Millainen kanootti aloittelijalle?

Millainen kanootti aloittelijalle?

Kirjoittaja Jekku » 20 Touko 2015 20:08
Olemme 50 aviopari ja aiomme hommata inkkarin, joka on meille aivan uusi kokemus.
Welhonpesä tarjosi meille 2 hengen Winkkari 175 käytettynä. Lisäksi niillä oli tarjolla Arctic 16, joka lienee niiden mallistoa myös.
Olemme valmiit sijoittamaan pelkkään kanoottiin noin 600-900 euroa. Saako sillä aloittelija tukevaa ja suuntavakaata kanoottia? Ja tietty kevyesti melottavaa?
Se vakaus lienee suurin vaade, sillä vaimo on aika arka noihin kovin keikkuviin kaneetteihin.
Eikä tietty painokaan saisi olla kovin paljon yli 40 kg, sillä nosto auton katolle voi muodostua ongelmaksi. Mikä materiaali kestää aloittelijan hölmöilyt parhaiten?
Lisääkin vinkkejä saa antaa kun ei kysyjä osaa edes itse kysyä.

Pariskunta Koskinen från LahtisJekku Viestit: 2Liittynyt: 20 Touko 2015 19:47

Re: Millainen kanootti aloittelijalle?

Kirjoittaja IS. » 20 Touko 2015 20:40
Kannattaisi hakeutua aluksi melontaseuraan tai vaikka vaan vuokrata kanootti. Lisätietoja esim. täältä:
http://www.lahtiregion.fi/lahdevesille/melontaIS. Viestit: 51Liittynyt: 15 Helmi 2010 17:06

Re: Millainen kanootti aloittelijalle?

Kirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 20 Touko 2015 22:17
Welhonpesä tarjosi meille 2 hengen Winkkari 175 käytettynä. Lisäksi niillä oli tarjolla Arctic 16, joka lienee niiden mallistoa myös. Noista kahdesta kumpi tahansa.

Olemme valmiit sijoittamaan pelkkään kanoottiin noin 600-900 euroa. Saako sillä aloittelija tukevaa ja suuntavakaata kanoottia? Ja tietty kevyesti melottavaa?
Edelleen kumpi tahansa.

Se vakaus lienee suurin vaade, sillä vaimo on aika arka noihin kovin keikkuviin kaneetteihin.
Noista kahdesta Winkkari. Kesälämpöisellä teidän kannattaa kaataa kanootti muutaman kerran turvallisessa rannassa, tilanne ei välttämättä ole niin dramaattinen.
Jos vaimo pelkää kaatumista, saa pelon lievemmäksi, kun totuttelette kaatumiseen. Jos vaimoa silti hirvittää, kannattaa harkita lajia vielä kerran tai tehdä, niinkuin Ilkka ehdotti: melontakurssi ja vuokraus. Ei ole kiva harrastaa jotain, jos olo on epävarma.

Eikä tietty painokaan saisi olla kovin paljon yli 40 kg, sillä nosto auton katolle voi muodostua ongelmaksi. Arctic taitaa olla vähän kevyempi.

Mikä materiaali kestää aloittelijan hölmöilyt parhaiten?
Tuskin menette heti alkuun paikkoihin, jossa kanootin voi rikkoa.
Molemmat noista vaihtoehdoista ovat erittäin kestäviä.

Re: Millainen kanootti aloittelijalle?

Kirjoittaja Pasi Talvitie » 29 Touko 2015 16:34
Minun melontakokemukset kanootilla ovat alkaneet Arctic 16:lla. Ensivaikutelma oli että kiikkerä, pelottaa. Mutta kun siinä on hetken istunut, niin sen kiikkeryyden tunteen kanssa pääsee sinuiksi, se on pelkää V-pohjan alkukiikkeryyttä. Lisäksi en rentoutunut, vaan jännitin. Olisikohan ensireissulla noin puolisen tuntia mennyt ennen kuin rentouduin. Sen jälkeen siellä istui varsin mukavasti. Sittemmin meloin sellaisella kymmenkunta vuotta (satunnaista sunnuntaimelontaa etupäässä), ja sen eteenpäin myydessäni se oli edelleen pientä pintanaarmua lukuun ottamatta kuin uusi, eli kestävä peli se on. Kaatumisharjoitteluakin sellaisella olen tehnyt, ja yllättävän kovan työn takana sen kaataminen oli. Vakauden tunnetta lisää lasti, eli kun on tavaraa kyydissä niin se on kuin veneessä istuisi.
Pasi Talvitie Viestit: 41Liittynyt: 16 Syys 2013 22:21

Re: Millainen kanootti aloittelijalle?

Kirjoittaja Jekku » 31 Touko 2015 22:42
Hei ja kiitos tosi paljon vastaajille.
Annetuilla tiedoilla olemme nyt sitten lähdössä Welhonpesään ostoksille, sillä kotikaupungissamme ei ollut vuokrattavana ko. mallistoa, jota olisimme halunneet kokeilla.
Uskon että emme tule tekemään kovin virheellistä valintaa. lisäksi olemme koemeloneet toisen tuossa toissaviikonloppuna ja hyvältä tuntui.Jekku Viestit: 2Liittynyt: 20 Touko 2015 19:47

Re: Millainen kanootti aloittelijalle?

Kirjoittaja JariK » 02 Kesä 2015 08:13
itselleni tuli welhonpesästä arctic 16, ja ei se aloittelijasta (kerran aiemmin kokeillut kanoottia) nyt niin kauheen kiikkerältä tuntunut.

Itselläni valinta perusteena oli enemmän huollon huonous, kuin kova käyttö, mutta uskon että olen jatkossakin tyytyväinen valintaani.

Seuraavaksi sitten jotain jämäkämpää jos tuntuu. JariK Viestit: 1Liittynyt: 23 Touko 2015 10:13Paikkakunta: Kajaani

Re: Millainen kanootti aloittelijalle?

Kirjoittaja Oter » 04 Huhti 2016 16:12
Itselle tuli aloittelijan kanootiksi Nova Craftin Prospector Welholta. Nyt saatu jo alku virittelyt tehtyä. Kotisivulla kuvia tuosta. Sulaisi vaan tuo Lapuan joki äkkiä, että pääsee testaan. Varusteetkin hankittu eli 50l tynnyri, Orliebin 130l vesitiivis rinkka ja Plaston vesitiivis laatikko 35l sekä 3 vesitiivistä pienempää boksia kameraa ja muuta sälää varten. Meloiksi otin Grey Owl Plume+ Grey Owl touring bent+ Welhon aluvarsi. Märkkäri ja kypärä tietenkin kun kaverilta sain ne ilmaiseksi.Oter Viestit: 4Liittynyt: 25 Maalis 2016 12:00Paikkakunta: Pohjanmaa

Re: Millainen kanootti aloittelijalle?

