maanantai 25. syyskuuta 2023

Ruovedellä 22.-24.9.2023

Avokanoottiyhdistys ry syystapaaminen Ruovedellä 

Kirjoitus: Leena Arpiainen

Sunnuntai aamua. Kuva Janne Pyykkö

Koittihan se taas syyskuun loppu ja juuri se viikonloppu, jolloin on joka vuosi avokanotistien eli inkkarikanoottia melovien syystapaaminen. Tänä vuonna kohteeksi valikoitui Ruovesi, jossa tiesimme jo muutaman kesän takaisen tunnusteluretken jälkeen löytyvän paitsi hienoa kulttuurimaisemaa ja
vaihtelevaa vesistöä melottavaksi niin myös mukavan leirintäalueen majoitus- ja ruokailupaikaksi.

Niinpä parikymmentä tämän liikunta- ja retkeilymuodon aktiiviharrastajaa suuntasi ajan hengen mukaisesti kimppakyydeillä Haapasaaren leirintä-alueelle eri puolilta eteläistä Suomea. Samanhenkisiä kavereita on aina kiva nähdä, myöhemminkin perjantai-iltana paikalle ehtineille oli oma porukka kyllä helppo taas löytää, suunnistus vain leirintäalueen portista kohti kanoottien ja telttojen reunustamaa Jätkäntupaa ja iloista puheensorinaa.

Lauantaina tukevan aamupalan nautittuamme pidimme yhdistyksen vuosikokouksen. 
Hiljennyimme kunnioittamaan kunniajäsenemme Heikki Kukkolan muistoa kokouksen aluksi. Yhdistyksen tilit ja toiminta hyväksyttiin, uutta suunniteltiin ja hallitukseenkin saatiin yksi uusi jäsen. Vesille lähdettiin jälleen useammassa porukassa, osa virtaan Vilppulankoskelle ja osa sileälle. Sileän reitti suuntautui tällä kertaa Vellinnokan venerannasta pohjoiseen kohti Kautun kanavaa ja Ruoveden keskustaa. Kurjasta keliennusteesta huolimatta säät olivat kohtuullisen suotuisat, sadetta saatiin vain ajoittain eikä onneksi ihan kaatamalla niskaan ja tuuliolotkin olivat kohtuulliset, suurimman osan reitistä pääsimme melomaan leppoisaan myötätuuleen nauttien samalla alkavan syksyn kenties viimeisistä kesäisistä lämpötiloista. Kautun kanavalla, mihin oli ajateltu mahdollinen päiväretken päätepiste, päätimme kuitenkin meloa loppuun saakka Haapasaareen. Tämä tarkoitti sitä, että useamman mukanaolijan osalta tuli samalla kesän matkaennätys yhtenä päivänä melottuna, hieman vajaa 20 km.

Virrassa oli myös ollut mukavaa, saunan ja maistuvan päivällisen jälkeen näimme illan mittaan useampia kuvia ja videoita koskiporukan edesottamuksista kuohuissa. Totesimme jälleen yhteen ääneen sen, että kyllä inkkaristakin on moneksi, se toimii kaiken tyyppisissä vesistöissä, kun vain vähän tietää, mitä tekee.

Viikonlopun aikana muistimme pienellä lahjalla Eppua, jonka komea 16 vuoden hallitusura yhdistyksessä tuli nyt päätökseensä sekä luovutimme yhdistyksen kouluttajapaidan Kristianille kiitoksena kurssien vetämisestä ja aktiivisesta toiminnasta lajin edistämiseksi Turun seudulla.

Sunnuntaina innokkaimmat käväisivät Koverojärvellä ja loput lähtivät Haapasaaren rannasta kiertelemään vielä pariksi tunniksi lähisaaria. Keliolosuhteet olivat jälleen kohtuulliset, ei sadetta ja maltillista tuulta. Päätimme viikonlopun lounaaseen ja kotiinlähtökahveihin ihanien munkkien kruunatessa kokonaisuuden.

Kiitokset yhdistyksen puolesta Haapasaari Campingin Anulle ja Anun anopille, jotka pitivät meistä hyvää huolta loistavin eväin ja aina iloisten hymyjen saattelemana sekä Epulle, joka koordinoi tuttuun tapaansa tapahtumajärjestelyt ja suunnitteli sileän veden reitit taas tähänkin tapaamiseen.

Ruoveden seutua voi kyllä tämänkin reissun jälkeen varauksetta suositella melontakohteena, vesistöt jamaisemat ovat vaihtelevia ja etäisyyskin eteläisen Suomen isoimmista keskuksista ihan kohtuullinen.
 
Ei ihme, että suuret taiteilijammekin ovat aikanaan viihtyneet kesäkaudella juuri tällä seudulla.

Haapasaari toimii hyvänä tukikohtana myös melontakauden alku- ja loppupäässä, majoitusvaihtoehdot ovat todella monipuoliset ja kohtuuhintaiset. Tänne tulemme taas uudestaan!

Photo by Janne Pyykkö

Avokanootti yhdistyksen fb-ryhmässä "asiaa avokanooteista" 
löytyy lisää kuvia ja video virtaan lähteneiden kanotistien toimista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti