Kirjoittaja fögö » 17 Marras 2015 12:05
Kausi alkoi tutustumalla Welhonpesän uuteen Kolibri-sooloon. Olin melonut 0-sarjan Kolibria edellisenä syksynä, eikä se tehnyt mitään erityistä vaikutusta. Toukokuussa Welhonpesä oli jättänyt 1.0-sarjan Kolibrin Espoon Eskimoille koemelottavaksi noin viikoksi. Ehdin käydä sinä aikana melomassa sitä neljä kertaa. Ohessa muistikuvia tästä ja kokemuksia myöhemmältä ajalta.
Koemelottava kanootti poikkesi myönteisesti syksyisestä 0-sarjan pelistä. Jo meno vesille oli helppoa kanootin keveyden ansiosta: koemelonnassa ollut kevlar-versio painoi enintään 17 kg, eli se on helppo kantaa vesille. Kanootti tuntui heti kevytkulkuiselta. 13,5 jalkaa pitkän kanootin märkäpinta on pieni ja se tekee siitä kevytkulkuisen. Myös rungon muotoilu vaikuttaa asiaan. Kolmanneksi, rokkeria (kölilinjan kaarevuutta) on riittävästi, mikä tekee kanootista ketterän. En pidä kanooteista, jotka eivät käänny. Neljänneksi, suunnan pitäminen osoittautui helpoksi myös tuulessa ja aallokossa. Missään äärioloissa en ko. koeviikon aikana ollut, mutta jonkin verran tuulta ja aallokkoa oli päätelmien tekemiseen. Lisäksi partaiden sisäänveto kanootin keskiosassa tekee kanootista kapeamman oloisen ja helpottaa melan pitämistä pystyssä vedon aikana. Samalla se mahdollistaa kunnon laitakorkeuden, mikä yhdistettynä keulaa kohti nouseviin partaisiin antaa vihjeen siitä, että koskikelpoisuutta löytyy. Se on yleiskanootille tärkeä piirre. Lopuksi on vielä mainittava laatukanoottiin erottamattomasti kuuluva toisiovakaus (secondary stability), minkä ansiosta Kolibria on hauska pyöritellä lähivesillä, kiertää poijuja, harjoitella kaikenlaisia manöövereitä, mitä soolomelontaan kuuluu oleellisena osan.
Niinhän siinä sitten kävi, että viikon koemelonnan seurauksena myin erinomiaisen Esquif Echon pois ja ostin Kolibrin tilalle. Vajassa kun on rajoitettu määrä paikkoja, eli uuden hankkimisen ehtona on jostain toisesta kanootista luopuminen. Kesällä tuli melottua Kolibrilla myös Kymijoella, Kultaan ja Pernoon koskilla. Hyvin toimii Kolibri myös koskiolosuhteissa. Sivusurffi Kultaan stopperissa päättyi tosin säännöllisesti kanootin täyttymiseen vedellä, mutta siitä ei voi kanootille paljon miinuspisteitä antaa. Ainoa vielä kokematon käyttöalue on useamman päivän mittainen retki kaikin retkivarustein. Se jää ensi kesään.
Oikeastaan ainoa huomautettava seikka liittyy partaiden tukevuuteen. Uskoisin, että kevyempikin ratkaisu riittäisi. Huomautettuani tästä Welhonpesässä sain vastauksen, että ensi talvena on tarkoitus kehittää komposiittiparrasratkaisu, joka leikkaa painosta vielä arviolta 1,5 kg. Alumiinipartaat olisivat periaatteessa mahdolliset myös, mutta esteenä on kuulemma se, että parraslistaa tulisi tilata kilometrikaupalla, ennen kuin yksikköhinta asettuisi järkeviin lukemiin.
Kaiken kaikkiaan Kolibri on erinomainen kanootti, joka sopii moneen käyttöön. Sopii niin aloittelijalle kuin kokeneelle. Komposiittirakenteisena se on kevyt ja kokemuksesta voin sanoa, että ne kestävät uskomattoman paljon kolhuja kiviin ja muita mällejä. Ja niitä on helppo korjata, jos sattuu suurempi vahinko. Luottakaa komposiittikanootteihin, kyllä ne kestävät! Ja keveydestä nauttii joka kerta, kun kanoottia on siirrettävä maalla.