Kirjoittaja Milko » 07 Huhti 2016 13:49
Alussa aina huomio tahtoo kiinnittyä vain ja ainoastaan siihen kanoottiin. Kannattaa myös miettiä niitä meloja. Halvan ja kalliin kanootin ero on aloittelijan vinkkelistä lähinnä nopeudessa. Mutta väärin valitulla melalla hyvä harrastus loppuu lyhyeen. Ensimmäisen melan ei tarvitse olla hurjan kallis, mutta sen pitää olla ehdottomasti oikean mittainen. Jos mela on hiukan lyhyt, niin siitä ei ole juuri haittaa, mutta ylipitkällä melalla homma ei onnistu.
MilkoMilko Viestit: 83Liittynyt: 15 Helmi 2010 17:47

Re: Millainen kanootti aloittelijalle?

Kirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 07 Huhti 2016 16:27
Milko kirjoitti:Alussa aina huomio tahtoo kiinnittyä vain ja ainoastaan siihen kanoottiin. Kannattaa myös miettiä niitä meloja. Halvan ja kalliin kanootin ero on aloittelijan vinkkelistä lähinnä nopeudessa. Mutta väärin valitulla melalla hyvä harrastus loppuu lyhyeen. Ensimmäisen melan ei tarvitse olla hurjan kallis, mutta sen pitää olla ehdottomasti oikean mittainen. Jos mela on hiukan lyhyt, niin siitä ei ole juuri haittaa, mutta ylipitkällä melalla homma ei onnistu.
Milko

Re: Millainen kanootti aloittelijalle?

Kirjoittaja Oter » 07 Huhti 2016 16:47
Siksi minäkin ostin kunnon melat heti ja Kanadalainen tuttuni vinkkasi pituuksista. Nyt taittolapainen 48" ja saukonpyrstö 52" sekä koskiin tuo pitempi 54" alumiininen. Liike kyllä neuvoi pitempiä?Nyt koleillut alustavasti ja oikeaan on osunut valinnat vaikka kesän jälkeen tietää vasta ja tuplamutka tulee kyllä hankintaan kunhan saa hallintaan ensin koskissa näilläkin.

Kemijoki

Terveisiä Kemijoelta (Leena Arpiainen 6.7.2005)


Kirjoittaja Janne Pyykkö » 28 Maalis 2010 12:56


Terveisiä omasta puolestani Kemijoelta, jossa vietin juuri viikon kahden

muun ikisinkun kanssa. Perinteinen avokanoottiretkemme suuntautui tällä

kertaa itäiseen kairaan, meloimme UKK-kansallispuiston reunalta

Kemihaarasta Pelkosenniemelle (n. 150 km). Kemijoki itsessään on

ylhäällä rauhallinen ja laskee tasaisesti. Kaikki tämän välin kosket

ovat I-luokkaa, hyvin tilaa ja leppoisaa virtaa, joten isoja ylläreitä

ei matkalla vastaan tule. Maisemat olivat komeita, säät paranivat koko

ajan, hyttyset lisääntyivät ja naama ja käsivarret paahtuivat

tummanpuhuviksi. Uusi sooloni (Wenonah Sandpiper) toimi hienosti ja on

paljon kevyempi kuin vanha MR Guideni. Leireilimme luonnossa yhtä yötä

lukuunottamatta, jolloin kohdalle sattui maatilamajoitus ja sauna.

Itikoiden takia leiripaikan valinnassa piti unohtaa pahimmat

lehtipuupusikot, mutta muuna ajankohtana retkeiltäessä yöpymispaikoista

ei olisi pulaa - toisin kuin esim. Ounasjoella.




Pelkosenniemeltä alkaa sileä joki-/järviosuus ja alempanahan Kemijoki

onkin rakennettu, kävimme katsomassa Pirttikosken voimalaa kotimatkalla

(sellainen tunnelivoimala), joten taas sivistyi tässäkin suhteessa.

Voimalan toimintaperiaate oli selvitetty ihan kansantajuisesti

opastustaulussa. Ilmeisesti tämäkin voimala on kokonaan automatisoitu,

koska ovet olivat lukossa eikä ketään näkynyt missään, ei ainoatakaan

autoa parkkipaikalla (tosin oli lauantai). Silti koneet kytkeytyivät

päälle ja pois omaan tahtiinsa konehallissa, mikä teki tunnelman

jotenkin aavemaiseksi. Mittasuhteet Pirttikoskella ovat melko isot,

sillä pelkästään voimalarakennuksen pihalta on pudostusta tunnelin

yläsuulle jo 35 metriä. Aidan yli katsominen alas veteen ei tuntunut

enää kivalta. Joki on ennen patoamista laskenut tällä koskijaksolla

kaikkiaan 27 m. Jotenkin oli kyllä tuskaa katsoa vanhaa koskenpohjaa.

Pitkä laakso, jossa ennen on virranut melkoisen kokoinen koski makasi

nyt hengettömänä ja kuivana, vain hieman vettä lirisee isojen

kivenlohkareiden välissä. Vesi menee voimalaitoksen tunneliin, joka

purkautuu vasta jonkin matkaa alempana. Olisikin ollut pitkä kanto

alempaan altaaseen, jos haluaisi kanootilla ohittaa. Eipä ihme, että

koko kompleksin rakentamiseen on tarvittu 50-luvulla parhaimmillaan 2000

työläistä. Todellinen meidän aikamme pyramidi, siis.




Vuosia pohjoista Suomea autolla ja kanootilla kolunneena on voinut myös

todeta VR:n palvelun huonontuvan vuosi vuodelta. Viime vuonnahan jo

tälläkin palstalla keskustelimme konduktöörivaunujen koosta (pienet

Kolarin- ja isommat Rovaniemen junissa) ja kanoottien mahtumisesta

niihin. Kerronpa nyt vielä tämän tuoreimmankin tapauksen opastukseksi

seuraaville pohjoiseen yrittäjille.

No, ensinnäkään autojunalla ei pääse kuin Rovaniemelle asti (vaikka sama

juna jatkaa siitä ilman autovaunuja vielä Kemijärvelle). Kanooteille

kannattaa muuten aina kysyä paikkaa autovaunusta, mikäli mahdollista.

Näin homma toimii Helsingin päässä parhaiten, voi lastata sekä auton

että kanootit samalla kertaa. Muuten joutuu itse kantelemaan kanootit

autovaunun lastauspaikalta junaan. Lisäksi on vielä se hyvä puoli, että

kanootit eivät maksa ekstraa, jos ne menevät autovaunussa.

Asemapalvelusta voi varmistaa päivää-paria ennen reissua, mikä on

tilanne.




