin löytyy. Oravin melontakeskuksen kanssa voi sopia myös tarvittavista noudoista tai muista kuljetuksista. Haukiveden vastarannalla Rantasalmen Porosalmessa on myös tukikohdaksi sopiva Lomakeskus Järvisydän.

Kesäterveisin Martti

--------------------

Tähän Koloveden juttuun täydennyksenä sen verran, että tuo mainitsemani Metsoselän leiripaikka sijaitsee nipukassa, joka on punaisen koordinaatiston pisteessä 0596000;6902800. Norppareitin kartalta löytyvien virallisten leiripaikkojen lisäksi rakenteilla oli uusi sellainen Lapinselän koillisrannalla pisteessä 0596654;6907458. Nyt varmaan jo valmiina. Norppareitin kartta on muuten hyvä, mutta siitä puuttuvat mm. saarten ja selkien nimet. Kuten myös kaikkinaiset koordinaatit.

Tässä mainittu kohde on siitä erikoinen Saimaan alueella, että se sijaitsee kokonaisuudessaan yhdellä karttalehdellä, N:o 4212 Savonranta. Vanhalta 1/100000 karttalehdeltä kopioituna tai skannattuna se jopa mahtuu A4-kokoiselle paperille. Hyväsalmen silta Pyylinsaaren eteläpäässä sijaitsee keskeisesti Koloveteen ja Joutenveteen nähden, jos sillä tiedolla on jotain käyttöä. Sieltä ainakin pääsee hyvin vesille.

Martti

Yhteystiedot: Janne Pyykkö, Aallonhuippu 6 B 18, 02320 Espoo, 040-5333649, blogi http://avisuora.wordpress.com
Janne Pyykkö

Termejä ja tekniikkaa

Termejä ja tekniikkaa

Kirjoittaja fögö » 09 Joulu 2015

A. Termistöä
Eräänä syksyisenä melontapäivänä tein havainnon, että alakäden puolelta meloessa alakäden kämmen on aina kanoottiin päin. Esimerkiksi pyyhkäisyvetoa (sweep stroke) takaa eteen tehtäessä mela pyöräytetään puolivälissä siten, että kämmenen ja kanootin suhde säilyy myös silloin, kun mela lähestyy keulaa. Syy on luonnollisesti se, että näin tehtynä veto on paljon voimakkaampi. Tästä sain idean kutsua melontapuolta kämmenpuoleksi, jolloin se toinen puoli (cross/ off-side) muuttuu automaattisesti rystyksi. Yläkäden puolelta otetta muuttamatta tehtävän vedon nimeän siten rystyvedoksi. Sovellan tätä seuraavassa kokeiluluontoisesti. Lopussa vielä katsotaan, olisiko tästä toimivaksi tavaksi nimetä vetoja suomeksi.

B. Rystyvedon tekniikkaa

Rystyvetoja (cross forward stroke) tehdään säännönmukaisesti YouTube-koskimelolontavideoissa, joissa melotaan moderneilla koskiavokanooteilla, joita ovat esim. Esquif L'Edge ja Blackfly Option. Oleellista on, että melaotetta ei vaihdeta, melottiinpa kummalta puolelta tahansa. Koska kaikki pätevän näköiset melovat näyttivät sitä käyttävän, niin päättelin, että kyllä se on oltava hyvä. Mutta ei se helppo veto ole. Varsinkin aluksi oli vaikea tehdä niitä nopeasti peräkkäin ja vielä siten, että siihen sai voimaa. Tavalliseen tapaan aloitin harjoittelun tasaisella. Pidän virtaveden melontatekniikan harjoittelemista tasaisella, koska virtaava vesi tuo vain lisävaikeutta, jota ei alussa kaipaa. Ohessa on muutama huomio tästä vedosta.


B1. Tasapaino

Tasapainoisessa ja vakaassa melota-asennossa voi rystyvetojen vetämistä jatkaa tarpeen mukaan ilman horjahtelua tai kaatumisen uhkaa. Asennon ylläpito perustuu havaintojeni mukaan muutamaan seikkaan (tässä oletetaan, että melotaan polviasennossa, totta kai). Ne ovat seuraavat: 1) valtaosa melojan painosta kannattaa pitää joko takapuolen päällä tai melassa, ei polvilla; 2) Kun mela siirretään rystypuolelle, niin samanaikaisesti ajatellaan, että lantio kääntyy rystypuolen suuntaan. Tällöin kämmenpuolen polvi työntyy eteenpäin ja rystypuolen polvi vastaavasti taaksepäin, ajatuksellisesti. Tässä asennossa on mahdollista siirtää painoa puolelta (polvelta) toiselle eli kallistaa kanoottia tarpeen mukaan joko rysty- tai kämmenpuolelle. Erityisesti on varottava sitä, että paino on aina ja yksinomaan rystypuolen polvella (jonne se automaattisesti menee melan mukana), koska se ei anna mahdollisuutta reagoida aaltojen aiheuttamiin töytäisyihin ja kallistuksiin. Istuminen takapuolen päällä, polviin nojaamisen sijaan, helpottaa tasapainoisen, reagointivalmiin asennon ylläpitoa.