Jotkut isokokoiset soolot (yli 15 jalkaa) ovat aivan erityisiä melottavia. Niissä on jotain ”majesteetillista”, myönteisessä mielessä: Ne ovat vakaita, johdonmukaisia, luottamusta herättäviä ja kallistettaessa ketterästi kääntyviä. Viime kesänä minulla oli mahdollisuus kokeilla kuvatun kaltaisen vaikutuksen tehnyttä Northwind Solo (jäljempänä NWsolo) -kanoottia. Se on Ted Bellin uuden (entinenhän oli Bell Canoe Works) yhtiön, nimeltään Northstar canoes, 15,5 jalkainen iso retkipeli. Jossain julkaisuissa on todettu, että se olisi ominaisuuksiltaan Merlin II:n kaltainen. Väite mainittujen kanoottien samankaltaisuudesta voi perustua vain siihen, että se on tehty pöydän ääressä mittalukujen perusteella. Lyhytkin koemelonta paljastaa, että kanootit ovat käyttäytymiseltään aivan eri planeetalta.
Sain NWsolon Mäkikylän Jaskalta neljän päivän lainaan ja meloin sillä neljä kertaa ilman retkivarusteita. Tämä tarina perustuu tähän melontakokemukseen
Pitkä kanootti on suuntavakaa, mikä tekee melonnasta aallokossa miellyttävää. Kun siihen liittyy vielä pohjan ja laidan sopivan pyöreä muotoilu, ottaa kanootti pehmeästi terävätkin aallot. Tällöin melonnasta tulee rentoa nautiskelua, vaikka sää ei aivan täydellinen olisikaan. NWsolo on tällainen kanootti. Se on miellyttävän kapea, jolloin melonta pystysuoralla melalla on helppoa. Se on kaikilla tavoilla vakaan oloinen ja toisiovakaus on erinomainen: molemmat polvet voi laittaa toisen puolen laitaan, jolloin kanootti kallistuu, mutta kaatuminen ei käy edes mielessä. Tässä asennossa sitä on mukava pyöritellä freestyle-melonnan parhaiden perinteiden mukaisesti. Myös North Woods stroke tuntuu oikealta tässä kanootissa. Pienissä sooloissa se on toki mahdollinen melontaveto, mutta jotenkin se on aina minusta tuntunut pikkusooloissa väärältä tavalta meloa. Pieniin sooloihin sopii moderni melontatyyli modernilla melalla tehtynä huomattavasti paremmin. Tyhjässäkin NWsolossa voi nousta seisomaan, niin tukeva se on. Tällä voisi vaikka sauvoa jotain helppoa koskea ylöspäin – etenkin, jos mukana on normaali retkivarustus, mikä aina vakauttaa kanoottia.
Koska omistan mainitun Merlin II:n, niin oli ihan pakko tehdä vähän tarkempi vertailu näiden välillä. Meloin hetken toista, vaihdoin, ja meloin taas, vaihdoin uudelleen jne. On suorastaan hämmästyttävää, miten erilaiset nämä kanootit ovat, vaikka julkaistut mitat ovat sangen lähellä toisiaan. Merlin on pyöreäpohjaisempi, mikä tekee jo kanoottiin menemisen aivan erilaiseksi: Merlin kanssa on oltava tarkempana, ettei keikauta itseään nurin. Merlin on yleistuntumaltaan kaiken kaikkiaan ”levottomampi”. Sen vaste painon siirtoon on välitön ja voimakas verrattuna NWsoloon, joka vaimentaa suurehkotkin painon siirtymät suuremmin kallistelematta. NWsolo on tasapohjaisempi ja siirtymä pohjasta laidaksi on jyrkempi, mikä lisää alkuvakautta ja rauhallista siirtymää alkuvakaudesta loppuvakauteen. Rokkeri on speksien mukaan kanooteissa sama, mutta silmämääräisen havainnoin perusteella se ei sitä ole. NWsolossa on rokkeria vähemmän. Ja vesillä sen huomaa, kun kanoottia kallistaa ja pyrkii tekemään tiukan kurvin: Merlin on ketterämpi (toki kyljen muodolla on vaikutuksensa).