Mennessä (juhannusaatto) saimmekin kanootit autovaunuun, koska siellä

oli tilaa (ne on joka tapauksessa poistettava auton katolta ja sidottava

itse kiinni lattiaan). Takaisin tullessamme autovaunu olikin sitten

täynnä, joten Rovaniemellä jouduimme viemään kanootit

konduktöörivaunuun. Sillä asemalla se ei ole ongelma, koska laiturille

voi ajaa autolla. Helsingissä ei voi. Autovaunuvastaavana sattui

kuitenkin olemaan täysverinen öykkäri, joka poltti päreensä heti, kun

edes kysyin Rovaniemellä asiaa ja alkoi karjua vasten naamaa. Emme siis

olisi saaneet niitä autovaunuun kuitenkaan, vaikka tilaa olisikin ollut.

No, junan etupään tultua Kemijärveltä saimme kyllä paatit

konduktöörivaunuun jopa ystävällisen konnarin auliisti avustamana. Hän

tietenkin peräsi niistä heti 20 EUR/kpl matkatavaramaksua. Sovimme, että

maksamme lippujen tarkastuksen yhteydessä, mutta sen tekikin sitten

toinen kaveri, joka ei perinytkään tätä lisämaksua. Kumpikaan näistä ei

kertonut meille, että Helsingin päästä on matkatavarapalvelut lopetettu

kokonaan ja että kanootit olisi ITSE pitänyt nostaa alas vaunusta

pääteasemalla. Ennen ne ovat löytyneet joko laiturilta tai

matkatavarahallista autoon lastattaviksi ja melojat ovat voineet

rauhassa noutaa autonsa ensin. Tällä kertaa ne menivät sitten

tyhjentyneen junan mukana Ilmalaan varikolle, kun olimme hakemassa

autoa. Asemapalvelussa oltiin taas ystävällisiä, mutta eihän se asiaa

juuri enää auttanut. Piti siis ajella vielä Ilmalaan, etsiä juna

uudestaan ja lastata sieltä kanootit katolle. Kyllä harmitti, varsinkin

kun emme saaneet niitä ulos ennen kuin tuo matkatavaramaksu 40 EUR oli

sitten viimein suoritettu - itsepalvelusta ilmeisesti??.




Hieman sekavasta kotiinpaluusta huolimatta kiva lomaviikko kuitenkin,

kun sai tehdä jotain ihan MUUTA kuin kotona tai töissä, ei kelloa, ei

puhelinta, ei aikatauluja, ei sukulaisia, ei arkea.

Tämä oli tavallaan myös juhlaretki, sillä nyt on tullut melottua kaikki

Lapin isot erämaajoet, osa jo moneenkin kertaan. Minnekähän sitten

seuraavaksi - Lätäseno olisi ainakin vielä käymättä...




Terveisin Leena A.


Yhteystiedot: Janne Pyykkö, Aallonhuippu 6 B 18, 02320 Espoo, 040-5333649, blogi http://avisuora.wordpress.com
Janne Pyykkö

Jussarö

Jussarö (Martti Pesonen 13.7.2005)

Kirjoittaja Janne Pyykkö » 28 Maalis 2010 12:58


Tänä keväänä on tullut mahdolliseksi nousta maihin Jussarön saarelle Tammisaaren saaristossa. Jussaröhän on ollut tähän saakka suljettua aluetta, armeijan hallinnassa. Puolet siitä kuuluu edelleenkin Tammisaaren saariston kansallispuistoon, eikä siellä saa liikkua muutoin kuin merkityllä luontopolulla.

Ennen armeijan haltuun joutumista Jussarössä oli rautakaivos vuoteen 1967 saakka. Siltä ajalta ovat perua aavemaiseen kuntoon rähjääntyneet rakennukset, joiden seinät ovat täynnä luodinreikiä. On harjoiteltu kaupunkisotaa ja sen semmoista. Yksi rakennus on paremmassa kunnossa ja siellä toimiikin jo kahvila, jossa on vaatimaton pullasortimentti, mutta myöskin pizzalista seinällä.

Miljöö on osittain varsin rujoa, mutta myös idyllisiä rantapoukamia löytyy. Mereltä katsoen koillisnurkassa näyttäisi olevan hiekkarantaa, mutta tosiasiassa ranta koostuu isokivisestä sorasta. Kansallispuiston puoli on sankan metsän peitossa.

Olin joskus vuosia sitten käynytkin niillä vesillä, mutta nyt päätin lähteä tarkistamaan, onko avokanoottiretkeily sinne kuinkakin mahdollista. Saari sijaitsee aika ulkona, mutta sinne johtaa saariketju, jota myöten on hyvä liikkua. Ylitykset ovat enimmillään kilometrin luokkaa.

Ajankohta oli viime perjantaina eli 8.7. Välineenä oli soolo Dagger Sojourn ja lähtö lähimmästä paikasta eli Baggön satamasta, josta linnuntietä on saareen n. 8 km. Nykyisin Baggössä on runsaasti pysäköintitilaa, vaikkakin viikonloppuisin saattaa joutua jättämään auton tulotien varteen. Tuuli oli menomatkalla puolilta päivin idästä 2-3 m/s, joten matkaa saattoi tehdä istualtaan jalkatuilta, aallokko vain 10-20 cm. Jussarön yleinen satama sijaitsee Ison ja Pienen Jussarön välisessä salmessa. Paremman kuvan saamiseksi päätin ensin kiertää saaren vastapäivään. Kolusin länsi- ja etelärannan, joissa on jylhiä kalliomuodostumia, etelärannalla lisäksi pieniä saaria. Etelärannan sopukoissa on myöskin merivartioston satama. Vartioston torni tököttää saaren kaakkoisnurkassa.

Tuon kaakkoisnurkan kierron jälkeen keli muuttui. Itäsivulla tuli vastaan 40-50 cm:n ristiaallokko, lisäksi vielä maininki. Piti jo heittää polvilleen. Tuuli oli vähän yltynyt, nyt ehkä 4-5 m/s. Pikkusoololla ei enää tehnyt mieli mennä sivutuuleen, vaan se saaren sivu, n. 1,5 km, piti mennä taktiikalla: ensin sivuvastaista luodon suojaan, sitten suoraan myötäiseen. Ja sama uudestaan. Tuntui välillä vuoristoradalta, mutta Sojourn käyttäytyi uskomattoman rauhallisesti, eikä vettäkään roiskinut sisään kuin pari kahvikupillista. Viimein pääsin satamaan johtavan salmen suulle ja siitä vauhdilla satamaan, johon on jo ehditty tehdä veneilijöille hyvät laiturit.

