Tunnelmia virtamelontakurssilta Saksasta 1.-4.10.2025

Vatsanpohjaa nipistää. Näen kuinka joki lipuu hiljaa sillan pilarin ohi, kiihdyttää vauhtiaan iskien vaahtopäitä kivien kylkeen ja katoaa alas koskena. Olemme katsoneet kosken jo sillalta, miettineet reitin valmiiksi ja olen katsonut kuinka koko jono kanootteja on onnistuneesti kadonnut kosken kuohuihin. Mutta silti, jännittää.

Olemme Iller joella Baijerissa, Etelä Saksassa. Tämä on toinen päivä koskimelontakurssia ja olemme saaneet jo tuntumaa koskikanootteihin sekä paikalliseen virtaan. Vesi on erittäin matalalla ja koskesta on noussut uusia kiviä mutta reitti on silti selkeä ja melko suora. ”Tämä on reilu joki” kurssin toinen ohjaaja Wolfgang Klaiber sanoi edellisenä päivänä ”vaikka tekisit virheitä, ei tuloksena ole mitään uintireissua pahempaa”. Mietin kuinka reilu kaatuminen tästä tulisi ja käännän kanootin akanvirrasta päävirtaan. Ensin rauhassa sillan ohi, sitten hieman vauhtia ja vasempaan laitaan, keskellä on iso kivi, tähtään sen vasemmalle puolelle. Virta kiihtyy, kolautan melani kiveen, käännän kohti viimeistä kuohua ja komean pärskäyksen saattelemana pudottaudun viimeisestä könkäästä kosken läpi. Onnistuin! Katson koskea ja mietin että se mikä vielä aiemmin tuntui vaaralliselta ja mahdottomalta, on harjoittelun myötä muuttunut hallittavaksi ja hauskaksi. 

Kurssia oli suunniteltu jo tammikuusta lähtien ja nyt oli päästy matkaan. Ensimmäisenä päivänä lensimme Müncheniin, lunastimme vuokra-auton ja ajoimme moottoritien meluvalleja ihaillen Neuschwansteinin linnalle. Sateiseen turistilenkin ja currywurstin jälkeen jatkoimme matkaamme pienten kylien läpi Sonthofeniin. Majoituimme nuorisoliikkeen leirikeskukseen jossa yöpyi meidän lisäksemme useampi koululuokka melko äänekkäitä lapsia. Samana iltana saapui myös toinen kouluttajamme Wolfgang Klaiber täyteen lastatun pickupin kanssa ja ilta sujui kanooteista tarinoiden.

Keskiviikkona pääsimme tositoimiin. Aamulla myös toinen ohjaajamme Michell saapui paikalle tuoden lisää kanootteja. Hetken tutkimme ja testailimme maalla kanootteja jotka lähes kaikki olivat koskikäyttöön suunniteltuja ja varustettu satulapenkeillä sekä reisihihnoilla. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta koskikanootissa ja hieman jännitin tuntuisiko kanootti epävakaalta. Onneksi aloittaisimme päivän läheiseltä lammelta. Vedimme kanootit kärryillä lammelle ja ihastelimme hetken epätodellisen kaunista maisemaa. Vesi oli kirkasta ja taustalla hehkuivat  vuoret.

Kun olimme ottaneet hetken tuntumaa kanootteihin, aloitimme ensimmäisen oppitunnin. Kävimme läpi tavalliset melanvedot, aivan perustekniikkaa mutta silti niin tärkeää. Päivän edetessä pääsimme koskimelonnan tekniikoihin, edestä vetoon rystypuolelta (offside forward stroke) ja kanttaamalla kääntämiseen (carving). Lounaan jälkeen kannoimme kanootit kannaksen yli ensimmäiselle koskiosuudelle jossa harjoittelimme parin läpilaskun jälkeen virran ylityksiä ja leikimme pienessä surffiaallossa. 

Toisena päivänä lastasimme kanootit trailerille ja ajoimme Iller jokea ylöspäin. Kun kanootit oli saatu rantaan, Leena piti hyvän  aamujumpan ja Wolfgang kertoi Dublo- melojan avulla virran käyttäytymisestä ja akanvirtaan kääntymisestä. Sitten meloimme paikallisen padon alle harjoittelemaan virran ylityksiä, S- käännöksiä ja lossaamista. Kun olimme saaneet päämme pyörälle virrassa pyörimisestä, suuntasimme virtaa alas tehtävänä löytää ja kääntyä mahdollisimman moneen akanvirtaan. Niitä löytyikin jokaiseen lähtöön. Ennen lounasta laskimme läpi kosken josta kerron tarinan alussa. Siitä jatkoimme leppoisasti alavirtaan kohden majapaikkaa yhä akanvirtoja etsien ja niissä pyörähtäen. Olimme opettaneet Michelille pari kannustushuutoa ja aika ajoin joella kajahti saksalaisittain äännetty Mahtavaa! kun joku onnistui käännöksissään. Illalla pidimme nuotiotulen ääressä purkutilaisuuden päivän opeista ja saimme nautti Woflgangin kitaran ja laulun sävelistä tähtikirkkaan taivaan alla.

Kolmas päivä saatiin nopeasti alkuun kun kanootit oli edellisenä päivänä jätetty traileriin. Ajoimme vielä ylemmäs Iller jokea paikallisen vapaapalokunnan parkkipaikalle. Sieltä oli juuri lähdössä pieni porukka koskikajakkeja. Nämä ja muutamat kumilautat olivat ainoita vesillä liikkujia joita kohtasimme. Virta oli heti lähdössä voimakkaampi kuin edellisenä päivänä. Heti ensimmäisessä koskessa oli pieni pudotus joka tuli hieman yllätyksenä kaikille. Myös joen kaarteisiin pakkautui enemmän vettä ja niissä edellisen päivän teoria kaarteeseen melomisesta tuli hyvin käytäntöön. Päivän kolmannessa koskessa oli jo sen verran pudotusta että sitä noustiin tutkimaan rannalta. Tässä, kuten myös muissa haastavammissa koskissa, jokainen sai päättää oman laskulinjansa ja myös sen halusiko ollenkaan laskea. Helpommat virtapaikat menimme peräkkäin ohjaajan osoittamaa reittiä.

Neljäs päivä oli tarkoitus viettää Lech- joella Itävallan puolella mutta vesitilanne oli liian heikko joten ohjaajamme kanssa keskusteltuamme päätimme lähteä saman joen alavirralle Kauferingin kaupunkiin. Lähtöpaikka oli kaupungin puistossa suuren pohjapadon alla. Täällä virran voima oli taas hieman suurempi kuin edellisen päivän joella. Joukkoomme liittyi myös kolmas ohjaaja Iines. Oli hauska katsoa hänen sekä Michelin ja Wolfgangin leikkiä virrassa ja koittaa jäljitellä heidän tekniikkaansa. Saimme myös tehtäviä kuten jokaisena päivänä. Niitä teimme omaan tahtiimme samalla koittaen jo aiemmin harjoiteltuja asioita uudessa virrassa. Kolmen päivän koskipuljaus alkoi jo tuntua kehossa mutta silti jokainen virtapaikka oli mahdollisuus uudelle tekniikalle. Niitä löytyi Wolfgangilta ja Micheliltä aika liuta.

Lopulta vastaan tuli viimeinen koski. Olimme pysähtyneet joen keskellä olevalle särkälle jossa Michell selosti kiviä ja heiniä apunaan käyttäen kosken laskulinjaa ja väsynyt joukkomme kuunteli ohjeet, vasenta laitaa josta kääntö keskelle virtaa ja takaisin vasempaan akanvirtaan, siinä vielä lounas ja kohti matkan päätä. Lounaalla ihailin koskea ja varsinkin sen keskellä virtaavaa kieltä. Voisiko tuossa surffata? Paikka veti minua puoleensa magneetin lailla. Lounaan jälkeen lähdimme vielä koskeen puljaamaan ja pikku hiljaa hivuttauduin kohden suurinta aaltoa. Vihdoin rohkaistuin, lossasin aivan aallon alle ja nykäisin kanoottini parilla vedolla aallon harjalle. Heti aalto kertoi että siinä oli väärä tapa lähestyä, heitti kanoottini ympäri ja päästi minut kellumaan virran vietävänä kohti alavirtaa. Paljon on vielä opittavaa ,mietin virne naamallani viimeisiä kilometrejä meloessani. Ja paljon hauskaa pidettävänä, paljon kauniita maisemia, hauskoja tarinoita, paljon melanvetoja edessä!

 

 

Kiitos kaikki reissusta! Kuvassa osallistujat Kari, Wolfgang, Michel, Markku, Petri, Jaska, Leena ja Suvi.