Merlin tuntuu kiihtyvän helpommin ja uskon sen olevan myös matkavauhdiltaan NWsoloa nopeampi. Mitään mittauksia en tehnyt. Arvio on puhtaasti perstuntumalla tehty. Jaska on sitä mieltä, että marssivauhti olisi NWsolossa suurempi, mutta itse olen siis toisella kannalla. Ehkä ero ei ole kovin suuri, puoleen tai toiseen. Kanootti on joka tapauksessa mukavasti kulkeva ja sillä meloskelee mielellään pitkiäkin matkoja silkasta melonnan ilosta. Jollain tavalla eteneminen oli letkeän menevää. Ei tehnyt mieli tehdä mitään hikilenkkejä, vaan edetä kulloinkin sopivalta tuntuvaa vauhtia – ja fiilis oli koko ajan sellainen, että matka joutuu mukavasti.
NWsolo olisi varmasti erinomainen kanootti pitkällä sisävesiretkellä. Tavaraa mahtuu paljon ja kanootin olemus huokuu sellaista rauhallista varmuutta, että suurtien selkävesienkään ylittäminen ei varmasti tuo stressiä. Ja taisin unohtaa mainita kanootin painon: Oliko se nyt 16 kg vai vielä vähemän? Joka tapauksessa aivan älyttömän vähän kanootin koon huomioiden. Siitä huolimatta en havainnut mitään velttoilua pohjassa tai laidoissa
Vielä kolmaskin kanootti ansaitsee tulla mainituksi tässä yhteydessä. Jo hakiessani Kolibria Welholta huomioni kiinnittyi hyllyllä nuokkuvaan Northstar canoe:n ADK-kanoottiin. ADK tulee sanasta Adirondack. Se on paikallinen Nuuksio Pohjois-Amerikassa. ADK on 12 jalkaa pitkä 9 kg painava ”avoin kajakki”: se on suunniteltu melottavaksi kaksilapaisella melalla pohjalla istuen. Tuomas Tuomi oli kiinnostunut samasta kanootista, joten sovimme yhteisen koemelonnan joskus elokuun lopulla. Otin mukaan siirrettävän satulaistuimen, sillä aikomukseni oli meloa kanoottia, kuten kanoottia tulee meloa: yksilapaisella melalla polviasennossa. Mukaan otimme myös Phoenix-kanootin, jotta molemmille olisi koko ajan jotain melottavaa. Keskityn tässä kuitenkin vain ADK:hon.
Mahdollisimman pieni ja kevyt kanootti on pitkään minua kiinnostanut ja Ripan kanssa rakensimmekin yhden koekanootin (tai Ripahan kaiken työ teki – joiltain se sujuu niin paljon rivakammin..), mutta se ei ollut niin onnistunut, että siitä olisi sarjatuotantoon ollut. Kiinnostus pikkukanootteihin jäi kuitenkin elämään.
ADK:n melonnan ensimmäinen haaste on siihen asettautuminen nurin menemättä. Koska se on niin pieni ja melko pyöreäpohjainen, niin vaara on todellinen. Ihan eri kertaluokkaa kuin ym. Merlinin kanssa. Myös kanootista pois nouseminen vaatii harjoittelua ja korkeille laitureille tai rannan kiville se on mahdotonta. Ainakin minulle. Kun kanoottiin on sitten asettautunut, niin ensimmäinen huomio on sen herkkäliikkeisyys, välitön vaste painon siirtoon. Kanootti ei siis ole kiikkerä, vaan se antaa välittömän vasteen melojan tekemisiin. Tässä se on hyvin samankaltainen aiemmin omistamani koskipulkka, Blackfly Option. Kokemus siitä oli suureksi avuksi ADKn koemelonnassa. ADK:n laidat ovat matalat, eli kovin paljon ei tarvitse kallistaa, kun vesi on jo partaan tasolla. Mutta silloin ADK jo kääntyykin todella hyvin. Pienuutensa ja keveytensä ansiosta se myös kiihtyy todella nopeasti. Tuntuu, että suhde käytetyn voiman ja syntyvän vauhdin välillä on erinomainen. Poijujen kierto oli todella mukavaa heti alusta lähtien – ja kaikki muukin Ja niinhän sitten kävi, että kun koemelonta oli lauantaina, niin maanantaina tein jo kaupat. Oli se niin vastustamattoman mukavan tuntuinen peli.