Saareen tutustumisen jälkeen läksin paluumatkalle. Nyt kävi selville, että viimeinen ylitys ennen Jussarötä on erittäin altis sekä itä- että lounaistuulille. Molempiin suuntiin näkyy vain horisonttia. Ja kun nyt oli itätuuli, piti alkumatka taas tehdä samaan tyyliin kuin saaren itäsivulla, sillä erotuksella, että nyt tuuli vielä vähän kovempaa ja aallokko oli vielä korkeampaa, jopa 60 cm. Mutta sen osuuden jälkeen olikin pelkkää nautinnollista sivumyötäistä.

Tästä opimme sen, että jos Jussaröhön lähtee avokanootilla, saisi tuuli olla mieluiten pohjois-eteläsuuntainen. Ja jos lähtee aamulla tarpeeksi ajoissa, niin voi päästä pläkällä saareen ja merituulen mukana takaisin. Itä- ja lounaistuulen ei tarvitse olla kovin voimakaskaan, kun viimeisellä ylityksellä sivuaallokko voi olla kokemattomalle paha paikka.

Tuon päiväretken pituudeksi tuli Jussarön kiertoineen 22 km. Pitemmän retken saa aikaiseksi lähtemällä esimerkiksi Skåldön Sommaröstä tai Sandnäsuddista. Näitä kauempaa lähdettäessä retkestä tuleekin sitten useampipäiväinen. Telttailu on Jussarössä mahdollista.

Martti


Yhteystiedot: Janne Pyykkö, Aallonhuippu 6 B 18, 02320 Espoo, 040-5333649, blogi http://avisuora.wordpress.com
Janne Pyykkö

Joutenvesi - Kolovesi

Joutenvesi-Kolovesi (Martti Pesonen 14.7.2005)

Kirjoittaja Janne Pyykkö » 28 Maalis 2010 12:59

Savonlinnasta luoteeseen Haukiveden pohjoispuolella Saimaa sokkeloituu saaristoiseksi labyrintiksi nimeltä Joutenvesi. Sieltä johtaa myös yhteys Koloveden kansallispuistoon, jossa sokkelot jatkuvat. Alueen pohjoispäähän laskevat Heinäveden reitin vedet Pilpan kanavan kautta.

Olin jo pitempään suunnitellut lähteä tutkimaan tuota labyrinttiä, joka kartalla näytti kiinnostavalta. Juhannuksen alusviikolla retki toteutui. Kaksikkoretki koira mukana, välineenä 18½ jalan MR Typhoon, johon tavaraa mahtuu. Sopiva lähtöpaikka on Oravi, jossa on Oravin Melontakeskus hostellitiloineen, vierasvenesatama ja kauppa-ravintolayhdistelmä Ruukinranta. Paikkaa on kovasti kunnostettu viime vuosina, mm. vierasvenesatama siirretty salmen toiselle puolelle.

Seudun vesistä on laadittu Norppareitin vesiretkeilykartta mittakaavassa 1/100000, johon on merkitty reittisuosituksia, suojasatamia, nähtävyyksiä ja taukopaikkoja. Karttaa saa mm. melontakeskuksesta, ja se on erittäin hyödyllinen, vaikka olisi muitakin karttoja. Kartan lisäksi tarvitaan suunnistustaitoa, muuten päätyy äkkiä johonkin umpiperukkaan. Se näillä vesillä mielenkiintoista onkin.

Tarkoitus oli meloa Joutenveden kautta Kolovedelle, kiertää se ja palata toista reittiä takaisin Oraviin. Ja näin tehtiinkin. Karttaa tutkimalla huomaa pian, että Joutenvedeltä Kolovedelle johtaa vain kaksi väylää. Näennäisesti niitä on useampia, mutta viime hetkellä tuleekin vastaan kantotaival. Päätettiin mennä koko matka vesitse. Tästä seuraa, että matkaan sisältyy muutamia lähes 180 asteen suunnanmuutoksia ja kilometrejä alkaa kertyä. Kahdessa päivässä oltiin sitten keskellä kansallispuistoa ja toiset kaksi päivää kesti tulla sieltä pois. Itse kansallispuistossa on aika paljon rajoitusosia, joihin ei saa vesitsekään mennä, mm. mielenkiintoisia pohjukoita, joten puiston osuus jäi paljolti läpimelonnaksi. Löytyy sieltä kalliomaalauskohdekin, johon on rakennettu kulkusiltoja Astuvansalmen tapaan. Selostustauluja kuitenkaan ei ollut, niin että arvailun varaan jäi, oliko nähnyt kalliomaalauksia vai jotain muuta.

Telttailu on kansallispuistossa sallittu vain merkityillä paikoilla. Leiripaikat olivatkin vielä tähän aikaan vuodesta hyvässä ja siistissä kunnossa, puuseetkin paperilla varustettuja. Maasto leiripaikoilla on semmoista, että luonnollista teltan paikkaa ei tahdo löytyä. Sitä varten on rakennettu puisia lavetteja, mutta eihän niille kovin monia telttoja mahdu. Joten kannattaa katsella rantoja, jotka eivät puiston alueeseen kuulu. Mekin löysimme Metsoselän rannalta mainion paikan.

Vielä oli hiljaista vesillä. Kolovedellä nähtiin kaksi paria kajakkiyksiköitä sekä yksi kaksikko. Ynnä kolmihenkinen perhe, joka oli liikkeellä Old Townin Discovery 174:llä. Vähän oli holtittoman näköistä meno.

Palveluita ei alueella liiemmälti ole. Paluumatkalla Vaaluvirran kautta poikkesimme Säynämön leirikeskuksessa, jossa on mm. kahvio. Mutta emäntä oli jossain kirkonkylällä, niin että kahveja ei saatu. Saatiin sentään vesitäydennystä, kun kanisteri alkoi olla tyhjillään helteen takia. Myöhemmin kuultiin, että kyllä Koloveden vettä voi juodakin.

Kelit olivat aurinkoiset. Alkumatkalla vallitsi kyllä kohtalainen vastatuuli, joka muuttui myötäiseksi ensimmäisessä neulansilmäkäännöksessä. Avokanoottia ajatellen pitkiäkin tuuliosuuksia sattuu taipaleelle, vesistö on sen muotoista. Mutta aallokko ei pääse kuitenkaan kasvamaan kovinkaan suureksi niillä pyyhkäisymatkoilla. Joten suosittelen näitä vesiä kokeneille suunnistustaitoisille inkkarimelojille.

Meillä matka kesti neljä täyttä päivää. Matkaa kertyi 101 km. Jos haluaa tarkemmin tutkia paikkoja, tarvitaan lisäpäiviä. Norppia ei näkynyt, mutta Joutenveden nimikkolintuja joutsenia kylläkin. Aika kesyjäkin jotkut.

Oravista voi jatkaa matkaa toiseen suuntaan Haukivedelle Linnansaaren kansallipuistoon. Siellä saa varautua aallokkoonkin, jos lähtee aukeille vesille, mutta suojaistakin löytyy. Oravin melontakeskuksen kanssa voi sopia myös tarvittavista noudoista tai muista kuljetuksista. Haukiveden vastarannalla Rantasalmen Porosalmessa on myös tukikohdaksi sopiva Lomakeskus Järvisydän.