B2. Voiman tuotto

Kun mela on uitettu vedon lähtöpisteeseen, niin alakäsi on yläkättä edempänä ja vartalo pystysuorassa. Lapa, joka tässä vaiheessa on noin puoliksi vedessä, upotetaan rivakasti kokonaan. Se tehdään kallistamalla vartaloa lantiosta eteenpäin ja upottamista täydentää käsien käyttö. Kallistettaessa painoa EI siirretä POLVIEN kautta kanoottiin, vaan käsien kautta MELAAN. Mela upotetaan kokonaan veteen, mutta ei sen syvemmälle. Paino polvilla pysyy kevyenä. Alakäsi toimii airon hankaimena ja pääosin yläkäsi siirtää vartalon painon kyynärnivel lukittuna melaan, kädensijaa eteen- ja alaspäin työntäen. Välittömästi melan upottua lantiota vedetään kohti melaa, jolloin ylävartalo suoristuu ja meloja nousee pystyasentoon melojan painon siirtyessä takaisin takapuolen päälle. Selkää ei suoristeta, vaan se väistämättä suoristuu lantion tullessa lähemmäs melaa. Melojan paino siirtyy takapuolen päältä melaan ja takaisin. Se ei siirry polville. Tästä syystä kanootti pysyy vakaana, eikä kanoottiin synny ylös-alas -liikettä. Lapa pysyy koko ajan juuri ja juuri veden alla, ei sen syvemmällä. Melan upottamisesta syvälle ei ole kuin haittaa.

Voiman tuotto loppuu suunnilleen siinä, missä alakäsi ohittaa polven. Sen jälkeen alakäsi vain seuraa melaa samalla kun yläkäden hartia kääntyy taaksepäin, ts. koko hartialinja kääntyy enemmän kölilinjan suuntaiseksi. Voimantuoton loputtua lapa käännetään kölilinjan suuntaiseksi, jotta se voidaan palauttaa uudestaan eteen. Palautuksessa kannattaa yläkättä vetää taaksepäin alakäden pysyessä paikallaan, jolloin lapa liukuu vastuksetta eteenpäin. Lavan kääntöön käytän molempia käsiä, en pelkästään yläkättä. Minusta kontrolli melaan säilyy tällöin parempana.

B3. Muutama huomio

Kanootin kallistuksen hallinta on tärkeää. Kannattaa harjoitella kallistuksia siten, että tekee rystypuolen vetoja monta peräjälkeen kanootin kallistusta vaihdellen. Siis siten, että kanootti on kallistettuna joko kämmenpuolelle, rystypuolelle tai se pidetään täysin vaakatasossa. Kallistuksen hallintaa kannattaa opetella, sillä se on avain varmaotteiseen etenemiseen rystyvetoa käyttäen. Kämmenpuolen kallistus on erityisen kätevää, kun tavoitteena on mennä suoraan eteenpäin, sillä näin kallistettu kanootti vastustaa kääntymistä poispäin melasta. Pidä aina tuntuma kanoottiin kämmenpuolen polvella, koska se on avain tasapainoiseen asentoon kaikissa tilanteissa.

Kun kanoottia kallistaa kohti melaa, niin tällöin kanootti kääntyy helpommin melasta poispäin, joka on joko hyvä tai huono asia, tilanteen mukaan. Joka tapauksessa, kannattaa opetella ohjaamaan kanoottia kallistamalla myös tasaisella. Surffauksessahan se on ihan välttämätöntä.

Itse asiassa kallistusajatusta voi soveltaa myös melottaessa normaalisti kämmenpuolelta, jolloin kääntymisen kompensoimiseksi kanoottia kallistetaan rystypuolelle. Kallistus toteutetaan kääntämällä lantiota, mikä aiheuttaa polvien (kuvitellun) liikkeen.

Minä ohjaan usein tasaisella J:n sijaan rystyvedolla ja/tai kallistelemalla. Näin saa paljon toistoja ilman, että varsinaisesti harjoittelee. Mitä enemmän rystyvetoja ja kallistuksia tekee sitä luonnollisemmalta ne alkavat tuntua.

C. Termistöstä vielä

Kokeilen tässä kämmen/rysty –terminologiaa:

bow draw: keulaveto (bow rudder: keulaperäsin, …) Keulaveto tuntui aluksi huonolta, mutta muutaman päivän asiaa makusteltuani se alkoi tuntua jo paremmalta.

cross (bow) draw: rysty(keula)veto / rystykeula ( krossi). No huh,huh. Ei kovin hyvä ensi kertaa kuultuna, mutta ei sekään ihan mahdoton ole.

cross <something>: rysty<jotakin>. Tämä on jotenkin näppärän oloinen, mutta ylhäällä olevat eivät kuitenkaan vielä täysin vakuuta.

on-side / off-side: kämmen/rysty; periaatteessa pidän tästä

Mitä olette mieltä näistä termeistä? Olisiko tässä lähtökohta vetojen nimeämiselle?

Fögö