ADK:n melomisessa on siis urheilumeininkiä asettaessaan melontatekniikan koetukselle. Se vaatii melojalta tarkkaavaisuutta, mutta vastaavasti se palkitsee toteuttamalla melojan käskyt: Se kiintyy hyvin, se kääntyy kallistettaessa ulkokurviin niin hyvin, että jo melko pienellä vauhdilla voi tehdä 180 asteen käännöksen. Ja eteenpäin menemisen vauhti on myös hyvä. Syyskuussa Ripa soitti eräänä iltapäivänä, että hän on Helsingissä käymässä, eikä iltaohjelmaa ollut tiedossa, niin mehän sovimme menevämme melomaan (eikä oluelle). Ripa laittoi GPS-seurannan päälle, kun lähdimme ADK:lla ja Kolibrilla pienelle iltamelonnalle. Osoittautui, että reilun tunnin melonnan keskivauhti oli 6,4 km/h, emmekä todellakaan meloneet kovaa, vaan mukavaa vauhtia ja juttelimme koko ajan. Olimme hämmästyneitä, kuinka kevyesti kanootit kulkivat.
Yhden kerran olen melonut ADK:ta vähän tuulisemalla säällä. Aallot eivät olleet korkeita, mutta sopivia ensimmäiseksi kokeiluksi. Mieluinen lopputulos oli, että yllättävän vakaalta tuntui. Meloin ensin vastatuuleen, sitten käännyin ja palasin myötätuulen siivittämänä, uudestaan vastaiseen jne. noin tunnin verran. Tuli sellainen olo, että seuraavaksi pitää löytää vähän suurempaa aaltoa.
Mutta ensi oli ratkaistava istuinkysymys. Retkipatjatötterö takapuolen alla ei ollut aivan riittävän hyvä. Päätin rakentaa satulaistuimen. Sellaisen, kun Wenonahin Reconissa. Sen ominaispiirre on säädettävyys. Koska ADK on hyvin pieni, niin pienikin virhe satulan paikassa tekisi kanootin etu- tai takapainoiseksi. Säädettävyys antaa myös mahdollisuuden trimmin säätöön melonnan aikana olosuhteiden mukaan. Liimailin siis retkipatjan kaltaista materiaalia aihioksi ja veistelin siitä kaksiosaisen satulaistuimen, jonka alaosan liimasin kanootin pohjaan. Siitä tuli hyvä. Täytyy laittaa kuvia johonkin sopivaan paikkaan nähtäväksi.
ADK:sta tuli syksyn aikana aivan ehdoton ykköskanoottini. Sillä on tosi mukava treenata kallistuksia sisä- ja ulkokurviin, kierrellä poijuja, kiihdytellä ja jarrutella, peruuttaa jne. Myös aivan perusmelonta eteen- ja taaksepäin on erilaista, koska kanootin antama vaste on niin hyvä. Yhdellä sanalla sanottuna, ADK:ssa on urheilumeininkiä jo tasaisella meloessa. Eilen, sunnuntaina , sain aivan mahtavan surffin Suomenojan voimalaitoksen edessä, kun kalastaja suurehkolla avoveneellä lähti satamasta ja kiihdyttäessään ajonopeuteen teki voimakkaan kaarroksen. Tällöin sisäkurviin syntyy erityisen terävät ja korkeat aallot. Oli aivan siinä ja siinä, ettei vesi olisi tulvinut keulasta sisään, kun ratsastin aallolla. Ja koko ajan oli varma ja vakaa olo. Aivan mahtavaa!
Että tällaisia soolokokemuksia menneeltä kesältä.
-Fögö