Kesäterveisin Martti

--------------------

Tähän Koloveden juttuun täydennyksenä sen verran, että tuo mainitsemani Metsoselän leiripaikka sijaitsee nipukassa, joka on punaisen koordinaatiston pisteessä 0596000;6902800. Norppareitin kartalta löytyvien virallisten leiripaikkojen lisäksi rakenteilla oli uusi sellainen Lapinselän koillisrannalla pisteessä 0596654;6907458. Nyt varmaan jo valmiina. Norppareitin kartta on muuten hyvä, mutta siitä puuttuvat mm. saarten ja selkien nimet. Kuten myös kaikkinaiset koordinaatit.

Tässä mainittu kohde on siitä erikoinen Saimaan alueella, että se sijaitsee kokonaisuudessaan yhdellä karttalehdellä, N:o 4212 Savonranta. Vanhalta 1/100000 karttalehdeltä kopioituna tai skannattuna se jopa mahtuu A4-kokoiselle paperille. Hyväsalmen silta Pyylinsaaren eteläpäässä sijaitsee keskeisesti Koloveteen ja Joutenveteen nähden, jos sillä tiedolla on jotain käyttöä. Sieltä ainakin pääsee hyvin vesille.

Martti

Yhteystiedot: Janne Pyykkö, Aallonhuippu 6 B 18, 02320 Espoo, 040-5333649, blogi http://avisuora.wordpress.com
Janne Pyykkö

Termejä ja tekniikkaa

Termejä ja tekniikkaa

Kirjoittaja fögö » 09 Joulu 2015

A. Termistöä
Eräänä syksyisenä melontapäivänä tein havainnon, että alakäden puolelta meloessa alakäden kämmen on aina kanoottiin päin. Esimerkiksi pyyhkäisyvetoa (sweep stroke) takaa eteen tehtäessä mela pyöräytetään puolivälissä siten, että kämmenen ja kanootin suhde säilyy myös silloin, kun mela lähestyy keulaa. Syy on luonnollisesti se, että näin tehtynä veto on paljon voimakkaampi. Tästä sain idean kutsua melontapuolta kämmenpuoleksi, jolloin se toinen puoli (cross/ off-side) muuttuu automaattisesti rystyksi. Yläkäden puolelta otetta muuttamatta tehtävän vedon nimeän siten rystyvedoksi. Sovellan tätä seuraavassa kokeiluluontoisesti. Lopussa vielä katsotaan, olisiko tästä toimivaksi tavaksi nimetä vetoja suomeksi.

B. Rystyvedon tekniikkaa

Rystyvetoja (cross forward stroke) tehdään säännönmukaisesti YouTube-koskimelolontavideoissa, joissa melotaan moderneilla koskiavokanooteilla, joita ovat esim. Esquif L'Edge ja Blackfly Option. Oleellista on, että melaotetta ei vaihdeta, melottiinpa kummalta puolelta tahansa. Koska kaikki pätevän näköiset melovat näyttivät sitä käyttävän, niin päättelin, että kyllä se on oltava hyvä. Mutta ei se helppo veto ole. Varsinkin aluksi oli vaikea tehdä niitä nopeasti peräkkäin ja vielä siten, että siihen sai voimaa. Tavalliseen tapaan aloitin harjoittelun tasaisella. Pidän virtaveden melontatekniikan harjoittelemista tasaisella, koska virtaava vesi tuo vain lisävaikeutta, jota ei alussa kaipaa. Ohessa on muutama huomio tästä vedosta.


B1. Tasapaino

Tasapainoisessa ja vakaassa melota-asennossa voi rystyvetojen vetämistä jatkaa tarpeen mukaan ilman horjahtelua tai kaatumisen uhkaa. Asennon ylläpito perustuu havaintojeni mukaan muutamaan seikkaan (tässä oletetaan, että melotaan polviasennossa, totta kai). Ne ovat seuraavat: 1) valtaosa melojan painosta kannattaa pitää joko takapuolen päällä tai melassa, ei polvilla; 2) Kun mela siirretään rystypuolelle, niin samanaikaisesti ajatellaan, että lantio kääntyy rystypuolen suuntaan. Tällöin kämmenpuolen polvi työntyy eteenpäin ja rystypuolen polvi vastaavasti taaksepäin, ajatuksellisesti. Tässä asennossa on mahdollista siirtää painoa puolelta (polvelta) toiselle eli kallistaa kanoottia tarpeen mukaan joko rysty- tai kämmenpuolelle. Erityisesti on varottava sitä, että paino on aina ja yksinomaan rystypuolen polvella (jonne se automaattisesti menee melan mukana), koska se ei anna mahdollisuutta reagoida aaltojen aiheuttamiin töytäisyihin ja kallistuksiin. Istuminen takapuolen päällä, polviin nojaamisen sijaan, helpottaa tasapainoisen, reagointivalmiin asennon ylläpitoa.

B2. Voiman tuotto

Kun mela on uitettu vedon lähtöpisteeseen, niin alakäsi on yläkättä edempänä ja vartalo pystysuorassa. Lapa, joka tässä vaiheessa on noin puoliksi vedessä, upotetaan rivakasti kokonaan. Se tehdään kallistamalla vartaloa lantiosta eteenpäin ja upottamista täydentää käsien käyttö. Kallistettaessa painoa EI siirretä POLVIEN kautta kanoottiin, vaan käsien kautta MELAAN. Mela upotetaan kokonaan veteen, mutta ei sen syvemmälle. Paino polvilla pysyy kevyenä. Alakäsi toimii airon hankaimena ja pääosin yläkäsi siirtää vartalon painon kyynärnivel lukittuna melaan, kädensijaa eteen- ja alaspäin työntäen. Välittömästi melan upottua lantiota vedetään kohti melaa, jolloin ylävartalo suoristuu ja meloja nousee pystyasentoon melojan painon siirtyessä takaisin takapuolen päälle. Selkää ei suoristeta, vaan se väistämättä suoristuu lantion tullessa lähemmäs melaa. Melojan paino siirtyy takapuolen päältä melaan ja takaisin. Se ei siirry polville. Tästä syystä kanootti pysyy vakaana, eikä kanoottiin synny ylös-alas -liikettä. Lapa pysyy koko ajan juuri ja juuri veden alla, ei sen syvemmällä. Melan upottamisesta syvälle ei ole kuin haittaa.

