HIRVENSALMI HERE WE COME!!
Perjantaina 8.10 2021 nappasimme hieman puolen päivän jälkeen Harrin punaisen Jalopeno II -kaksikon katolle Eskimovajalta ja suuntasimme Juicea mukaillen farmarin nokan pohjoista kohti. Tavoitteena Puula, Hirvensalmi ja Avokanoottiyhdistyksen syysretki. Yhytimme Lahdentiellä toisen punaisen kaksikon, sekin matkalla samaan tapaamiseen. Yhden yhteisen ravitsevan pitstopin jälkeen saavuimme perille tämänkertaisen isäntäpariskuntamme upouudelle mökille Puulan länsirannalle. Näkymät alas järvelle olivat huikaisevat rinteiseltä tontilta ja pian olimmekin jo valinneet leiripaikat teltoille. Tällä kertaa pystytin oman itsestään seisovan kupolini talon terassille, mikä sekin osoittautui ihan hyväksi ja rauhalliseksi nukkumapaikaksi.
Hiljalleen kaikki muutkin osallistujat saapuivat paikan päälle ja eipä aikaakaan, kun koko jengi istui siinä samalla terassilla iltaa eväitä esiin kaivellen, niitä näitä jutellen ja näköaloista nauttien.
Lauantaina söimme yhteisen aamiaisen, mihin jokainen oli tuonut nyyttikestiperiaatteella jotakin, mitä yleensä itse syö aamulla. Kiva idea tuokin näille tapaamisille, samaan pöytään kokoontuminen tuo porukan mukavasti yhteen ja samalla voidaan käydä päivän suunnitelmat läpi. Lauantain lenkki tehtiin tällä kertaa viidellä kaksikolla (sattumaa, että yleensä soololla melovatkin olivat tällä kertaa mukana kaksikoilla). Suuntasimme tukikohdastamme järvelle kohti itää ja Puulan rikasta ja monimuotoista saaristoa.
Aluehan on mitä parhain kohde melontaan. Puulalla on todella jokaiselle jotain, hienoja saaria, komeita selkiä, jänniä kapeikkoja, raukkeja eli erikoisia tatin muotoisia kivimuodostelmia, kallioita, hiekkarantoja ja kirkasta vettä. Lehti oli vielä puussa, joten saimme ihailla rantojen upeita vihreän, ruskean ja keltaisen sävyjä.
Kiersimme hieman vajaat 30 kilometriä tyynessä mutta ajoittain tihkuisessa säässä. En ole hetkeen melonut kaksikossa keulassa, mutta hyvin meillä meni vanhasta muistista, oikea kanootin trimmi ja yhteinen rytmi löytyivät nopeasti. Viimeiset vuodet olen melonut lähinnä vain yksin ja sooloa jo vuosia aina suoralla melalla. Nyt oli mukana jo melontauran alkuaikoina hankitut kevyet, taittovartiset 50-tuumaiset puumelat, jotka toimivat vuosienkin jälkeen aina yhtä hyvin kaksikossa, sekä uutta aikaa edustava ultrakevyt taittovartinen hiilikuitumela. Niillä kaksikkomme kulki Harrin jämäkässä kipparoinnissa ilman enempiä ponnisteluita 5 km:n keskivauhtia.
Pidemmillä matkoilla ainakin minulle sopivat hieman pienilapaisemmat melat, niillä pääsee nopeaan ja kevyeen rytmiin, jolloin on helppo ylläpitää taloudellista työskentelyä pitkään vaikka edettäisiin vähän ripeämmälläkin vauhdilla. Kun perämiehellä on ohjausvetona myös lyhyt j hyvin hallussa, voi kaksikkoa meloa oikein valituilla työkaluilla tarvittaessa todella nopeallakin vetotiheydellä. Lyhyt melan pituus tekee sen, että palautus ja puolenvaihto on nopeaa, kun käsiä tai olkapäitä tarvitse nostaa ollenkaan. Näin melonta-asento säilyy rentona ja ergonomisena. On kiva tunne päättää 30 km:n lenkki siihen fiilikseen, että lisää ja kovempaakin olisi voinut vielä meloa.
Lauantaita jatkettiin taas maissa saunomalla ja syömällä yhteinen päivällinen. Ruuat oli tilattu valmiina paikallisesta Harjulan Kievarista, ne tulivat täsmällisesti ja syötävää oli runsaasti. Paljasjalkaisena espoolaisena en ole oikein koskaan ollut muikkujen ystävä, mutta tällä kertaa pehmeästi savulle maistuvat kalat, joista sekäruotokin oli poistettu, veivät kertakaikkiaan kielen mennessään. Illallinen päättyi yhtä taivaalliseen suklaakakkuun, jota lusikoimme lähes jo hartaissa tunnelmissa. Sitkeimmät maailmanparantajat istuivat puolille öin puhumassa asiaa ennen kuin viimeisetkin kömpivät unille.
Sunnuntain aloitimme taas yhteisellä aamiaisella, jonka jälkeen meloimme 17 km hieman toiseen suuntaan katselemaan eri saaria kuin lauantaina. Tuulesta ei ollut haittaa tänäänkään, lenkin lopun selän ylityskin sujui kaikilta pienestä vastatuulesta huolimatta melkoisen joutuisasti.
Kantelimme kanootit järveltä ylös mökin pihaan, purimme leirit, keräsimme tavarat, pakkasimme autot ja nautimme loppulounaaksi lauantain päivälliseltä yli jääneet ruuat. Ajelimme takaisin Espooseen Sibeliuksen soidessa autossa. Juuri oikeaa musiikkia kuvastamaan niitä tunnelmia, mitkä jäävät elämään, kun viettää viikonlopun loistavassa seurassa lempipuuhassaan komean suomalaisen luonnon keskellä. Hyvää syksyä kaikille!
