Poimintoja hallituksen kokouksesta
Toteutettuja päätöksiä ja tulevaa melontaa 2021
Yhdistyksen hallitus piti vuoden viimeisen kokouksensa etäyhteyksin 2.12.2020. Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen toimintaan liittyviä asioita mitä mm. vuosikokouksen sisältö ohjasi.
Sääntömuutos
Vuosikokouksen valtuuttamana on yhdistyksen sääntöjä muokattu osittain mm. kahdesta vuosikokouksesta on siirrytty nyt yhteen vuosikokoukseen mikä pidetään syksyisin syystapaamisen yhteydessä. Uusi rytmitys mahdollisesti tuo pientä harjoittelua ensimmäiselle vuodelle mutta eiköhän siitä hyvin yli päästä. pääset tutustumaan uusiin prh:n vahvistamiin sääntöihin tästä linkistä.
Muutos yhdistyksen tiedottamisessa
Hallitus on paljon keskustellut aiheesta mikä väline olisi toimivin ja parhaiten palveleva Avokanoottiyhdistyksen hallituksen että jäsenistön tarpeisiin. Vuosien varrella on erilaisia välineitä kokeiltu ja osasta on jo luovuttu huonojen ylläpito tai raskaiden käyttöliittymien takia. Alku vuodesta otimme käyttöön yhdistykselle blogin minne siirrettiin hyviä kirjoituksia keskusteluportaalista. Nyt tätä suuntaa jatketaan siten että Avokanoottiyhdistys.blogspot.com sivusto tulee nousemaan yhdistyksen päätiedotuskanavaksi ketteryytensä ja helpon käytettävyyden takia. Blogi toimii erinomaisesti myös mobiiliympäristössä mitä nykyiset web-kotisivumme eivät juurikaan tee. Web-sivut pidetään päällä toistaiseksi mutta niitä ei enää päivitetä. Web-sivuille tehdään näkyvä ohjaus blogiin.
Blogin käytöstä ja ylläpidosta. Blogi tulee olemaan yhdistyksen virallinen julkinen tietokanava. Hallituksen jäsenillä on blogiin muokkaus ja kirjoitusoikeudet. Blogissa voidaan julkaista yhdistyksen jäsenien tai muiden kirjoituksia, kirjoitukset tulee lähettää jollekin hallituksen jäsenelle sähköpostilla tarkistettavaksi ja hyväksyttäväksi. Joissakin tapauksissa saatetaan avata kirjoituksen/postaukseen kommentointi-kenttä mutta pääsääntönä on että tiedotus tehdään blogissa ja sieltä viitataan/ linkitetään esim. tapahtumiin liittyvä keskustelu "Asiaa avokanooteista fb-ryhmän tapahtumasivulle".
Suosittelemme vierailemaan blogissamme ja tilaamalla blogin uudet kirjoitukset omaan sähköpostiisi saat aina meiltä viimeisimmät tiedotukset luettavaksesi. Tämän kohdan löydät heti etusivun oikeasta sivupalkista blogiarkiston alapuolelta.
Toimintasuunnitelma 2021
Kulunut vuosi 2020 on ollut varsin haasteellinen monellakin tapaa, mikä ei varmasti ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Epävarmuus toiminnan toteuttamisen mahdollisuuksista on edelleen epävarmuuden verhoamaa eikä ei ole itsestään selvää että pääsemme aloittamaan ennakkosuunnitelmien mukaisesti. Joka tapauksessa lähdemme ajatuksesta että kausi saataisiin käyntiin kohtuu normaalisti. Asioita muutetaan tarvittaessa.
Alustavasti kalenteriin on asetettu elementtejä niin vanhasta rungosta kuin jäsenistöltä saatuja vinkkejä tai toiveita tilaisuuksien sisällöiksi:
- Vappumelonta ja Vantaanjoen melonta maalis-toukokuu by Janne Pyykkö
- Roskaretki melontaa Espoonjoki toukokuu by Eppu ja Janne, Roskaretkeilystä tulee lisäilmoitus.
- Melonnan (avokanootti) taitokoe tilaisuuksia järjestetään kysynnän mukaan.
- Yhdistys pyrkii toteuttamaan kauden aikana:
a. Matalan kynnyksen melontaretken/retkiä jäsenistölle
b. Jo melonnan perusteet hallitseville "ensi kertaa virtaan" tilaisuuden
c. Avokanootti melonnan peruskurssin
- Perinteinen koskipuljaus Kymijoella heinäkuu by Fögö
- Syystapaaminen 24.-26.9.2021. Paikka ilmoitetaan/ vahvistetaan myöhemmin
- Vuosikokous syystapaamisen yhteydessä 25.9.2021
- Ruskaretki 9.-10.10.2021
- Lisäksi keskusteltiin mahdollisuuksista toteuttaa Retkimelonta Puulavedellä, melantekokurssi ja "järvihyppely". Näistä saat parhaiten tietoa seuraamalla esim. blogia.
Vuosi vaihtuu
Avokanoottiyhdistyksen hallitus kiittää kaikkia jäseniään sekä keskusteluryhmässä mukana olevia henkilöitä kuluneesta vuodesta 2020. Melontakausi jatkuu vielä hyvinkin todennäköisesti vuoden vaihteen ylitse useassa osassa Suomea.
Toivotamme teille oivallisia melontakelejä, retkiä että melonta kokemuksia kaikin puolin.
Pysykää terveinä ja nähdään vesillä iloiten melonnasta!
Hyvää ja iloisesti aaltoilevaa pyhien aikaa vuoden loppuun!
Terveisin
Avokanoottiyhdistyksen hallitus
Ei kommentteja:
Uudet kommentit eivät ole sallittuja.