Voiman tuotto loppuu suunnilleen siinä, missä alakäsi ohittaa polven. Sen jälkeen alakäsi vain seuraa melaa samalla kun yläkäden hartia kääntyy taaksepäin, ts. koko hartialinja kääntyy enemmän kölilinjan suuntaiseksi. Voimantuoton loputtua lapa käännetään kölilinjan suuntaiseksi, jotta se voidaan palauttaa uudestaan eteen. Palautuksessa kannattaa yläkättä vetää taaksepäin alakäden pysyessä paikallaan, jolloin lapa liukuu vastuksetta eteenpäin. Lavan kääntöön käytän molempia käsiä, en pelkästään yläkättä. Minusta kontrolli melaan säilyy tällöin parempana.

B3. Muutama huomio

Kanootin kallistuksen hallinta on tärkeää. Kannattaa harjoitella kallistuksia siten, että tekee rystypuolen vetoja monta peräjälkeen kanootin kallistusta vaihdellen. Siis siten, että kanootti on kallistettuna joko kämmenpuolelle, rystypuolelle tai se pidetään täysin vaakatasossa. Kallistuksen hallintaa kannattaa opetella, sillä se on avain varmaotteiseen etenemiseen rystyvetoa käyttäen. Kämmenpuolen kallistus on erityisen kätevää, kun tavoitteena on mennä suoraan eteenpäin, sillä näin kallistettu kanootti vastustaa kääntymistä poispäin melasta. Pidä aina tuntuma kanoottiin kämmenpuolen polvella, koska se on avain tasapainoiseen asentoon kaikissa tilanteissa.

Kun kanoottia kallistaa kohti melaa, niin tällöin kanootti kääntyy helpommin melasta poispäin, joka on joko hyvä tai huono asia, tilanteen mukaan. Joka tapauksessa, kannattaa opetella ohjaamaan kanoottia kallistamalla myös tasaisella. Surffauksessahan se on ihan välttämätöntä.

Itse asiassa kallistusajatusta voi soveltaa myös melottaessa normaalisti kämmenpuolelta, jolloin kääntymisen kompensoimiseksi kanoottia kallistetaan rystypuolelle. Kallistus toteutetaan kääntämällä lantiota, mikä aiheuttaa polvien (kuvitellun) liikkeen.

Minä ohjaan usein tasaisella J:n sijaan rystyvedolla ja/tai kallistelemalla. Näin saa paljon toistoja ilman, että varsinaisesti harjoittelee. Mitä enemmän rystyvetoja ja kallistuksia tekee sitä luonnollisemmalta ne alkavat tuntua.

C. Termistöstä vielä

Kokeilen tässä kämmen/rysty –terminologiaa:

bow draw: keulaveto (bow rudder: keulaperäsin, …) Keulaveto tuntui aluksi huonolta, mutta muutaman päivän asiaa makusteltuani se alkoi tuntua jo paremmalta.

cross (bow) draw: rysty(keula)veto / rystykeula ( krossi). No huh,huh. Ei kovin hyvä ensi kertaa kuultuna, mutta ei sekään ihan mahdoton ole.

cross <something>: rysty<jotakin>. Tämä on jotenkin näppärän oloinen, mutta ylhäällä olevat eivät kuitenkaan vielä täysin vakuuta.

on-side / off-side: kämmen/rysty; periaatteessa pidän tästä

Mitä olette mieltä näistä termeistä? Olisiko tässä lähtökohta vetojen nimeämiselle?

Fögö

Vedenjakajan yli -artikkeli Retki-lehdessä 3/2016

Kirjoittaja Janne Pyykkö 04 Huhti 2016

Kirjoitin 10 sivun artikkelin Retki-lehteen 3/2016, johon tiivistin viiden vuoden kokemukset = mitä nämä retket vaativat ym.




Linkit:
Klikkaa tästä blogiin, jossa asiaa pohjustetaan lisää ennen kuin mennään artikkeliin.
Klikkaa tästä mennäksesi suoraan artikkeliin.


Artikkelissa on luettelo 16 vedenjakajaa ylittävästä reitistä Lapissa, joista 8 olen mennyt ja 8 en. Noille lopuille kahdeksalle reitille odotan tietenkin kiinnostusta teiltä muilta, mutta niistä aion nostaa sitten erillisiä keskusteluja.

Kaudella 2015 melottuja sooloja

Kirjoittaja fögö » 17 Marras 2015 12:05
Kausi alkoi tutustumalla Welhonpesän uuteen Kolibri-sooloon. Olin melonut 0-sarjan Kolibria edellisenä syksynä, eikä se tehnyt mitään erityistä vaikutusta. Toukokuussa Welhonpesä oli jättänyt 1.0-sarjan Kolibrin Espoon Eskimoille koemelottavaksi noin viikoksi. Ehdin käydä sinä aikana melomassa sitä neljä kertaa. Ohessa muistikuvia tästä ja kokemuksia myöhemmältä ajalta.

Koemelottava kanootti poikkesi myönteisesti syksyisestä 0-sarjan pelistä. Jo meno vesille oli helppoa kanootin keveyden ansiosta: koemelonnassa ollut kevlar-versio painoi enintään 17 kg, eli se on helppo kantaa vesille. Kanootti tuntui heti kevytkulkuiselta. 13,5 jalkaa pitkän kanootin märkäpinta on pieni ja se tekee siitä kevytkulkuisen. Myös rungon muotoilu vaikuttaa asiaan. Kolmanneksi, rokkeria (kölilinjan kaarevuutta) on riittävästi, mikä tekee kanootista ketterän. En pidä kanooteista, jotka eivät käänny. Neljänneksi, suunnan pitäminen osoittautui helpoksi myös tuulessa ja aallokossa. Missään äärioloissa en ko. koeviikon aikana ollut, mutta jonkin verran tuulta ja aallokkoa oli päätelmien tekemiseen. Lisäksi partaiden sisäänveto kanootin keskiosassa tekee kanootista kapeamman oloisen ja helpottaa melan pitämistä pystyssä vedon aikana. Samalla se mahdollistaa kunnon laitakorkeuden, mikä yhdistettynä keulaa kohti nouseviin partaisiin antaa vihjeen siitä, että koskikelpoisuutta löytyy. Se on yleiskanootille tärkeä piirre. Lopuksi on vielä mainittava laatukanoottiin erottamattomasti kuuluva toisiovakaus (secondary stability), minkä ansiosta Kolibria on hauska pyöritellä lähivesillä, kiertää poijuja, harjoitella kaikenlaisia manöövereitä, mitä soolomelontaan kuuluu oleellisena osan.

Niinhän siinä sitten kävi, että viikon koemelonnan seurauksena myin erinomiaisen Esquif Echon pois ja ostin Kolibrin tilalle. Vajassa kun on rajoitettu määrä paikkoja, eli uuden hankkimisen ehtona on jostain toisesta kanootista luopuminen. Kesällä tuli melottua Kolibrilla myös Kymijoella, Kultaan ja Pernoon koskilla. Hyvin toimii Kolibri myös koskiolosuhteissa. Sivusurffi Kultaan stopperissa päättyi tosin säännöllisesti kanootin täyttymiseen vedellä, mutta siitä ei voi kanootille paljon miinuspisteitä antaa. Ainoa vielä kokematon käyttöalue on useamman päivän mittainen retki kaikin retkivarustein. Se jää ensi kesään.

Oikeastaan ainoa huomautettava seikka liittyy partaiden tukevuuteen. Uskoisin, että kevyempikin ratkaisu riittäisi. Huomautettuani tästä Welhonpesässä sain vastauksen, että ensi talvena on tarkoitus kehittää komposiittiparrasratkaisu, joka leikkaa painosta vielä arviolta 1,5 kg. Alumiinipartaat olisivat periaatteessa mahdolliset myös, mutta esteenä on kuulemma se, että parraslistaa tulisi tilata kilometrikaupalla, ennen kuin yksikköhinta asettuisi järkeviin lukemiin.

Kaiken kaikkiaan Kolibri on erinomainen kanootti, joka sopii moneen käyttöön. Sopii niin aloittelijalle kuin kokeneelle. Komposiittirakenteisena se on kevyt ja kokemuksesta voin sanoa, että ne kestävät uskomattoman paljon kolhuja kiviin ja muita mällejä. Ja niitä on helppo korjata, jos sattuu suurempi vahinko. Luottakaa komposiittikanootteihin, kyllä ne kestävät! Ja keveydestä nauttii joka kerta, kun kanoottia on siirrettävä maalla.

Jotkut isokokoiset soolot (yli 15 jalkaa) ovat aivan erityisiä melottavia. Niissä on jotain ”majesteetillista”, myönteisessä mielessä: Ne ovat vakaita, johdonmukaisia, luottamusta herättäviä ja kallistettaessa ketterästi kääntyviä. Viime kesänä minulla oli mahdollisuus kokeilla kuvatun kaltaisen vaikutuksen tehnyttä Northwind Solo (jäljempänä NWsolo) -kanoottia. Se on Ted Bellin uuden (entinenhän oli Bell Canoe Works) yhtiön, nimeltään Northstar canoes, 15,5 jalkainen iso retkipeli. Jossain julkaisuissa on todettu, että se olisi ominaisuuksiltaan Merlin II:n kaltainen. Väite mainittujen kanoottien samankaltaisuudesta voi perustua vain siihen, että se on tehty pöydän ääressä mittalukujen perusteella. Lyhytkin koemelonta paljastaa, että kanootit ovat käyttäytymiseltään aivan eri planeetalta.

Sain NWsolon Mäkikylän Jaskalta neljän päivän lainaan ja meloin sillä neljä kertaa ilman retkivarusteita. Tämä tarina perustuu tähän melontakokemukseen

Pitkä kanootti on suuntavakaa, mikä tekee melonnasta aallokossa miellyttävää. Kun siihen liittyy vielä pohjan ja laidan sopivan pyöreä muotoilu, ottaa kanootti pehmeästi terävätkin aallot. Tällöin melonnasta tulee rentoa nautiskelua, vaikka sää ei aivan täydellinen olisikaan. NWsolo on tällainen kanootti. Se on miellyttävän kapea, jolloin melonta pystysuoralla melalla on helppoa. Se on kaikilla tavoilla vakaan oloinen ja toisiovakaus on erinomainen: molemmat polvet voi laittaa toisen puolen laitaan, jolloin kanootti kallistuu, mutta kaatuminen ei käy edes mielessä. Tässä asennossa sitä on mukava pyöritellä freestyle-melonnan parhaiden perinteiden mukaisesti. Myös North Woods stroke tuntuu oikealta tässä kanootissa. Pienissä sooloissa se on toki mahdollinen melontaveto, mutta jotenkin se on aina minusta tuntunut pikkusooloissa väärältä tavalta meloa. Pieniin sooloihin sopii moderni melontatyyli modernilla melalla tehtynä huomattavasti paremmin. Tyhjässäkin NWsolossa voi nousta seisomaan, niin tukeva se on. Tällä voisi vaikka sauvoa jotain helppoa koskea ylöspäin – etenkin, jos mukana on normaali retkivarustus, mikä aina vakauttaa kanoottia.

Koska omistan mainitun Merlin II:n, niin oli ihan pakko tehdä vähän tarkempi vertailu näiden välillä. Meloin hetken toista, vaihdoin, ja meloin taas, vaihdoin uudelleen jne. On suorastaan hämmästyttävää, miten erilaiset nämä kanootit ovat, vaikka julkaistut mitat ovat sangen lähellä toisiaan. Merlin on pyöreäpohjaisempi, mikä tekee jo kanoottiin menemisen aivan erilaiseksi: Merlin kanssa on oltava tarkempana, ettei keikauta itseään nurin. Merlin on yleistuntumaltaan kaiken kaikkiaan ”levottomampi”. Sen vaste painon siirtoon on välitön ja voimakas verrattuna NWsoloon, joka vaimentaa suurehkotkin painon siirtymät suuremmin kallistelematta. NWsolo on tasapohjaisempi ja siirtymä pohjasta laidaksi on jyrkempi, mikä lisää alkuvakautta ja rauhallista siirtymää alkuvakaudesta loppuvakauteen. Rokkeri on speksien mukaan kanooteissa sama, mutta silmämääräisen havainnoin perusteella se ei sitä ole. NWsolossa on rokkeria vähemmän. Ja vesillä sen huomaa, kun kanoottia kallistaa ja pyrkii tekemään tiukan kurvin: Merlin on ketterämpi (toki kyljen muodolla on vaikutuksensa).

Merlin tuntuu kiihtyvän helpommin ja uskon sen olevan myös matkavauhdiltaan NWsoloa nopeampi. Mitään mittauksia en tehnyt. Arvio on puhtaasti perstuntumalla tehty. Jaska on sitä mieltä, että marssivauhti olisi NWsolossa suurempi, mutta itse olen siis toisella kannalla. Ehkä ero ei ole kovin suuri, puoleen tai toiseen. Kanootti on joka tapauksessa mukavasti kulkeva ja sillä meloskelee mielellään pitkiäkin matkoja silkasta melonnan ilosta. Jollain tavalla eteneminen oli letkeän menevää. Ei tehnyt mieli tehdä mitään hikilenkkejä, vaan edetä kulloinkin sopivalta tuntuvaa vauhtia – ja fiilis oli koko ajan sellainen, että matka joutuu mukavasti.

NWsolo olisi varmasti erinomainen kanootti pitkällä sisävesiretkellä. Tavaraa mahtuu paljon ja kanootin olemus huokuu sellaista rauhallista varmuutta, että suurtien selkävesienkään ylittäminen ei varmasti tuo stressiä. Ja taisin unohtaa mainita kanootin painon: Oliko se nyt 16 kg vai vielä vähemän? Joka tapauksessa aivan älyttömän vähän kanootin koon huomioiden. Siitä huolimatta en havainnut mitään velttoilua pohjassa tai laidoissa

Vielä kolmaskin kanootti ansaitsee tulla mainituksi tässä yhteydessä. Jo hakiessani Kolibria Welholta huomioni kiinnittyi hyllyllä nuokkuvaan Northstar canoe:n ADK-kanoottiin. ADK tulee sanasta Adirondack. Se on paikallinen Nuuksio Pohjois-Amerikassa. ADK on 12 jalkaa pitkä 9 kg painava ”avoin kajakki”: se on suunniteltu melottavaksi kaksilapaisella melalla pohjalla istuen. Tuomas Tuomi oli kiinnostunut samasta kanootista, joten sovimme yhteisen koemelonnan joskus elokuun lopulla. Otin mukaan siirrettävän satulaistuimen, sillä aikomukseni oli meloa kanoottia, kuten kanoottia tulee meloa: yksilapaisella melalla polviasennossa. Mukaan otimme myös Phoenix-kanootin, jotta molemmille olisi koko ajan jotain melottavaa. Keskityn tässä kuitenkin vain ADK:hon.

Mahdollisimman pieni ja kevyt kanootti on pitkään minua kiinnostanut ja Ripan kanssa rakensimmekin yhden koekanootin (tai Ripahan kaiken työ teki – joiltain se sujuu niin paljon rivakammin..), mutta se ei ollut niin onnistunut, että siitä olisi sarjatuotantoon ollut. Kiinnostus pikkukanootteihin jäi kuitenkin elämään.

ADK:n melonnan ensimmäinen haaste on siihen asettautuminen nurin menemättä. Koska se on niin pieni ja melko pyöreäpohjainen, niin vaara on todellinen. Ihan eri kertaluokkaa kuin ym. Merlinin kanssa. Myös kanootista pois nouseminen vaatii harjoittelua ja korkeille laitureille tai rannan kiville se on mahdotonta. Ainakin minulle. Kun kanoottiin on sitten asettautunut, niin ensimmäinen huomio on sen herkkäliikkeisyys, välitön vaste painon siirtoon. Kanootti ei siis ole kiikkerä, vaan se antaa välittömän vasteen melojan tekemisiin. Tässä se on hyvin samankaltainen aiemmin omistamani koskipulkka, Blackfly Option. Kokemus siitä oli suureksi avuksi ADKn koemelonnassa. ADK:n laidat ovat matalat, eli kovin paljon ei tarvitse kallistaa, kun vesi on jo partaan tasolla. Mutta silloin ADK jo kääntyykin todella hyvin. Pienuutensa ja keveytensä ansiosta se myös kiihtyy todella nopeasti. Tuntuu, että suhde käytetyn voiman ja syntyvän vauhdin välillä on erinomainen. Poijujen kierto oli todella mukavaa heti alusta lähtien – ja kaikki muukin Ja niinhän sitten kävi, että kun koemelonta oli lauantaina, niin maanantaina tein jo kaupat. Oli se niin vastustamattoman mukavan tuntuinen peli.

ADK:n melomisessa on siis urheilumeininkiä asettaessaan melontatekniikan koetukselle. Se vaatii melojalta tarkkaavaisuutta, mutta vastaavasti se palkitsee toteuttamalla melojan käskyt: Se kiintyy hyvin, se kääntyy kallistettaessa ulkokurviin niin hyvin, että jo melko pienellä vauhdilla voi tehdä 180 asteen käännöksen. Ja eteenpäin menemisen vauhti on myös hyvä. Syyskuussa Ripa soitti eräänä iltapäivänä, että hän on Helsingissä käymässä, eikä iltaohjelmaa ollut tiedossa, niin mehän sovimme menevämme melomaan (eikä oluelle). Ripa laittoi GPS-seurannan päälle, kun lähdimme ADK:lla ja Kolibrilla pienelle iltamelonnalle. Osoittautui, että reilun tunnin melonnan keskivauhti oli 6,4 km/h, emmekä todellakaan meloneet kovaa, vaan mukavaa vauhtia ja juttelimme koko ajan. Olimme hämmästyneitä, kuinka kevyesti kanootit kulkivat.

Yhden kerran olen melonut ADK:ta vähän tuulisemalla säällä. Aallot eivät olleet korkeita, mutta sopivia ensimmäiseksi kokeiluksi. Mieluinen lopputulos oli, että yllättävän vakaalta tuntui. Meloin ensin vastatuuleen, sitten käännyin ja palasin myötätuulen siivittämänä, uudestaan vastaiseen jne. noin tunnin verran. Tuli sellainen olo, että seuraavaksi pitää löytää vähän suurempaa aaltoa.

Mutta ensi oli ratkaistava istuinkysymys. Retkipatjatötterö takapuolen alla ei ollut aivan riittävän hyvä. Päätin rakentaa satulaistuimen. Sellaisen, kun Wenonahin Reconissa. Sen ominaispiirre on säädettävyys. Koska ADK on hyvin pieni, niin pienikin virhe satulan paikassa tekisi kanootin etu- tai takapainoiseksi. Säädettävyys antaa myös mahdollisuuden trimmin säätöön melonnan aikana olosuhteiden mukaan. Liimailin siis retkipatjan kaltaista materiaalia aihioksi ja veistelin siitä kaksiosaisen satulaistuimen, jonka alaosan liimasin kanootin pohjaan. Siitä tuli hyvä. Täytyy laittaa kuvia johonkin sopivaan paikkaan nähtäväksi.

ADK:sta tuli syksyn aikana aivan ehdoton ykköskanoottini. Sillä on tosi mukava treenata kallistuksia sisä- ja ulkokurviin, kierrellä poijuja, kiihdytellä ja jarrutella, peruuttaa jne. Myös aivan perusmelonta eteen- ja taaksepäin on erilaista, koska kanootin antama vaste on niin hyvä. Yhdellä sanalla sanottuna, ADK:ssa on urheilumeininkiä jo tasaisella meloessa. Eilen, sunnuntaina , sain aivan mahtavan surffin Suomenojan voimalaitoksen edessä, kun kalastaja suurehkolla avoveneellä lähti satamasta ja kiihdyttäessään ajonopeuteen teki voimakkaan kaarroksen. Tällöin sisäkurviin syntyy erityisen terävät ja korkeat aallot. Oli aivan siinä ja siinä, ettei vesi olisi tulvinut keulasta sisään, kun ratsastin aallolla. Ja koko ajan oli varma ja vakaa olo. Aivan mahtavaa!

Että tällaisia soolokokemuksia menneeltä kesältä.
-Fögö